Kesän klassikko – Eilispäivän maailma

Itävaltalaisen Stefan Zweigin (1881-1942) muistelmat on niin hyvä kirja, että se kestää useammankin lukemisen. Itselläni on tapana lukea kesäisin ainakin yksi klassikko, ja nyt valinta osui Zweigiin (Eilispäivän maailma – Erään eurooppalaisen muistelmia, Gummerus 1945).

Ostin kirjan taannoin divarista ja luin sen ensimmäisen kerran vuosia sitten. Kirjani on kulunut kovassa käytössä. Se on hauras ja repaleinen. Sitä on käsiteltävä varoen, etteivät sivut repeile.

Olen ymmärtänyt, että Eilispäivän maailmaa on vaikea löytää enää divareista. Jos pitää paikkansa tieto, jonka mukaan kirjaa suomennetaan parhaillaan uudelleen, se on mainio uutinen. Zweig ansaitsee tulla jälleen löydetyksi myös Suomessa.

Zweigilla oli hyvät lähtökohdat muistelmien kirjoittamiselle 60-vuotiaana. Hänen elinaikanaan oli tapahtunut paljon. Näin kirjailija kuvasi lähtökohtiaan Alf Krohnin suomennoksen mukaan:

”Kaikki raisut apokalyptiset ratsut ovat nelistäneet läpi elämäni, vallankumous ja nälänhätä, inflaatio ja terrori, kulkutaudit ja pakolaisuus. Olen kokenut suurten joukkoaatteiden silminnähtävän kasvun ja leviämisen, Italian fascismin, Saksan kansallissosialismin ja Venäjän bolševismin, ja ennen kaikkea rutoista pahimman, kansalliskiihkon, joka on myrkyttänyt Euroopan kukoistavan kulttuurin.”

Yksi hankaluus muistelmien kirjoittamiselle oli. Zweig kirjoitti näet keskellä sotaa, pakolaisena vieraassa maassa, ilman minkäänlaisia muistin apuneuvoja. Hänellä ei ollut mitään kirjallisia lähteitä, ei edes omia kirjojaan. Hän määritteli itsensä avuttomaksi ja voimattomaksi silminnäkijäksi.

Parhaimmillaan Zweig on, kun hän kirjoittaa huolettomasta onnen ajasta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Silloin uskottiin edistykseen enemmän kuin raamattuun. Menossa oli turvallisuuden kultainen aikakausi. Raakalaismaisiin taka-askeliin, kuten Euroopan kansojen välisiin sotiin, ei Zweigin mukaan uskottu enempää kuin noitiin ja kummituksiin:

”En milloinkaan ole ollut enempää kiintynyt vanhaan maailmaamme, en milloinkaan kiihkeämmin toivonut Euroopan yhdistymistä, en milloinkaan lujemmin uskonut sen tulevaisuuteen kuin noina viimeisinä maailmansotaa edeltäneinä vuosina, jolloin arvelimme näkevämme uuden aamuruskon. Mutta todellisuudessa näimme vain lähestyvän maailmanpalon kajon.”

Jotenkin tulevat mieleen Euroopan Unionin nykyiset johtajat, kun Zweig kirjoittaa, että uskoimme tekevämme tarpeeksi, kun ajattelimme eurooppalaisesti.

Sitten kävi niin kuin kävi. Ensimmäiseen maailmansotaan lähdettiin kuin reippaalle retkelle hakemaan jännittäviä elämyksiä. Sotaan menevät riemuitsivat ja lauloivat junissa, jotka veivät nuoria miehiä kuin suoraan teurastuspenkille. Tätä aikaa Zweig kuvaa paremmin kuin kukaan muu.

Eilispäivän maailma on järisyttävä, osin järkyttäväkin lukukokemus. Se on painava puheenvuoro sodan mielettömyyttä vastaan. Lukija joutuu miettimään, voisiko samanlainen kehitys toistua. Oliko Zweigin wieniläinen ystävä Sigmund Freud oikeassa, kun hän piti sivistystämme ainoastaan ohuena kuorena, ”jonka maanalaiset, hävittävät voimat saattavat murtaa minä hetkenä tahansa”.

Kirjan järkyttävyyttä lisää kirjailijan oma kohtalo. Juutalainen Zweig oli lähtenyt Itävallasta jo Hitlerin terrorin alussa vuonna 1934 Lontooseen, missä asui vuoteen 1940. Lontoosta hän muutti New Yorkiin ja sieltä Brasiliaan, missä masentuneena eurooppalaiseen hulluuteen teki kaksoisitsemurhan vaimonsa kanssa 1942. Silloin toinen maailmansota riehui yhä Euroopassa.

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu