Ei tule Petteri Orposta Suomen Mussolinia

Petteri Orpo muodostaa parhaillaan Suomeen hallitusta pitkän kaavan mukaan, väsyttämällä. Se saattaa olla ihan hyvä tapa, mutta on toisenlaisiakin tapoja.

Esimerkiksi Benito Mussolini muodosti vuonna 1922 Italian hallituksen seitsemässä tunnissa. Luin tämän tiedon mahdollisimman luotettavasta lähteestä eli Armas J. Pullan vuonna 1971 ilmestyneestä kirjasta Hullut vuodet eli iloista 20-lukua (Otava).

1920-lukua on totuttu pitämään iloisena vuosikymmenenä. Ensimmäinen maailmansota oli takana, toisesta ei vielä tiedetty. Elettiin siis kuin viimeistä päivää.

Ryhmy ja Romppainen -kirjoistaan tuttu Armas J. Pulla ottaa ilon irti sadan vuoden takaisesta vuosikymmenestä. Mussolinin lisäksi hän esittelee kaksi muuta italialaista diktaattoria.

Kieltolain aikana Amerikan alamaailmaa hallitsi gangsteridiktaattori Al Capone ja omalla reviirillään naisia villitsi elokuvamaailman tähti Rudolph Valentino, naissydänten diktaattori.

Mussolinista Pulla kehittelee mainion muotokuvan, jossa on paljon naurettavia piirteitä. Diktaattoreille pitää nauraa, kun ei muuta voi.

Pullan Mussolini uhosi voimaa ja tarmoa. Hän teki fasistitervehdyksenkin niin vauhdikkaasti, että nivelet natisivat, kun taas ”Hitler nosti kätensä veltosti kuin se olisi ollut spagettia”.

Pulla tiesi, että tarmokas Mussolini kävi valitsematta käsiksi kaikkeen – lähimpien ystäviensä vaimoihinkin… ”Hän rakasti jostain syystä erityisesti opettajattaria, ei kuitenkaan kovin laihoja, hän piti lihavista”.

Vaikka Mussolini oli pieni kooltaan, hänellä oli suuret luulot itsestään. Hän vertasi itseään Napoleoniin, joka oli sattumalta yhtä pitkä, 165 senttiä.

Mussolini oli aluksi erittäin suosittu. Pulla spekuloi, että jos Mussolini olisi kuollut ennen vuotta 1930, hänen patsaansa saattaisi olla jokaisella Italian torilla.

Toista nousevaa poliittista tähteä, Adolf Hitleriä, Mussolini ensin halveksi eikä voinut sietää, että häntä verrattiin saksalaiseen. Hän oli samaa mieltä kuin Hindenburg, joka sanoi Hitleristä, että ”kyläposteljoonina tuo Adolf saattaisi olla mies paikallaan”.

Hitlerin Taisteluni -kirja oli Mussolinin mielestä sekava ja typerä. Hän ihmetteli, miksi Hitler tarvitsi 600 sivua oppinsa selittämiseen. Itse Mussolini selvitti fasismin olemuksen ja päämäärät kahdellatoista sivulla.

Pullalle oli arvoitus, miksi Mussolini myöhemmin mukautui astelemaan Hitlerin jäljessä. ”Miksi hän, joka ensi kerran Hitlerin kohdattuaan oli sanonut tätä täysin hulluksi ja määritellyt lörpöksi munkiksi, myöhemmin kunnioitti Führeriä nerona?”

Palataan tähän päivään. 20-luku on täällä taas, mutta tuskin kukaan puhuu iloisesta vuosikymmenestä. Eikä tule Orposta Suomen Mussolinia ainakaan hallituksen muodostamisen nopeudessa.

Eikä tule muutenkaan, vaikka vasemmiston vappupuhujilla on jo kovat piipussa, kun he pelottelevat Orpon hallituksella, jota ei ole vielä olemassakaan.

Onneksi Orpo ei ole Mussolinin kaltainen karismaattinen kansanjohtaja, jolla on suuria visioita. Sellaisista on huonoja kokemuksia.

Petteri Orpo tuskin haluaa sellaista säpinää kuin Mussolini, joka väitti, että demokratia oli riistänyt eleganssin kansan elämältä.

Pullan siteeraama Mussolini julisti mahtipontiseen tyyliinsä, että fasismi palauttaa eleganssin ja antaa kansalle ”väriä, voimaa, maalauksellisuutta, yllätyksellisyyttä, mystiikkaa – siis kaikkea, joka saa massojen sielun väräjämään”.

Hyviä bileitä Italiassa riitti, mutta loppu oli karmea. Jäljet pelottavat.