Blogisti runoilijana – Herkkä, rietas ja rivo

Esikoisrunoilija Kiira Korpi on juuri nyt Suomen runouden kirkkain tähti. Kun Helsingin Sanomien kriitikko Arttu Seppänen runttasi Korven esikoiskokoelman ja siinä ohessa kirjan kustantajan (Otava), syntyi keskustelu, jollaista runokirjoista ei ole käyty vuosikausiin https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009457531.html .

Itsekin tartuin pitkästä aikaa runokokoelmaan (Mika Lamminpää: Talvimatka – Makedonian runot, ja muitakin, Oppian).

Lamminpäällä ei ole mitään mahdollisuuksia saada Korven kaltaista julkisuutta, vaikka kirjan takakannessa vihjataan, että kokoelma on ”herkkä, rietas, haikea ja rivo”. Rivoa vaikutelmaa lisää kannen kuva, joka on Egon Schielen maalauksesta.

Runoilija tunnustaa yhdessä runossaan: Museossa katselen Egon Schielen maalausta. / Tuo masturboiva mies olen minä.

Turkulaisen Lamminpään runoissa kietoutuvat kuulemma yhteen kaipaus ja kiima, paahdettujen kastanjoiden tuoksu Makedoniassa, Australian palavat koalat, faunit ja nymfit.

Minulla on ollut suuri kunnia päästä tuohon mainioon seuraan, tosin vain inspiraation lähteenä. Esikoisrunoilija Lamminpää on näet kertonut saaneensa yhteen runoon innoituksen Uuteen Suomeen kirjoittamani blogin pohjalta.

Taannoinen blogini käsitteli ex-liittokansleri Angela Merkelin elämäkertaa ja siinä kerrottiin erityisesti Putinin ja Merkelin erikoisesta tapaamisesta https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/jormamelleri/putinin-kgb-tuijotus-ei-tehonnut-merkeliin/ .

En lainaa Lamminpään runoa kokonaan, koska se kuuluu kokoelman pisimpiin. Näytteeksi kuitenkin muutama rivi alusta, keskikohdasta ja lopusta. Putinia ja Merkeliä ei mainita nimeltä, mutta on helppo tunnistaa, kenestä on kyse.

Kääpiö kutsuu kylään, mutta tulee myöhässä tapaamiseen.
Hän naurahtaa: näin meillä on tapana.
(…)
Kääpiö istuu jalat harallaan 
kuin takarivin toope koulupoika.
(…)
Kääpiö seisoo palatsissaan ja katsoo peiliin, 
näkee Navalnyin kalsarit. Ei muuta.

Kun kääpiö riisui naamarinsa, 
menivät kasvotkin.

Tämähän on selvää pässinlihaa, ei lainkaan vaikeaselkoista vaan ajankohtaista käyttölyriikkaa, jossa jätetään jo jäähyväisiä Putinille.

Uuden Suomen blogeja lukevat tietävät, että Mika Lamminpää on vihreä kuntapoliitikko Turusta, ärhäkkä ja provokaatioita harrastava kirjoittaja. Hän herättää ristiriitaisia tunteita. Hänen hampaissaan ovat usein varsinkin perussuomalaiset poliitikot. 

Esikoisrunoilijaksi Lamminpäällä on vahva tausta. Hän on tehnyt gradunsakin Eeva-Liisa Mannerin hevosrunoista. Mannerin valkoinen hevonen vilahtaa myös yhdessä kokoelman runoista.

Ihailemansa Mannerin tasolle ei Lamminpää esikoiskokoelmallaan vielä yllä. Hän on kuitenkin itsevarma kynänkäyttäjä, joka ei ujostele esittää mielipiteitään.

Kun rima on asetettu korkealle, se on helppo alittaa. Näin käy helposti kiihkeille kirjoittajille. Useimmiten Lamminpää kyllä riman ylittää.

Ehkä määritelmät rietas ja rivo sopivat runokirjaan hyvin. Itse en parempiakaan määritelmiä keksi.

Riettaus voi pelästyttää kaunosieluja, mutta voin vakuuttaa, että Lamminpään runoissa vilahtaa aina silloin tällöin myös herkkä runopoika.

Talvimatka tuskin jättää mitään syvää jälkeä Suomen kirjallisuushistoriaan, mutta eihän sitä vielä tiedä, mihin Lamminpää yltää, jos jatkaa runojen rustailua.