Mannerheimin uhkapeli
Suomessa elettiin kesällä 1919 dramaattisia hetkiä. Sosiaaliministeri Santeri Alkio kirjoitti päiväkirjaansa: ”Hämmästyttävä paljastus. Mannerheim ja Judenitš solmineet sotaliiton.” Ulkoministeri Rudolf Holsti kertoi Alkiolle kuulleensa englantilaiselta kenraalilta, että sotaliitto oli alistettu Englannin hyväksyttäväksi. Liiton tarkoituksena oli hyökkäys Pietariin. Suomen hallitus ei asiaa ollut käsitellyt.
Alkio tajusi pelin hengen. Aktivistien tarkoitus oli ”provoseerata levottomuuksia” ja saada Mannerheim valtaan jo ennen suunniteltuja presidentinvaaleja: ”Niillä on aikomus tehdä vallankaappaus! Silmät auki ja taisteluun Suomen puolesta!”
Tohtori Risto Volanen kuvaa tänään julkaistussa tietokirjassaan, mitä kesällä 1919 tapahtui (Nuori Suomi sodan ja rauhan Euroopassa 1918-1922, Otava 2019). Teksti on täynnä draamaa ja kiinnostavia yksityiskohtia.
Nuori Suomi eli myrskyisiä vuosia: itsenäistymisen jälkeen sota, kuningashanke, Venäjän sisällissota ja Mannerheimin hyökkäysaikeet Pietariin. Nuori Suomi oli veitsenterällä monta kertaa.
Aikakauden tunnelmia kuvaa hyvin apulaisulkoministeri Leo Ehrnroothin käymä noottien vaihto venäläisten kanssa kesällä 1919. Apulaisministeri ojensi ujostelematta venäläisiä:
”Suomen hallitus ilmoittaa Venäjän hallitukselle, että suomalaisten kärsivällisyys saattaa loppua ja että Suomen hallitus katsoo olevansa oikeutettu ryhtymään ilman edelläkäypää ilmoitusta tarpeellisiin toimenpiteisiin Venäjän neuvostohallituksen saattamiseksi järkiinsä.”
Venäjän sisällissotaan oli sekaantunut useita ulkovaltoja. Valkoiset venäläiset, joiden johtomiehiä Judenitš oli, suhtautuivat torjuvasti Suomen itsenäisyyteen. Silti Mannerheim pelasi uhkapeliään heimoaktivistien kanssa.
Mannerheimin tavoitteena oli palauttaa Venäjälle vanha valta hyökkäämällä Pietariin ja aktivistit haaveilivat Suur-Suomesta, joka toteutuisi hyökkäämällä Itä-Karjalaan. Samaan aikaan Suomi yritti saada tunnustusta itsenäisyydelleen.
Heimoaktivistien kärjessä oli Jörn Donnerin isä Kai Donner, joka piti tiiviisti yhteyttä Mannerheimiin ja tämän lähipiiriin. Heidän ideansa mukaan hyökkäyspäätös Pietariin oli tehtävä vanhojen 1700-luvun perustuslakien ja vallankaappauksen avulla. Tukijoukkoina olivat Venäjän valkoiset ja Englannin sotaministeri Winston Churchill. Brittien ulkoministeriö oli eri linjoilla.
Kaappausmiesten tarkoitus oli, että valtionhoitaja Mannerheim ilmoittaisi ensin, että hän aikoo vahvistaa hallitusmuodon, sitten hän hajottaisi eduskunnan ja määräisi uudet vaalit. Väliajalla Pietari valloitettaisiin ja julistettaisiin sotatila.
Volanen kuvaa tarkasti, miten vallankaappaus torjuttiin. Sankarin viittaa hän tarjoaa niille unohdetuille englantilaisille virkamiehille ja yhdelle kenraalille, jotka estivät suomalaisia menemästä mukaan Venäjän sisällissotaan heinäkuussa 1919.
Temppelin harjalle Volanen nostaa entisen ja tulevan pääministerin, jumaluusopin professori Lauri Ingmanin, ”jolla hetken aikaa oli kädessään rajan takana olevan Pyhän Pietarin kaupungin avaimet”.
Aktivistit ja Mannerheim kaavailivat, että kokoomus osallistuisi uuteen hallitukseen. Puolueen vahvat miehet, Ingman ja Paasikivi, ratkaisivat asian. He ilmoittivat Mannerheimille, etteivät hyväksy hyökkäystä Pietariin ja ettei kokoomus osallistu kaappaushallitukseen.
Mannerheim tunnusti tosiasiat ja allekirjoitti kuukaudella viivyttelemänsä uuden hallitusmuodon. Se oli uhkapelin loppu. Avoimeksi jää, mitä olisi seurannut, jos Suomi olisi hyökännyt Pietariin.
Vähitellen meno tasaantui. Monien vaiheiden jälkeen nuori Suomi oli Volasen yhteenvedon mukaan vuonna 1922 jo maltillisten kansalaisten tasavalta, jossa vältettiin törmäyksiä ja opeteltiin liikennesääntöjä.
Volanen on tehnyt perusteellista työtä. Hän noudattaa amerikkalaisen diplomaatin George Kennanin ohjetta, jonka mukaan diplomatian historia tulee ymmärrettäväksi vain menemällä pienimpiin yksityiskohtiin asti. Huolellisesti valitut yksityiskohdat ovatkin muuten vähän raskaan kirjan suola.
Tämä menee hyvin lähelle äsken ilmestyneen kirjani ”Aunuksen toukokuu 1919. Maa joka melkein oli” keskeistä teemaa. Kennan vilahtaa kirjassani. Yritä siinä kouraista ajankohdan keskeisen maaston muraa hiukan pintaa syvemmältä, ihmisten tajunnantasolta. Tuotantosuunnitelman ydin: Anna ajanhengen ilmaista itseään ihan omin sanoin.
Ilmoita asiaton viesti