Anteeksi, kuka olikaan T. M. Kivimäki?

Toivo Mikael Kivimäki (1886-1968) lienee nykyisille suomalaisille melko tuntematon, ehkä jopa tuntemattomin niistä avainhenkilöistä, jotka johtivat Suomea 1930- ja 1940-luvuilla. Moni saattaakin kysyä: Anteeksi, kuka olikaan T. M. Kivimäki?

Vastauksia kysymykseen antaa professori Heikki Halila Kivimäestä juuri julkaisemassaan elämäkerrassa (Professori ja valtiomies Toivo Mikael Kivimäki, Warelia 2024).

Kivimäki oli monipuolinen raskaan sarjan vaikuttaja. Hän oli asianajaja ja siviilioikeuden professori, edistyspuolueen poliitikko ja ministeri, pankkimies ja diplomaatti.

Hänet muistetaan ennen kaikkea siitä, että hän oli kauan Suomen pitkäaikaisin pääministeri (1932-1936). Välirauhan ja jatkosodan vuosina 1940-1944 hän toimi Suomen lähettiläänä Berliinissä, mikä johti osaltaan siihen, että hänet tuomittiin yhtenä sotaan syyllisenä viideksi vuodeksi vankeuteen.

Tuomio oli Kivimäen elämän suuri tragedia. Kivimäen joutuminen sotasyyllisten listalle oli pienoinen yllätys – myös hänelle itselleen, mutta kun Hertta Kuusinen ja valvontakomission pomo Andrei Zdanov julistivat hänet etukäteen syylliseksi, tuomio tuli.

Kivimäen synniksi luettiin se, että hänen raporttinsa Berliinistä olivat muka estäneet rauhan solmimisen. ”Historiallisessa katsannossa tämä oli tietenkin perusteetonta”, Halila kirjoittaa. Kivimäki itse katsoi toimineensa hallituksen asianajajana.

Sodan jälkeen Suomi oli ahtaalla, ilmapiiri jännittynyt ja poliitikkojen henkilösuhteet kovilla, kun uutta suuntaa haettiin. Arviot Kivimäestäkin vaihtelivat.

Kivimäen uusi tuleminen politiikan huipulle oli lähellä 1944, kun hän oli ehdolla pääministeriksi Edwin Linkomiehen jälkeen. Presidentiksi valittu Mannerheim ja Linkomiehen hallituksen sisärengas halusivat Kivimäen pääministeriksi, mutta tämä kieltäytyi.

Mannerheim loukkaantui ja moitti Kivimäkeä ”täysin mahdottomaksi” ja ”holhoavaksi oppimestariksi”. Halila arvelee, että Kivimäki oli viisastellut liikaa.

Kiinnostava on Linkomiehen suhde Kivimäkeen. Halilan mukaan Linkomies ei arvostanut Kivimäkeä, vaikka suositteli häntä seuraajakseen. Linkomies piti Kivimäkeä kylmästi laskelmoivana ja taktikoivana henkilönä. Linkomiehen vertailussa Ryti oli viisaampi kuin Kivimäki, mutta poliitikkona huonompi.

Jyrkkä ja itsetietoinen Linkomies ei tosin tunnetun sanonnan mukaan arvostanut ketään muuta kuin itseään.

Myös Paasikiven suhtautuminen Kivimäkeen oli ristiriitaista. Aluksi Paasikivi toimi pontevasti pitääkseen Kivimäen sotasyyllisten ulkopuolella, mutta otti tuomion jälkeen etäisyyttä. Varovainen Paasikivi pelkäsi venäläisten reaktioita.

Paasikivi kertoi Kekkoselle 1951, että olisi halunnut keskustella Kivimäen kanssa, mutta ei uskaltanut kutsua tätä presidentinlinnaan, koska oletti, että palvelusväessä oli kommunisteja.

Kirjasta saa käsityksen, että Kivimäki oli tyypillinen asiapoliitikko. Hän ei ollut kova johtaja, mutta kylläkin määrätietoinen. Hänellä ei ollut sellaista intohimoa valtaan kuin Kekkosella tai Mannerheimilla. Halila rinnastaa Kivimäen vallankäyttäjänä Fagerholmiin.

Mahdollisuus nousta pääministeriksi kesällä 1944 oli Kivimäen poliittisen ja valtiollisen uran päätepiste. Sen jälkeen hänelle ei ollut enää tarjolla valtiollisia tehtäviä.

Jo kirjan nimessä Halila nostaa Kivimäen valtiomiessarjaan, mutta alkaa loppupuolella hieman epäröidä: ”Jos hän olisi ollut sen hallituksen pääministeri, joka solmi välirauhansopimuksen, hänet olisi entistä selvemmin luettu valtiomiesluokkaan.”

Kivimäki olisi tällaisessa tilanteessa rauhan tekijänä saattanut välttyä myös sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä.

Heikki Halila on kirjoittanut Kivimäestä elämäkerran, joka kuuluu lajinsa raskaaseen sarjaan. Se on niin perusteellinen ja yksityiskohtainen, että voi hyvin kuvitella sen historioitsijaksi heittäytyneen juristin kirjoittamaksi. Sisältö on painava, mutta kyllä se koettelee välillä myös lukijan istumalihaksia.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu