Barack Obama: Putin kuin teini Instagramissa

Barack Obaman muistelmien (Luvattu maa, Otava) ensimmäinen osa on tämän syksyn kirjamarkkinoiden tapaus kaikkialla maailmassa. Yli 800-sivuinen järkäle ulottuu lapsuusvuosista ensimmäisen presidenttikauden (2008-2012) loppupuolelle asti.

Obama kirjoittaa miettineensä ikuista kysymystä, miten johtajien luonteenpiirteet vaikuttavat historian kulkuun. Kysymys jää vastausta vaille, mutta kiinnostavia luonnehdintoja hän esittää monista poliitikoista.

Minua kiinnosti erityisesti se, mitä Obama sanoo Venäjästä, Euroopasta yleensä ja tapaamistaan valtiojohtajista. 

Kun Obama matkusti ensi visiitille Moskovaan, Venäjän presidenttinä oli Dmitri Medvedev, mutta todellista valtaa käytti pääministeri Vladimir Putin, jonka johtama hallitus muistutti Obaman mielestä yhtä paljon rikollista syndikaattia kuin perinteistä hallitusta.

Obama tapasi Moskovassa myös Putinin. Tapaaminen alkoi Putinin kolmen vartin kiihkeällä yksinpuhelulla: ”Hän kronikoi kaikki kokemansa loukkaukset, petokset ja väheksynnän osoitukset, joita häneen ja Venäjän kansaan oli amerikkalaisten taholta kohdistunut.”

Obamaa oli etukäteen valistettu, että Putin on herkkä loukkaantumaan ja pitää itseään Obamaan verrattuna vanhempana valtiomiehenä.

Yllättävän suorasukaisia arvioita Obama heittelee. Putin oli kuin vaalipiiripomo, joka toi mieleen Chicagon puoluekoneistoa pyörittäneet karskit ja tunteilemattomat miehet. Heidän keinovalikoimaansa kuuluivat lahjonta, kiristys, kavallukset ja väkivalta. Tunnontuskia ei tunnettu: ”Tärkeintä oli vaalia omaa etua ja toiseksi tärkeintä huolehtia omasta väestä.”

Putin näytteli Obaman mielestä ilomielin vahvan johtajan roolia. ”Huolellisesti kuin teini Instagramissa hän pyrki jatkuvalla syötöllä linssiluteeksi ja projisoi kuvissa lähes satiirista maskuliinista voimaa (Putin ratsastaa ilman paitaa, Putin pelaa jääkiekkoa). Samalla hän harjoitti rentoa sovinismia ja homofobiaa ja väitti, että vierasmaalaiset ainekset tahrivat venäläisten puhtaita arvoja.”

Putinilla oli kuitenkin yksi ongelma: Venäjä ei ollut enää supervalta. Venäjän todellisuus oli toista kuin Putinin maalaama kuva supervallasta. Tämä kuilu selitti Obaman mukaan Venäjän entistä aggressiivisempaa ulkopolitiikkaa.

Silloisesta EU:n voimakaksikosta, Saksan Merkelistä ja Ranskan Sarkozystä, Obama tekee osuvia, huvittaviakin huomioita. Itsekeskeisen Sarkozyn puhe syöksyili imartelusta mahtailun kautta aitoon oivallukseen: ”Hänen kätensä liikkuivat koko ajan ja hänen rintansa oli röyhistynyt kuin kärpässarjan kukolla.”

Viileä ja asiallinen Merkel oli Sarkozyn vastakohta. Siitä huolimatta he tekivät hyvää yhteistyötä ja täydensivät toisiaan, vaikka joskus eräässäkin huippukokouksessa Merkel silmäili Obaman mukaan Sarkozyn ylivilkasta touhuamista ”kuin äiti katsoo vallatonta lastaan”.

Eurooppa ei ole keskeinen asia muistelmissa. Aasia ja lähi-itä saavat enemmän tilaa, mikä kuvastaa hyvin myös Yhdysvaltain politiikan painopisteen muutosta.

Luvattu maa on ensisijaisesti suunnattu amerikkalaiselle yleisölle. Siksi on ymmärrettävää, että suuren osan kirjasta vievät laveat selvitykset Yhdysvaltain sisäpolitiikan kiemuroista ja ylenpalttiset kiitokset vaimolle ja lapsille. Vähempikin olisi riittänyt.

Sanomattakin on selvää, että Obaman kirja ei ole koko totuus hänen presidenttikaudestaan. Se on sympaattinen ja taitavasti kerrottu tarina maailman vaikutusvaltaisimman miehen elämästä ja on tietysti jo tulevan historiantutkimuksen kannalta arvokas asia, että Yhdysvaltain ex-presidentti kirjoittaa yksityiskohtaiset muistelmansa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu