Arkipäiväisen pahuuden äiti
Hannah Arendt (1906-1975) oli filosofi ja poliittinen teoreetikko, jonka tunnetuin ja kiistellyin teos on raportti Adolf Eichmannin oikeudenkäynnistä Jerusalemissa 1960-luvulla. Siinä hän loi käsitteen pahuuden arkipäiväisyydestä. Raportista on kiivailtu näihin päiviin asti.
Arendtin persoonaa ja hänen tutkimuksiaan valottaa vastikään suomeksi julkaistu kirja (Kurt Sontheimer: Hannah Arendt – Suuren ajattelijan elämä, Into). Arendtin elämäntarina on kiehtova kertomus siitä, miten Saksassa syntyneestä lahjakkaasta juutalaistytöstä tuli kansainvälinen ilmiö.
Kun puhutaan Arendtista, muistetaan yleensä mainita, että hänellä oli nuorena opiskelijana rakkaussuhde filosofi Martin Heideggerin kanssa. Yhtä hyvin ei mennyt muiden natsien kanssa. Arendt joutui pakenemaan 1933 ensin Ranskaan ja sieltä Yhdysvaltoihin, missä pääosin teki elämäntyönsä.
Adolf Eichmannin oikeudenkäynnistä tuli käännekohta Arendtin elämässä. Kuten tunnettua, Eichmann oli vastuussa miljoonien juutalaisten kuljetuksista keskitysleireille.
Oikeudenkäyntiä Arendt seurasi Jerusalemissa. Hän ei tyytynyt yksioikoiseen asetelmaan hyvä vastaan paha. Hänen mielestään meissä kaikissa piilee pikku paholainen.
Kun syytekirjelmä kuvasi Eichmannin pahuuden hirviömäisenä ruumiillistumana, Arendt sai vaikutelman, ettei tämä ollut mikään hirviö, vaan tavallinen ihminen.
Hirvittävät rikokset oli tehnyt hallintovirkamies, joka oli syyllinen siksi, että oli ajattelematon ja kyvytön erottamaan hyvää ja pahaa toisistaan. Eichmann ei kyseenalaistanut ylhäältä annettuja ohjeita vaan noudatti kuuliaisesti sääntöjä saksalaiseen tapaan.
Arendtin mielestä keskivertosaksalainen oli helppo sopeuttaa natsien murhakoneiston osaksi, koska hän oli, kuten Heinrich Himmler, ”murhan organisatorinen nero, poroporvari”.
Himmler oli kunnioitettavan vaikutelman tehnyt poroporvari, jolla oli kaikki kunnon perheenisän tavat. Hän ei pettänyt vaimoaan ja halusi varmistaa lapsilleen kunnollisen tulevaisuuden.
Himmler rakensi Arendtin mukaan terroriorganisaationsa tietoisesti sille olettamukselle, että useimmat ihmiset eivät ole fanaatikkoja, seikkailijoita, seksuaalirikollisia eivätkä sadisteja, vaan ensi sijassa työssä käyviä ihmisiä ja hyviä perheenisiä.
Sen jälkeen kun Arendt oli julkaissut raporttinsa, hän joutui ankaran arvostelun kohteeksi. Häntä syytettiin siitä, että oli arkipäiväistänyt paitsi pahuuden myös holokaustin ja miljoonien murhaamisen. Monet ystävätkin hylkäsivät Arendtin ”häpeällisen kirjan” vuoksi.
Juutalainen Arendt leimattiin juutalaisvastaiseksi. Hänen väitettiin olevan sydämetön, ylimielinen ja harkitsematon. Sanottiin, että hän kärsi juutalaisesta itsevihasta ja vääristeli tosiasioita pahantahtoisesti.
Arendtin suosio on kasvanut aivan uusiin ulottuvuuksiin hänen kuolemansa jälkeen. Viime vuosina on ollut suorastaan muotia tutkia Arendtin tuotantoa. On nimetty Hannah Arendt -katuja, Hannah Arendt -junia, on perustettu Hannah Arendt -palkinto, Arendt-keskuksia ja -instituutteja.
Arendtilta kysyttiin kerran, mihin poliittiseen lokeroon hänet pitäisi sijoittaa: Mikä Te olette? Oletteko konservatiivi? Kuulutteko liberaaleihin?
Hannah Arendtin lyhyt vastaus: ”En tiedä… Minulla ei ole paikkaa missään.” Lyhyesti sanottuna Arendt oli riippumaton ja omaperäinen.
Päätettäköön tämä kirjoitus samoilla sanoilla kuin Kurt Sontheimer päättää oman, sinänsä heppoisen, mutta ihailun sävyttämän kirjansa Arendtista: Millainen nainen!
Arendtin arvostelu on ymmärrettävää, hänhän sai meidät näkemään, että jos historia olisi mennyt vähän toisin, mekin olisimme olleet mukana kansanmurhan ahkerina ja määrätietoisina toteuttajina. Luomassa uutta yhteiskuntaa, jossa kaikilla on hyvä olla, kun pahat ihmiset on saatu pois tieltä.
On helppoa nähdä muut pahoina ja iloita heidän kukistumisesta. Paljon karmeampaa on tunnistaa pahuuden siemen itsessänsä. Aihe ei ole menettänyt ajankohtaisuuttansa.
kiravuo
Ilmoita asiaton viesti
Tärkeä aihe, niin Hannah kuin Jorma! KIITOS teille molemmille.
Ehkä parhaiten saman asian kiteytti Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisten kielten laitoksen professori Janne Saarikivi omassa YLE-blogissaan vuonna 2019:
”Mutta juuri silloin kun näemme jossakin pahuuden talismaneja ja pahoja ihmisiä, olemme unohtaneet tärkeimmän opin, jonka siitä voisi saada, nimittäin sen, että pahuuden raja ei kulje ihmisten välillä vaan jokaisen ihmisen sisällä. Että kaikki ovat kykeneviä pahaan, yleensä huomaamattaan tai, mikä pahempi, tehokkuuttaan, itsekkyyttään, sosiaalisuuttaan. Siksi, että he tekevät sitä, mitä muut tekevät ympärillä”.
Näin virallisten ”vihapuheiden” aikana hirmuisen tyly muistutus ns. hyvikselle meidän joukossamme….(itseäni mukaanlukien).
Ilmoita asiaton viesti
Das Moralische versteht sich von selbst .
Ilmoita asiaton viesti
Krisnamurtin sanoman mukaan jokainen ihminen, joka uskoo lujasti että hänen jumalansa, puolueensa ja valtionsa on ehdottomasti oikeassa, on väkivaltainen. Hänellä on oikeus lyödä väärässä olijoita.
Uskovainen, joka tulee kadulla minua vastaa ja alkaa puhumaan pelastuksesta, tuntee olevansa minun yläpuolella ja tavallisesti hyväsellä koittaa pelastaa minun sieluni. Staliniin tai Hitleriin uskova ampuisi heti minut.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, tuli mieleen kun kuuntelin Seela Sellan haastattelua, että juutalaisuudessa on kyllä joku juju: he eivät tee lähetystyötä. Siinäpä syy miksi juutalaiset ovat niin paljon enemmän minun mieleeni kuin Jehovan todistajat, jotka kauppaavat äitelää ja latteaa propagandaansa jokaiselle joka vain suostuu kuuntelemaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Joo, tuli mieleen” minullekin yksi juttu vuodelta 2011:
Maleksin Odessan puistokadulla hotelli Londonskajan edustalla. Olin samalla reissulla piipahtanut eräässä synagoogassa, ja kuvaillut rabbi Wulffille lyhyesti matkani syitä.
Kaksi miellyttävästi käyttäytyvää ihmistä tuli juttusilleni, ja kohta he jo kysyivät, eikö maailmantilanne olekin oikeastaan varsin huolestuttava. Hetken kuluttua toinen heistä otti salkustaan ne jehovantodistajien kuuluisat dokumentit, yhdet kappaleet lehdistä ”The Watchtower” ja ”Awake!”
Linkissä Londonskajan julkisivu. Toisen kerroksen käytävällä lienee edelleen – yhtenä hotellin tunnetuimmista asukkaista – Mannerheimin kuva ja muutaman rivin esittelyteksti.
https://images.snapwi.re/f989/5b92238fc56115db5949ca38.w800.jpg
Ilmoita asiaton viesti
Ei lestaadiolaisekkaan tee lähetystyötä.
Ilmoita asiaton viesti
Jotain hyvää sitten niissäkin. Enemmän tykkään kyllä körteistä.
Ilmoita asiaton viesti
Arendtiin en ole tutustunut mutta mielenkiinto heräsi. En tiedä onko nyt niin fiksua mutta irroitin tekstistä tämän ”Eichmann ei kyseenalaistanut ylhäältä annettuja ohjeita vaan noudatti kuuliaisesti sääntöjä saksalaiseen tapaan” ja jäin pohtimaan että kuinka suomalaisen virkamiehen prototyyppi toimii.
Ilmoita asiaton viesti
Oli niin kiintosa kommentti, että hääty oiken kirjautua, komppaan tuota loppua just.
Ilmoita asiaton viesti
Hannah Arendt tarjoaa aina ajankohtaista luettavaa kaiken kokoisissa kulttuureissa joissa kirkkoherra ajattelee muiden puolesta pitäen asemaansa itsestään selvyytenä puhuen spontaanisti muiden puolesta.
Ilmoita asiaton viesti
Arendtia lukeneenakin tulee usein miettineeksi miten helppoa onkaan kääntää katse muualle, kuin puuttua tapahtumiin. Yksi esimerkki:
Kansanedustaja James Hirvisaaren eduskuntaan tuoma tuttava nosti parvella kätensä natsitervehdykseen sillä seurauksella että Hirvisaari erotettiin PS-puolueesta.
Historian harrastajana googlettaessani ”Susitaival” ilmeni tämän aktivistipiireissä tuumaillun -30 luvulla, että jospa mentäisiin eduskunnan parvelta ampumaan pari kommunistiedustajaa. Sotatohtori Jussi Niinistö tunnetaan IKL-aktivisti Paavo Susitaival -harrastajana. Hirvisaari on koulutukseltaan teologi, kuinkas muuten.
Ilmoita asiaton viesti