Diktaattorien pöydissä porsasta, chiliä ja vodkaa

Ruoka on poliittinen ase. Sen on voinut havaita viime aikoinakin esimerkiksi Gazassa, missä ihmiset ovat nälkäkuoleman partaalla, ja Ukrainan sodassa. Venäjä on tuhonnut Ukrainan viljavarastoja ja estänyt kuljetuksia.

Ville-Juhani Sutisen uutuuskirja sivuaa nykypäivää, mutta pääasiassa se käsittelee Hitlerin Saksaa, Maon Kiinaa ja Stalinin Neuvostoliittoa (Ruoka, valta ja nälkä 1900-luvun diktatuureissa, Docendo 2024).

Kaikki alkoi ruuasta. Sutinen on sitä mieltä, että koko diktatuurin, väkivallan ja massamurhien 1900-luku lähti liikkeelle ravinnosta.

Venäjällä bolševistit huusivat ”leipää, maata ja rauhaa”, Saksassa natsit ”työtä, vapautta ja leipää”, ja Kiinan johtaja Mao Zedong väitti tyylilleen uskollisena, että ”ei voi olla vallankumouksellinen, jos ei syö chiliä”.

Diktaattorien pöydissä syötiin hyvin huonoinakin aikoina, vaikka julkisuudessa joskus toista näyteltiin.

Maon suosikkiruoka oli hong shao rou, punaiseksi haudutettu porsas, jota kiinalaisissa ravintoloissa saa tänäkin päivänä nimellä Puhemies Maon porsas.

Mao esitti ulospäin vaatimatonta ja hänen väitetään lopettaneen lihansyönnin kokonaan 1960-luvulla, kun Kiinassa oli nälänhätä.

Maon viehtymys chiliin johtui paitsi tulisesta mausta myös siitä, että se koettiin maskuliinisena mausteena, miehekkyyden mittarina. Aiemmin chili oli ollut rahvaan ruokaa, johon eliitti ei koskenut.

Niinpä kansan syviä rivejä liehakoinut Mao käytti chiliä symbolinaan. Eikä pidä unohtaa, että chili oli aatteen väristä, punaista.

Venäjällä Lenin ei herkuista välittänyt. Mustaa leipää ja laihaa teetä oli Leninin tunnuslause, ja niiden voimin hän levitti sosialismin ilosanomaa.

Stalin oli toista maata. Valtaan päästyään hänestä tuli todellinen suursyömäri, jonka yölliset kestit olivat legendaarisia.

Liharuuat olivat lähellä Stalinin sydäntä – samoin hänen verisuoniaan, kuten Sutinen tietää. Stalin kärsi myöhemmin rasvaisen ruokavalionsa seurauksista.

”Stalin oli niitä kavereita, jotka rehentelevät menneensä hienosta ravintolasta kotiin grillikioskin kautta.”

Liharuokien ohella Stalin söi mielellään siperialaista jokikalaa ja perinteistä hapankaalikeittoa eikä laseihin syljetty.

Stalinin syöminkeihin liittyi rankka ryyppääminen. Hän juotti vodkaa erityisesti vierailleen. Itse hän suosi kotiseutunsa Georgian viinejä.

Hitlerin ruuista ei ole paljon sanottavaa. Hänen ravintonsa oli pääasiassa ”kaameaa harmaata ohralientä – keksien ja voinokareen kera, jälkiruokana Gervais-juustoa”.

Kasvissyöjä Hitler söi nopeasti, mikä ei oikein sopinut hienoille illallisille. Monia hämmästytti myös hänen tapansa haistella sormiaan ruokailun aikana.

Leivoksia ja karamelleja Hitler rakasti. Hän perusteli niiden syöntiä sillä, että ne olivat hyväksi hermoille. Saksalaista omenatorttua hän halusi myös yöpöydälleen huikopalaksi.

Ruoka on kaatanut ja synnyttänyt imperiumeja. Sutisen mielestä Stalinin Neuvostoliitto, Hitlerin Saksa ja Maon Kiina olivat myös ruuan diktatuureja.

Ruoka voi johtaa levottomuuksiin ja kapinoihin tänäkin päivänä. Samat iskulauseet toistuvat ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Niiden mukaan eliitti riistää rahvasta, mässäilee ja ryyppää, kun kansa kärsii köyhyydessä.

Mainiossa kirjassaan Sutinen osoittaa pätevästi, miten ruoka, valta ja nälkä liittyvät saumattomasti yhteen. Ruoka on valtaa ja nälkä väkevä voima.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu