Dostojevski, Eurooppa ja Moskovan opit

Eurooppalaiset eivät pidä venäläisistä eikä Eurooppa ymmärrä Venäjää, kirjoitti Dostojevski 150 vuotta sitten. Jotta Venäjää voisi ymmärtää, sitä on tulkittava sen omista lähtökohdista, kirjoittaa puolestaan brittiläinen Venäjä-ekspertti, jonka uusi kirja julkaistiin juuri suomeksi (Keir Giles: Moskovan opit – Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä, Docendo 2020).

Venäjä ja länsimaat ovat kuin toraisat naapurit, jotka eivät koskaan ymmärrä toisiaan. Venäjän ja lännen vastakkainasettelulla on pitkä historia.

On suorastaan huikaiseva kokemus lukea rinnakkain Dostojevskin Kirjailijan päiväkirjaa (Otava 1996) ja Gilesin uutuutta. Dostojevskin kirjoitukset ovat vuosilta 1873-81, mutta länttä ja Eurooppaa koskevat osuudet ovat kuin kommentteja nykypäivien keskusteluun.

Vaikka kaikki muuttuu, Venäjää koskevat perusasiat eivät muutu. Venäjä on ja pysyy imperiumina ja myös käyttäytyy vanhasta muistista kuin suurvalta.

Suurin syy viime vuosikymmenten väärinkäsityksiin oli Keir Gilesin mielestä lännen johtajien sitkeä kuvitelma Venäjän muuttumisesta liberaaliksi länsimaiseksi demokratiaksi Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Tutkijan johtopäätös: Näin ei ole tapahtunut eikä tule koskaan tapahtumaan.

Palataan välillä Dostojevskiin. Hän ihmetteli, miksi valistuneet eurooppalaiset kansat eivät välitä perehtyä siihen kansaan, jota ne vihaavat ja pelkäävät niin paljon. Hän käänsi asian Venäjän hyödyksi.

”Meille on tavattoman paljon apua siitä että Euroopassa vallitsee yleinen tietämättömyys kaikessa mikä koskee Venäjää… Meidän voimamme on juuri siinä, että naapurimme eivät ymmärrä meitä vähääkään. Viime aikoina he ovat kuitenkin valitettavasti alkaneet tajuta meitä aiempaa paremmin, ja se on hyvin vaarallista.”

Yksi vaarallisista on Giles, sillä hän tajuaa Venäjää. Britin mielestä Venäjä on lähes aina ennustettava, vaikka se lännestä katsottuna on usein ollut käsittämätön ja ennalta arvaamaton.

Johtajat tsaareista Putiniin ovat toimineet suurvaltaroolinsa mukaisesti eivätkä Venäjän ulkopolitiikan tavoitteet ole muuttuneet. Kremlin johtotähti on samanlainen kuin Trumpin Amerikan: Venäjä ensin! America first!

Venäjä haluaa vaikuttaa maailman asioihin suurvaltojen tapaan. Se vaatii kunnioitusta, loukkaantuu herkästi ja paisuttelee ulkoisia uhkia, jotka vaanivat Venäjän rajoilla.

Venäläistä ajattelua kuvaa hyvin Gilesin siteeraama vanhaa letkautus, jonka mukaan ainoa turvallinen raja on sellainen, jonka molemmin puolin seisoo venäläinen sotilas.

Dostojevski korvaa venäläisten pelot ja alemmuuskompleksit ylemmyyden hehkutuksella. Hän kirjoittaa, että Venäjä saattaa hävitä taisteluja, mutta säilyy voittamattomana yhteisen kansanhengen ja kansallistunteen ansiosta. Tuttua puhetta yhä.

Dostojevski puhuu venäläisten ainutlaatuisesta kutsumuksesta ja ylivertaisuudesta: ”Itseluottamusta eniten tarvitsemme. Tarvitsemme itsekunnioitusta, emme itsehalveksuntaa.”

Miten Venäjään sitten pitäisi suhtautua? Inhorealisti Gilesin mielestä kyynisyys on varmin tapa toimia Venäjän kanssa. Valppaana pitää olla ja aina pitää epäillä. Venäjästä ei kannata kuvitella liikoja. Aina pitää varautua pahimman varalle. Pessimisti ei pety.

Gilesin raadollisten oppien mukaan on ulvottava susien mukana, muuten tulee syödyksi: on epäiltävä toista osapuolta, koska reilu peli ei tuota tulosta, jos vastapuoli ei sitä pelaa.

Jotta emme vaipuisi epätoivon synkkiin syövereihin, päätetään kirjoitus sopuisiin tunnelmiin ja annetaan viimeinen puheenvuoro Dostojevskille. Hän oli sitä mieltä, että Venäjän kiistat Euroopan kanssa lähestyvät loppuaan; ”se ikkuna joka avattiin Eurooppaan on tehnyt tehtävänsä, ja on jonkin uuden aika, sen tajuaa jokainen joka pystyy edes hieman ajattelemaan”.

Venäjän ja Euroopan yhteisenä uhkana Dostojevski näki aatteettomat pörssikeinottelijat, joille mikään ei ole pyhää ja kaikki kaupan. Keinottelun voittamiseksi Venäjän ja Euroopan on löydettävä yhteinen tie, koska ”Eurooppa on äitimme aivan niin kuin Venäjäkin”.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu