Blogisti runoilijana – Herkkä, rietas ja rivo
Esikoisrunoilija Kiira Korpi on juuri nyt Suomen runouden kirkkain tähti. Kun Helsingin Sanomien kriitikko Arttu Seppänen runttasi Korven esikoiskokoelman ja siinä ohessa kirjan kustantajan (Otava), syntyi keskustelu, jollaista runokirjoista ei ole käyty vuosikausiin https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009457531.html .
Itsekin tartuin pitkästä aikaa runokokoelmaan (Mika Lamminpää: Talvimatka – Makedonian runot, ja muitakin, Oppian).
Lamminpäällä ei ole mitään mahdollisuuksia saada Korven kaltaista julkisuutta, vaikka kirjan takakannessa vihjataan, että kokoelma on ”herkkä, rietas, haikea ja rivo”. Rivoa vaikutelmaa lisää kannen kuva, joka on Egon Schielen maalauksesta.
Runoilija tunnustaa yhdessä runossaan: Museossa katselen Egon Schielen maalausta. / Tuo masturboiva mies olen minä.
Turkulaisen Lamminpään runoissa kietoutuvat kuulemma yhteen kaipaus ja kiima, paahdettujen kastanjoiden tuoksu Makedoniassa, Australian palavat koalat, faunit ja nymfit.
Minulla on ollut suuri kunnia päästä tuohon mainioon seuraan, tosin vain inspiraation lähteenä. Esikoisrunoilija Lamminpää on näet kertonut saaneensa yhteen runoon innoituksen Uuteen Suomeen kirjoittamani blogin pohjalta.
Taannoinen blogini käsitteli ex-liittokansleri Angela Merkelin elämäkertaa ja siinä kerrottiin erityisesti Putinin ja Merkelin erikoisesta tapaamisesta https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/jormamelleri/putinin-kgb-tuijotus-ei-tehonnut-merkeliin/ .
En lainaa Lamminpään runoa kokonaan, koska se kuuluu kokoelman pisimpiin. Näytteeksi kuitenkin muutama rivi alusta, keskikohdasta ja lopusta. Putinia ja Merkeliä ei mainita nimeltä, mutta on helppo tunnistaa, kenestä on kyse.
Kääpiö kutsuu kylään, mutta tulee myöhässä tapaamiseen.
Hän naurahtaa: näin meillä on tapana.
(…)
Kääpiö istuu jalat harallaan
kuin takarivin toope koulupoika.
(…)
Kääpiö seisoo palatsissaan ja katsoo peiliin,
näkee Navalnyin kalsarit. Ei muuta.
Kun kääpiö riisui naamarinsa,
menivät kasvotkin.
Tämähän on selvää pässinlihaa, ei lainkaan vaikeaselkoista vaan ajankohtaista käyttölyriikkaa, jossa jätetään jo jäähyväisiä Putinille.
Uuden Suomen blogeja lukevat tietävät, että Mika Lamminpää on vihreä kuntapoliitikko Turusta, ärhäkkä ja provokaatioita harrastava kirjoittaja. Hän herättää ristiriitaisia tunteita. Hänen hampaissaan ovat usein varsinkin perussuomalaiset poliitikot.
Esikoisrunoilijaksi Lamminpäällä on vahva tausta. Hän on tehnyt gradunsakin Eeva-Liisa Mannerin hevosrunoista. Mannerin valkoinen hevonen vilahtaa myös yhdessä kokoelman runoista.
Ihailemansa Mannerin tasolle ei Lamminpää esikoiskokoelmallaan vielä yllä. Hän on kuitenkin itsevarma kynänkäyttäjä, joka ei ujostele esittää mielipiteitään.
Kun rima on asetettu korkealle, se on helppo alittaa. Näin käy helposti kiihkeille kirjoittajille. Useimmiten Lamminpää kyllä riman ylittää.
Ehkä määritelmät rietas ja rivo sopivat runokirjaan hyvin. Itse en parempiakaan määritelmiä keksi.
Riettaus voi pelästyttää kaunosieluja, mutta voin vakuuttaa, että Lamminpään runoissa vilahtaa aina silloin tällöin myös herkkä runopoika.
Talvimatka tuskin jättää mitään syvää jälkeä Suomen kirjallisuushistoriaan, mutta eihän sitä vielä tiedä, mihin Lamminpää yltää, jos jatkaa runojen rustailua.
Kirjallisuuden ahkerana harrastajana en tule kuitenkaan tarttumaan tähän kyseiseen runoteokseen. Rietas ja rivo eivät sovi minun lyriikkaani. Taitaa Lamminpään teoksen sisältö olla olematonta, kun näkyvyyttä haetaan moisella kansikuvalla.( Kovin on kehnoissa kamppeissa mies talvimatkalle!? )
Jätän teoksen väliin vaikka sen kansien välissä vilahtelisi kuinka herkkä runopoika!
Ilmoita asiaton viesti
Kirjan otsikon ja kannen kuvan väliltä kieltämättä näyttää yhteys puuttuvan.
Ilmoita asiaton viesti
Itse ajattelin, että neutraalin nimen ja raflaavan kuvan välillä on kivaa hankausta, jolla on jotain katetta sisällössäkin. Vähän minuakin arvelutti etukäteen, joten kyselin kirjoittajakollegoitteni mielipiteitä myös, ja eräs heistä sanoi näin: ”Kuva on minusta mahtava, rumankaunis ja tyylikäs. Maanläheiset värit ja muoto, etäännytettynä kuin ’jokin luonnosta löytynyt vähän risainen juttu’. Teoksen nimeen liittyen hahmo on kuin epämukavasti hangella tai ehkä hekumallisesti lakanoissa, vähän niin kuin halvaantuneena, tyngät levällään, keskikeho puhuu…”
Ilmoita asiaton viesti
No voihan sitä kuvitella juu, että jalkaterät ovat hangen sisällä, mutta toisaalta kädetkin ovat tyngät. Asiasta toiseen: onko niin, että kun taiteilijan kuolemasta on yli 70v., kuvat ovat vapaasti käytettävissä ilman rojalteja?
P.S. Nimen ”neutraalius” on sikäli kyseenalainen, että siitä ei voi olla tulematta mieleen Schubert (toissijaisesti Wilhelm Müller), mutta heijastuneeko tämä jotenkin kirjan sisällössä?
Ilmoita asiaton viesti
Joo, tekijänoikeuskorvauksia ei tarvitse maksaa enää tuon ajan kuluttua. Tietenkin tekijä tulee mainita, minunkin kirjani alkulehdillä on maininta ”Kannen kuva Egon Schielen maalauksesta”.
Schubertin Winterreise oli minulla kyllä mielessä miettiessäni kirjan rakennetta. Jossain vaiheessa jopa otsikoin runoni Winterreisen laulujen mukaan. Sitten huomasin, että ne olivat kyllä kelpo rakennusteline ja auttoivat kokonaisuuden jäsentelyssä, mutta rakennus näytti paremmalta kun poistin rakennustelineet eli otsikot. Otsikkohan on ikään kuin kahva josta runo aukeaa, mutta jos sillä ei ole lukijalle käsitettävää yhteyttä runoon, kahva jää käteen.
Ilmoita asiaton viesti
Helmet-kirjastossa teosta ei ole kuin yksi kappale, joka on lainassa. Varasin teoksen.
Makedoniassa masturboiden, persuja paossa,
kului mieheltä kolmas koronatalvi, postkorona, al korona,
kunnes kevät toi runolehdet.
Ilmoita asiaton viesti
Mainiota että tämä inspiroi kirjoittamaan omia runoja jo ennen kuin olet kirjaa lukenutkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kivasta arvostelusta! Runositaatissa on yksi virhe: ensimmäisellä rivillä on preesens: ”Kääpiö kutsuu kylään, mutta tulee myöhässä tapaamiseen.”
En ole runossa käyttänyt liioin kolmea pistettä, mutta sinä varmaan käytit niitä ilmaisemaan, että joitain säkeitä on jätetty välistä pois. Muuta nipottamista minulla ei ole. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos, korjasin yhden kirjaimen. Kolme pistettä tarkoittaa juuri sitä, kuten sanoit, että säkeitä on jätetty välistä pois. Muitakakin tapoja varmasti olisi, mutta en tähän hätään keksinyt.
Ilmoita asiaton viesti
Yleensä varmaan tehdään niin että laitetaan sulut ja niiden väliin kolme pistettä, eli näin:
Kääpiö kutsuu kylään, mutta tulee myöhässä tapaamiseen.
Hän naurahtaa: näin meillä on tapana.
(…)
Kääpiö istuu jalat harallaan
kuin takarivin toope koulupoika.
(…)
Ilmoita asiaton viesti
Aina oppii uutta.
Ilmoita asiaton viesti
Mulle on opetettu kaksi ajatusviivaa ––, joita suositaan ainakin tieteellisessä tekstissä.
Ilmoita asiaton viesti
Niin mullekin, mutta se muuttuu täällä yhdeksi pitkäksi ajatusviivaksi kuten näet.
Ilmoita asiaton viesti
Itse asiassa mun ruudullani näkyy kaksi viivaa.
––
Toisaalta voisi olla myös pitemmät viivat:
——
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on muuten vekkulia, että jos katson kommenttiasi puhelimella, siinä näkyy kaksi viivaa, ja jos läppärillä, näkyy yksi pitkä viiva.
Ilmoita asiaton viesti
Pari ensimmäistä mielleyhtymääni liittyvät blogitekstin ja kirjan otsikoihin. Kaija Koo lämmitti ”riettauden” uudelleen laulussaan ”Kaunis rietas onnellinen”. Veikko Huovinen kirjoitti pari lyhyttä kertomusta teokseensa ”Talvituristi”. Ovatko nämä innoittaneet tämänkertaisia kirjallisuuskeskustelijoita?
Kolmas assosiaationi liittyy ”koulupoika-Putiniin”: muistaakseni Barack Obama vertasi Venäjän presidenttiä tämän persoonan kautta koulukiusaajaan tahi luokan pahikseen.
Mika Lamminpää kiitti kommentissaan ”kivasta” arvostelusta? Minua olisi sapettanut, jos olisin päätynyt vertailuun sekä Kiira Korven että Eeva-Liisa Mannerin kanssa, ja hävinnyt molemmille.
Ilmoita asiaton viesti
En minä sentään niin suuria itsestäni luule että Mannerin veroinen olisin. Sehän on maailman paras runoilija. Kiira Korpeen minua ei käsittääkseni verrattu muuten kuin että moisesta julkisuudesta minun on turha haaveilla.
Ilmoita asiaton viesti
Ennen tätä iltapäivää tunsin Kiira Korven runoutta hyvin vähän, mutta Eeva-Liisa Manneria en ollenkaan. Nyt olen jo netistä löytänyt ja lukenut Manneria sen verran, että tiedän suurin piirtein mistä on kysymys. Uusi Suomi – kulttuuri-inspiraation lähde.
Pari päivää sitten myös Rauno Korpi tarjosi tv:n urheilulähetyksessä taiteellisen tietoiskun: Tapparan logo on Kimmo Kaivannon suunnittelema!
https://is.mediadelivery.fi/img/468/43c7ed2e339d4f4491438f5d447c085f.jpg
Ilmoita asiaton viesti
Kaivanto on myös kuvittanut Eeva-Liisa Mannerin antologian ”Hevonen minun veljeni. Hevosrunot 1956-1976”. Kokoelman alaotsikko on mannermaista huumoria: kirja ei sisällä ainuttakaan runoa vuodelta 1956, mutta useita runoja vuodelta 1977.
Ilmoita asiaton viesti
Höh?! Piiri pieni pyörii suomalaisessa taiteessa. Kimmo Kaivanto puuttuvana renkaana runoilija Korven ja runoilija Mannerin välissä. Taitoluistelijana Kiira edusti Tapparaa, vaikka urheiluseurana se yleensä tuokin mieleen jääkiekon ja Rauno-isän.
Ilmoita asiaton viesti
Tampere on yllättävän pieni kaupunki. Manner asuikin vuodesta 1963 lähtien pitkiä aikoja Andalusiassa, Malagan pienessä ”mustalaiskylässä” Churrianassa, koska hän kaipasi työrauhaa ja koska se jostain syystä toi hänelle mieleen hänen lapsuutensa Viipurin. Jokunen vuosi sitten olin mukana Eeva-Liisa Manner -seuran ”pyhiinvaellusmatkalla” Malagaan, näimme muun muassa talon jossa Manner asui.
Ilmoita asiaton viesti
Kuljet sitten Kari Aronpuron jälkiä – muistelin että hänellä oli yhteys Eeva-Liisa Manneriin ja netistähän kaikkea löytyy:
Eeva-Liisa Manner oli keskeinen hahmo nuoren kirjailijan alkutaipaleella. Kun runoilija tulee puheeksi, Aronpuro muistuttaa olleensa heidän tutustumisensa aikoihin vielä koulupoika, ujo ja naiivi.
– Tutustuin Eeva-Liisa Manneriin, kun se asui yhteiskoulun vieressä, Mäntykadulla, Aronpuro punnitsee.
Hän on kertonut katselleensa koulun ikkunasta ohi kulkevaa runoilijaa. Ujosta nuorukaisesta tutustuminen maineikkaaseen kirjailijaan tuntui hienolta.
Manner sekä Kirjayhtymän Keijo Immonen olivat Aronpuron esikoiskokoelman kätilöinä.
– Nehän sanoivat, että pannaan kaikki kasaan ja katsotaan mitä siitä tulee.
https://kulttuuritoimitus.fi/artikkelit/artikkelit-henkilot/tamperelaisen-runoilijan-ja-kaantajan-kari-aronpuron-vuosi-on-ollut-huima-kolme-kirjallisuuspalkintoa/
– Kari Aronpuron runokirjoja on useampikin, mutta kirjassasi on karsee kansi:) Ehkä seuraavalla kerralla…
Ilmoita asiaton viesti
Tuo kansi on kyllä jakanut mielipiteitä. Marja-Leena Tuurna kommentoi kirjaani 16. syyskuu 2022 Kirjallisuuden ystävät -Facebook-sivulla: ”Mika Lamminpään runokokoelma Talvimatka (2022) hätkähdyttää: siinä on hienoja ja brutaaleja runoja, samoissa kansissa. Eeva-Liisa Manner on hyvin selvästi mukana kaikuna ja keskustelukumppanina, monin paikoin lähes suorina sitaatteina tai lamminpääläisittäin muunneltuina.
Venäjän presidenttikin saa kuulla suoraa puhetta. Lukekaa!
Kirjan kansi on outo, mutta sellaisenaan ilmentää kyllä kokoelman sisältöä. Kovin herkkämielisiä varoitan.”
Ilmoita asiaton viesti
Ilmankos tuli Gustav Klimt mieleen (lähinnä väreistä, luulisin), ystävättäreni asui vuosikausia Wienissä ja lähettelin postikortteja Klimtin töistä, mutta kävin useammin konserteissa ja Hundertwasserhausin kahvilassakin kuin taidemuseoissa, niin että Egon Schiele meni valitettavasti ohi. – Eihän tuo kansikuva suinkaan huono valinta ole, sopivan silmiinpistäväkin, mutta aika raju.
Ilmoita asiaton viesti
Klimt ja Schiele olivat tosiaan aikalaisia, ja Schiele sai paljon vaikutteitakin Klimtiltä. Kieltämättä kuva on aika raju. Muistan miettineeni kustantajan ehdottamaa kuva-aihetta erään ateljeekriitikkoni kanssa (minulla on muutama kirjoittava ystävä joiden makuun luotan ja joiden annan lukea ja kommentoida tekstiäni ennen kuin lähetän sen kustantajalle) ja hän sanoi näin: ”Sanoisin, että kansissa on särmää, ja kokoelman nimen ja vahvan ja fyysisen kuvan välille syntyy hyvä jännite. Eli kun eilen pyörittelimme kokoelman nimeä ja mahdollisia vaihtoehtoja, niin nyt Talvimatka on entistä vahvemmilla.”
Ilmoita asiaton viesti
Minulla on ollut ilo perusteellisesti paneutua sekä Egon Schielen että Gustav Klimtin töihin paikanpäällä Wienissä, nimikkomuseoissa, Belvederessä ja muistaakseni myös Leopold Collectionissa. Antoisa ja valaiseva rupeama.
Onnittelen kokoelman johdosta ja – hienosta kansikuvasta. Osoittaa tyylitajua!
Kytkentä Espanjaan käy senkin kautta että Schiele ja raskaana ollut vaimonsa kuolivat espanjantautiin lokakuussa 1918, vain vähän ennen kuin suuri sota päättyi…
Muuten: Schielen edeltäjä, edelliseen sukupolveen kuulunut symbolisti, Gustav Klimt kuoli hänkin vuonna 1918, – helmikuulla, lues vei miehen.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos! Kansi oli kyllä kustantajan idea.
Ilmoita asiaton viesti
Sanayhdistelmä ”Herkkä, rietas ja rivo” on oxymoron.
Rietas ja rivo ehkä mahtuvat samaan lauseeseen yhdessä,
mutta herkkä ei sovi rietas- ja rivo-sanojen kanssa edes
samalle sivulle. Näin vanhanaikainen olen.
Kansikuva on rietas ja rivo, mutta ei tuosta
karvaisesta kalusta voi päätellä onko se herkkä?
Epäilen.
En osta kirjaa.
Ilmoita asiaton viesti
”En osta kirjaa.”
– Oletko ehkä tekemässä poikkeusta jättäessäsi tällä kertaa hankkimatta Jorma Mellerin arvioiman teoksen?
Olen ostanut muistaakseni yhden runokirjan, Helvi Hämäläisen kirjoittaman Finlandia-voittajan 1980-luvulla. Myös Mellerin bloggaamista kirjoista olen ostanut yhden, Tommi Melenderin esseekokoelman Onnellisuudesta.
Ilmoita asiaton viesti
Minä olen ostanut aika montakin runokokoelmaa, mutta tuo Hämäläisen teos jäi jostain syystä ostamatta. Mutta hyllystäni löytyy muun muassa Paavo Haavikon, Eeva-Liisa Mannerin, Risto Rasan, Pentti Saarikosken, Edith Södergranin, Helvi Juvosen, Lauri Viidan, Tomas Tranströmerin ja Wislawa Szymborskan koko tuotanto.
Kirjastokin on keksitty. Useimmiten lainaan kirjat ensin kirjastosta ja ostan jos tuntuu siltä että tähän palaan vielä. Runoihin usein palaan.
Ilmoita asiaton viesti
Jorma Meller ei oli kirjan kirjoittaja.
Mika Lamminpään tunnen vain näiden
blogikirjoitusten välityksellä. Ehkä vielä
ostankin hänen kirjan myöhemmin
kunhan tyyli vielä paranee.
Helvi Hämäläisen kirjoja olen lukenut
useamman.
Ilmoita asiaton viesti
”…. myöhemmin
kunhan tyyli vielä paranee.”
– Hyvä! Siinä passitettiin kirjailija jatkamaan harjoituksia. Kyllä se siitä…
Ilmoita asiaton viesti
En minä kirjoittamista lopeta vaikka kiellettäisiin. Venäjällä olisin jo varmaan vankilassa, mutta onneksi meillä on sananvapaus.
Ilmoita asiaton viesti
Kehotan jatkamaan kirjoittamista. Sananvapaus Suomessa on sen
yksi kalleimpia ominaisuuksia. Se on korkeammalla kuin presidentti
ja/tai jumala. Toivotan parahinta menestystystä.
Ilmoita asiaton viesti
Jaa jaa, oksymoronit ovat runoudessa varsin vanhanaikainen, suorastaan antiikkinen tehokeino, joten jos ne häiritsevät, voi kannattaa pysyttäytyä asiatekstissä.
https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:oksymoron
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä. Herkkää ja hävytöntä voi hyvin yhdistää samaan kokoelmaan, jopa samaan runoon. Itselläni on tapana vetää matto alta viimeistään viidennellä rivillä jos meinaa mennä liian söpöksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ehtikös se tämä Shakespeare saamaan edes Nobelin palkintoa? Hienosti William joka tapauksessa vetää! Pieni alkukirjain huutomerkin jälkeen näyttää jännittävältä. Jylhä otti ja stilisoi ne säkeet eri tavalla suomeksi.
Ilmoita asiaton viesti
Nobelin palkintoa on jaettu muistaakseni vasta 1900-luvun alusta eli ei ehtinyt. Manner jäi ilman vaikka olisi kyllä sen ansainnut jos joku.
Ilmoita asiaton viesti
Manner muuten suomensi myös Shakespearea, ainakin näytelmät Hamlet, Julius Caesar ja Myrsky. Pari vuotta sitten Mannerin suomentamaa Hamletia esitettiin Turun kaupunginteatterissa.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjastokin on keksitty.
Ilmoita asiaton viesti