Barack Obama: Putin kuin teini Instagramissa
Barack Obaman muistelmien (Luvattu maa, Otava) ensimmäinen osa on tämän syksyn kirjamarkkinoiden tapaus kaikkialla maailmassa. Yli 800-sivuinen järkäle ulottuu lapsuusvuosista ensimmäisen presidenttikauden (2008-2012) loppupuolelle asti.
Obama kirjoittaa miettineensä ikuista kysymystä, miten johtajien luonteenpiirteet vaikuttavat historian kulkuun. Kysymys jää vastausta vaille, mutta kiinnostavia luonnehdintoja hän esittää monista poliitikoista.
Minua kiinnosti erityisesti se, mitä Obama sanoo Venäjästä, Euroopasta yleensä ja tapaamistaan valtiojohtajista.
Kun Obama matkusti ensi visiitille Moskovaan, Venäjän presidenttinä oli Dmitri Medvedev, mutta todellista valtaa käytti pääministeri Vladimir Putin, jonka johtama hallitus muistutti Obaman mielestä yhtä paljon rikollista syndikaattia kuin perinteistä hallitusta.
Obama tapasi Moskovassa myös Putinin. Tapaaminen alkoi Putinin kolmen vartin kiihkeällä yksinpuhelulla: ”Hän kronikoi kaikki kokemansa loukkaukset, petokset ja väheksynnän osoitukset, joita häneen ja Venäjän kansaan oli amerikkalaisten taholta kohdistunut.”
Obamaa oli etukäteen valistettu, että Putin on herkkä loukkaantumaan ja pitää itseään Obamaan verrattuna vanhempana valtiomiehenä.
Yllättävän suorasukaisia arvioita Obama heittelee. Putin oli kuin vaalipiiripomo, joka toi mieleen Chicagon puoluekoneistoa pyörittäneet karskit ja tunteilemattomat miehet. Heidän keinovalikoimaansa kuuluivat lahjonta, kiristys, kavallukset ja väkivalta. Tunnontuskia ei tunnettu: ”Tärkeintä oli vaalia omaa etua ja toiseksi tärkeintä huolehtia omasta väestä.”
Putin näytteli Obaman mielestä ilomielin vahvan johtajan roolia. ”Huolellisesti kuin teini Instagramissa hän pyrki jatkuvalla syötöllä linssiluteeksi ja projisoi kuvissa lähes satiirista maskuliinista voimaa (Putin ratsastaa ilman paitaa, Putin pelaa jääkiekkoa). Samalla hän harjoitti rentoa sovinismia ja homofobiaa ja väitti, että vierasmaalaiset ainekset tahrivat venäläisten puhtaita arvoja.”
Putinilla oli kuitenkin yksi ongelma: Venäjä ei ollut enää supervalta. Venäjän todellisuus oli toista kuin Putinin maalaama kuva supervallasta. Tämä kuilu selitti Obaman mukaan Venäjän entistä aggressiivisempaa ulkopolitiikkaa.
Silloisesta EU:n voimakaksikosta, Saksan Merkelistä ja Ranskan Sarkozystä, Obama tekee osuvia, huvittaviakin huomioita. Itsekeskeisen Sarkozyn puhe syöksyili imartelusta mahtailun kautta aitoon oivallukseen: ”Hänen kätensä liikkuivat koko ajan ja hänen rintansa oli röyhistynyt kuin kärpässarjan kukolla.”
Viileä ja asiallinen Merkel oli Sarkozyn vastakohta. Siitä huolimatta he tekivät hyvää yhteistyötä ja täydensivät toisiaan, vaikka joskus eräässäkin huippukokouksessa Merkel silmäili Obaman mukaan Sarkozyn ylivilkasta touhuamista ”kuin äiti katsoo vallatonta lastaan”.
Eurooppa ei ole keskeinen asia muistelmissa. Aasia ja lähi-itä saavat enemmän tilaa, mikä kuvastaa hyvin myös Yhdysvaltain politiikan painopisteen muutosta.
Luvattu maa on ensisijaisesti suunnattu amerikkalaiselle yleisölle. Siksi on ymmärrettävää, että suuren osan kirjasta vievät laveat selvitykset Yhdysvaltain sisäpolitiikan kiemuroista ja ylenpalttiset kiitokset vaimolle ja lapsille. Vähempikin olisi riittänyt.
Sanomattakin on selvää, että Obaman kirja ei ole koko totuus hänen presidenttikaudestaan. Se on sympaattinen ja taitavasti kerrottu tarina maailman vaikutusvaltaisimman miehen elämästä ja on tietysti jo tulevan historiantutkimuksen kannalta arvokas asia, että Yhdysvaltain ex-presidentti kirjoittaa yksityiskohtaiset muistelmansa.
Obama tietää valtavan paljon mutta myös tykkää värittää asioita ja olosuhteita. Kirjassa ”korkeimman tason henkilökunta halusi päästä länsisiiven ahtaisiin, hämäriin ja jyrsijöitä kuhiseviin työhuoneisiin” (Obama 2020, 665). Hämäryyteen auttaa valaistus, Obaman itsensä edistämillä energiansäästölampuilla, mutta työhuoneet eivät luultavasti ole sentään ”kuhisseet jyrsijöitä”. Väite on suorastaan loukkaava Valkoisen talon kiinteistönhoidosta vastaavia työntekijöitä kohtaan, joista monet vielä ovat oletettavasti mustia.
Kööpenhaminan ilmastokokouksen 2009 sopu ilman sitovaa sopimusta oli Obaman saavutus, vaikeuksien kautta: ”SAAVUIMME KÖÖPENHAMINAAN KOLKKONA, hyytävänä aamuna. Kaupunkiin johtavaa tietä verhosi sumu, ja konferenssikeskus [Bella Center] näytti entiseltä ostoskeskukselta. Hortoilimme käytävien ja hissien sokkeloissa; yhden käytävän varrella oli jostain selittämättömästä syystä mallinukkeja”. [–] ”Merkel, Sarkozy ja Gordon Brown, kaikkien kasvoilla sama tihrusilmäinen, turhautunut ilme” [–] ”Erään pitkän käytävän päästä löysimme etsimämme: [–] Kiinalaiset henkivartijat tulivat meitä vastaan kädet ojossa kuin käskien meitä pysähtymään [–] Jätimme jälkeemme henkivartijatiimit ja avustajat kahakoimaan sangen meluisasti.” [–] ”Kiinan ympäristöministeri, roteva ja pyöreäkasvoinen silmälasipäinen mies, ponkaisi yhtäkkiä pystyyn ja alkoi sopottaa kiinaa ääni voimistuen, käsiään minuun päin huitoen ja kasvoi kiivastuksesta punoittaen. Hän jatkoi niin pari minuuttia, eikä kukaan läsnäolojoista tiennyt, mistä oli kyse.” [–] ”Annoin lehdistölle lyhyen lausunnon, jossa ilmoitin meidän päässeen väliaikaissopimukseen, ja sen jälkeen istuuduimme autoon ja kaahasimme lentoasemalle.” (Obama 2020, 637-642).
Obama kertoo tehneensä kovasti töitä saadakseen EU-maat hyväksymään Kreikan tukipaketin ja EU:n yhteisen rahaston, kirjassa ”palomuuri”. Obama pohdiskelee Euroopan integraation ulottuvuuksia: ”Kuinka valmiita Euroopan vauraimpien, tehokkaimmin toimivien maiden asukkaat olivat huolehtimaan unionin muiden maiden velvollisuuksista tai jakamaan veroeurojaan oman maansa rajojen ulkopuolelle”? (Obama 2020, 661). Ensin mainittuun kysymykseen moni muukin kuin Jussi Halla-aho vastaisi varauksellisesti.
(Barack Obama: Luvattu maa, Otava 2020, maksoi kirjakaupassa 27,95 euroa ja sisältää 879 sivua sekä 28 värikuvasivua, jotka eivät sisälly sivunumerointiin, joten kovakantisen kirjan hankintaa on pidettävä kohtuuhintaisena, suorastaan edullisena.)
Ilmoita asiaton viesti
”Obama tietää valtavan paljon mutta myös tykkää värittää asioita ja olosuhteita.”
– Kun Barack Obamalta suomennettiin kirja ”Unelmia isältäni”, totesi Hesarin kriitikko suunnilleen saman asian. Amerikkalaiseen muistelmatyyliin ilmeisesti kuuluu olla muistavinaan asioita ja vaikkapa yksittäisiä puheenvuoroja hyvinkin tarkasti, vaikka niitä ei olisi edes dokumentoitu.
Miten paljon päällekkäisyyttä mahtaa näissä Obaman kirjoissa olla? Kannattaako tähän uuteen tiiliskiveen edes tarttua, jos on lukenut edellisen?
Ilmoita asiaton viesti
Historiateoksen käyttöä vähän haittaa se, ettei kirjaan (ainakaan loppuosioihin) ole laitettu mitään vuosilukuja: ”Kutsuin 15. tammikuuta”, ”maaliskuun 23.” – joo joo, mutta minä vuonna. Vuosilukuja olisi voinut lisätä suomenkieliseen laitokseen.
Koska tiedetään, että Osama bin Laden tapettiin ja Gaddafi kukistettiin vuonna 2011, tämä teos siis loppuu tuohon vuoteen ja käsittelee vain Obaman ensimmäisen kauden kahta ensimmäistä vuotta. Tällä vauhdilla muistelmasarjasta tulee neliosainen.
Seuraavassa niteessä Obama oletettavasti pääsee jo Berliiniin kesäkuussa 2013. Tämä oli henkilökohtaisesti alkuunsa turhauttava tapahtuma, kun olin kaupungissa paikalla ja valmistautunut menemään Brandenburgin portille kerrankin kuulemaan USA:n presidentin puhetta. Projekti osoittautui täysin toivottomaksi – koko keskusta oli jo kolme päivää ennen vierailua suljettu, ja puhe oli kutsuvierastilaisuus. Menin harmistuksen vallassa, kutsuttuna henkilönä hippileirille Spree-joen rantaan (leiriä ei ole enää olemassa, tarkastettu huhtikuussa 2019) – Obaman aiheuttama syrjäytyminen. Päivästä tuli erittäin kuuma, Obama oli kolme-neljä tuntia aikataulusta myöhässä ja ihmiset joutuivat odottamaan hikisessä tungoksessa. Sitten olinkin ihan tyytyväinen että sain olla vilvoittavan virran rannalla muissa merkeissä. Obama voisi kertoa omia vaikutelmiaan sekä selittää syyn myöhästymiseensä.
Ilmoita asiaton viesti
Teos käsittelee Obaman ensimmäisen kauden kolmea ensimmäistä vuotta, joten muistelmasarjasta tulee ilmeisesti trilogia – Obaman (pres. 2009-2017) aiheuttama sekaannus
Ilmoita asiaton viesti
”… historiantutkimuksen kannalta arvokas asia, että Yhdysvaltain ex-presidentti kirjoittaa yksityiskohtaiset muistelmansa.”
– Mitähän Obaman seuraaja julkaisee? Ehkä järkälemäisen trilogian kootuista twiiteistään?
Ilmoita asiaton viesti
Hemingway’s pubin tarjoilija Tapiolassa luki asiakkaita odotellessaan kymmenkunta vuotta sitten Obaman kirjaa nuoruusvuosistaan. Niinpä minäkin hain sen kirjastosta.
Melko hyvin muistan pätkiä Obaman havaijilaissyntyisen äidin ja kenialaisen isän tarinoista, sekä nuoruusvuosista Indonesiassa äidin US-diplomaattisen työnsä vuoksi.
Tämän kertainen tuntuukin pettymykseltä. Kukaties viestintätoimistot ovat alkaneet sielläkin sanoittaa ja värittää poliitikkojen tekemisiä. Jari Tervo taisi tänään HS-kolumnissaan kehaista heidän ammattitaitoaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten tiedetään, on läntisessä sotakuplassa vaikuttajia perinteisesti yhdistänyt muikeasti myhäilevä don Eero, jonka ammattikunnalle on kertynyt vuosisatainen muistoarkisto kuninkaan sotapäälliköiden mukana turvallisesti etulinjan takana kirjaillen. Suomessa viestintätoimistot ovat perineet heidän salamyhkäisen aseman tekstien tuottajina.
Bill Clinton piipahti Ahvenanmaalla paikallisen rahamiehen ( hänen velivainaansa toimi maakunnan johtavana demarina) syntymäpäivillä, joista ltapäivälehdessä arvailtiin maksetun 700 000 euroa. Eduskunnan paksulompsaisimmaksi sanotun Erkki Tuomiojan taksoista ei ole tietoa.
Ilmoita asiaton viesti
Viestintävaikuttamisesta puheen ollen, Katri Kulmuni maksoi Tekiralle uskonvahvistuksesta ilmoittaa esimiehelleen Antti Rinteelle tämän ajan täyttyneen, joten “mätiä oksia karsitaan jotta terveet voivat kehittyä” kuten noita vanhoja tekstejä sovellettiin juutalaisiin.
Ilmoita asiaton viesti
Kun narsissi kirjoittaa toisesta narsissista niin ketä pitäisi uskoa?
Kun työskentelin Venäjälä oli joskus aikaa katsella paikallista televisiota. Huomio kiinittyi siihen, että sikäläisestä töllöstä tulvehti enemmän mainoksia, kuin meillä Euroopan Amerikassa Suomessa.
Toinen asia joka ihmetytti, oli se, miten Putinilla aika riittää istua päivittäisissä teevee pläjäysten kuvauksissa. Ei Venäjällä tapahtunut mitään, mitä ei Putin olisi kommentoinut kuvallisesti minuuttien istunnoilla ruudun edessä. Varmasti kokopäiväisesti hän istui kameroiden ja maskeeraajan käytettävissä.
Ilmoita asiaton viesti