Alaston totuus Mannerheimistä

Luulisi, että Mannerheimistä (1867-1951) on jo kaikki sanottu. Mutta ei. Joka vuosi ilmestyy uusia kirjoja, joista yksi on ruotsalaisen Herman Lindqvistin tänä syksynä suomeksi julkaistu teos (Mannerheim – Mies naamion takana, WSOY 2019).

Kirjassa on Puolassa otettu kuva, joka kertoo alastoman totuuden Mannerheimistä. Tuntemattoman kuvaajan otoksessa Mannerheim istuu onnellisen näköisenä hevosen selässä ilman rihman kiertämää. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Kuvatekstissä sanotaan, että everstinä ja kenraalina Varsovassa Mannerheim otti edelleen osaa joukkojensa taisteluharjoituksiin: ”Hän oli usein leikkisällä tuulella – tässä on harjoiteltavana joen ylittäminen jossakin päin Puolaa.”

Vakaa ja perinteikäs kustantamo WSOY ei ole pannut kirjan kanteen harvinaista alastonkuvaa, vaan tylsän kasvokuvan päähenkilöstä. Mitä olisi tapahtunut, jos kannessa olisikin komeillut alaston Mannerheim ratsun selässä? Ehkä ei mitään erityistä tai sitten joku olisi voinut närkästyä: pilkkaa ja pyhäinhäväistystä! Kirjan myynti ainakin olisi kasvanut.

Lindqvist yrittää riisua Mannerheimin naamion ja kurkistaa kulissien taakse. Vaikeaa on. Suomalaiselle lukijalle kirjassa ei ole mitään mullistavaa, jos ei alastonkuvaa lasketa. Tunnemme suuret linjat, keskittykäämme siis pieniin, mutta ei vähäpätöisiin asioihin.

Erityishuomion saavat Mannerheimin monet rakkaudet sekä Lindqvistin mielestä vähälle huomiolle jääneet Puolan-vuodet. Aikaansa Puolassa (1909-1914) Mannerheim kuvasi myöhemmin elämänsä onnellisimmaksi.

Ryhdikäs olemus oli Mannerheimin tavaramerkki. Lindqvist selvittää perusteellisesti, missä vaiheessa Mannerheim omaksui suoran ryhtinsä ja ”elegantin liukuvan kävelytapansa”. Se tapahtui kirjailijan mukaan Chevalier-kaartissa, missä oli käytettävä historiallista asepukua.

Asettukaamme Mannerheimin housuihin. Lindqvist kirjoittaa, että Mannerheim pystyi vetämään valkoiset, tiukasti ihonmyötäiset ja kapeat hirvennahkahousut jalkaansa vain kosteina:

”Housuja kostutettiin jonkin verran ja sisäpuolelle siroteltiin saippuajauhetta, minkä jälkeen kaksi miestä ’ravisteli’ upseerin jalat lahkeiden sisään. Housut istuivat täydellisesti, kun ne kuivuivat paljasta ihoa vasten.”

Asun täydensivät kiiltonahkasaappaat, joiden varret ulottuivat polven yläpuolelle. Tuollaisissa tamineissa oli mahdoton istua normaalisti. Ryhti pysyi väkisinkin hyvänä.

Lindqvistin johtopäätös: Mannerheim pukeutui ja käyttäytyi aina ikään kuin olisi ollut johtamassa Chevalier-kaartin marssia juhlakulkueessa.

Myöhemmin kun ikä alkoi painaa, oli otettava uusia aseita ulkonäön kohentamiseksi. Mannerheim alkoi käyttää kasvomeikkiä ja värjäsi hiuksensa. Herrasmiehen ulkoisen olemuksen täydensivät kengät, joiden nauhat oli aina solmittu niin, etteivät solmu ja ruusuke olleet näkyvissä.

Naisiin Mannerheimin huoliteltu olemus teki suuren vaikutuksen. Hänen viimeinen suuri rakkautensa oli ruotsalainen kreivitär Gertrud von Arco auf Valley, omaa sukua Wallenberg, joka oli lähes 30 vuotta Mannerheimiä nuorempi.

Mannerheim leperteli kirjeissään rakastuneen miehen tavoin. Kreivitär oli Välimeren töyhtöhyyppä, oma rakas, Välimeren kukka ja Lillan. Kirjeitä on säilynyt toistasataa vuosilta 1946-51. Niiden pohjalta ruotsalainen Ulf Olsson julkaisi viisi vuotta sitten kirjan, jota ei jostain syystä ole suomennettu.

Lindqvist pönkittää kirjallaan Mannerheim-myyttiä. Ihailuaan kirjailija ei peittele. Hänelle Mannerheim on Suomen ja Pohjolan nykyhistorian suurin sankari.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu