Elämä on ihanaa Pohjanmaalla
Antti Tuurin, 76, esikoisteos julkaistiin 50 vuotta sitten. Vuonna 1971 ilmestyi peräti kaksi Tuurin kirjaa: Asioiden suhteet ja Lauantaina illalla. Nyt viisi vuosikymmentä myöhemmin hänen kirjojaan on myyty 1,2 miljoonaa kappaletta.
Juhlavuoden kunniaksi on ilmestynyt kokoelma Tuurin kirjoituksia ja kolumneja vuosikymmenten varrelta (Elämä on ihanaa Pohjanmaalla – Kirjoituksia kuudelta vuosikymmeneltä, Otava 2021).
Kokoelman nimen Tuuri on napannut pohjalaiselta mansikanviljelijältä, joka kesän ensimmäisiä mansikoita syödessään riemastui ja tokaisi: Elämä on ihanaa Pohjanmaalla.
Tuuri on samaa mieltä, vaikka ei asukaan vakituisesti Pohjanmaalla. Kun hän saa Molpen kylässä lautaselleen juuri merestä nostettua lohta ja jälkiruuaksi kypsiä mansikoita, ihanuus on taattu.
Tuuri tuntee pohjalaiset. Hän on asunut sekä Etelä-, Keski- että Pohjois-Pohjanmaalla. Nykyisin helsinkiläistynyt kirjailija viettää paljon aikaa talossaan Molpessa eli Moikipäässä Vaasan lähellä. Se on ruotsinkielistä Pohjanmaata.
Kun puhutaan Pohjanmaasta, tarkoitetaan usein Etelä-Pohjanmaata. Niin tekee Tuurikin. Hänelle Pohjanmaa on ollut ehtymätön aiheiden aarrearkku.
Onkin selvää, että kokoelman ensimmäinen kirjoitus käsittelee pohjalaisia. Se on kieli poskessa kirjoitettu analyysi pohjalaisten alkuperästä. Jutun pohjana ovat Kuortaneella syntyneen säveltäjä Heikki Klemetin (1876-1953) erikoiset tutkimukset.
Pohjalaiset kantasuvut olivat Klemetin mukaan pohjoismaisia puolijumalia. He siirtyivät Pohjanmaan lakeuksille, kun kyllästyivät germaaniperäisten kansojen paksukalloisuuteen.
Klemetin nimiluettelo Pohjanmaalle muuttaneista muinaisista puolijumalista on vaikuttava: Isossakyrössä Kirrit ja Nallit, Killit, Skultit ja Valtari, Laihian Klippi, Nurmon Hemmink, Lapuan Ulvi, Härmän Kunnari. Säveltäjämestari todisti, että kaikki he ovat Eddan puolijumalista lähtöisin.
Klemetin tutkimukset on helppo leimata liian vilkkaan mielikuvituksen tuotteeksi. Tuurin kaltaiselle kirjoittajalle Klemetin pähkähullut teoriat ovat hyvää materiaalia.
Tuuri on elementissään, kun hän voi samalla kertaa sekä ylistää että pehmeästi pilkata pohjalaisia. Hän päätyy kirjoituksen lopuksi Vihtori Kosolaan, joka julisti, että näillä lakeuksilla ei pilkata Jumalaa.
Jos Vihtori, toiminnan mies, olisi tuntenut Klemetin teoriat pohjalaisten puolijumalallisesta alkuperästä, hän olisi Tuurin mielestä karjaissut: ”Näillä lakeuksilla ei pilkata puolijumalia.” Ja se taas olisi saattanut muuttaa Suomen 1930-luvun historian.
Kirjoituskokoelmaan mahtuu muutama helmi, kuten kirjoitus Klemetin teorioista. Suuri osa on kuitenkin melko tavanomaisia kolumneja, joista ajan hammas on syönyt parhaan terän.
Kiinnostavimpiin kirjoituksiin kuuluu yllättäen kokoelman esipuhe, jossa Tuuri kertoo taustoja lehtijutuilleen. Leppoisan ulkokuoren takaa paljastuu tiukka ja arvonsa tunteva kirjailija, joka ei siedä, että hänen teksteihinsä puututaan.
Pari kertaa on käynyt niin, että kun päätoimittaja ei suostunut julkaisemaan kolumnia, Tuuri lopetti avustajasuhteen saman tien ja etsi jutuilleen toisen julkaisijan. Vain yksi kolumni on jäänyt kokonaan julkaisematta. Se sisältyy tähän kokoelmaan.
Antti Tuuri on harvinainen, elossa oleva klassikko. Senkin tähden on arvokasta, että hänen eri tahoilla julkaistut kirjoituksensa on koottu kirjaksi.
Yhteen kokoelmaan eivät Tuurin lehtijutut mahtuneet. Hän onkin pyytänyt kustantajaltaan, että saa julkaista toisen osan kirjoituksiaan sitten, kun täyttää 90 tai 100 vuotta.
”Klemetin pähkähullut teoriat” on varsin suorasukainen ilmaisu. Heikki Klemetti on joka tapauksessa lausahtanut Ruokolahden seurakunnan kellotapulin olevan ”takakarpaattinen hirviö”. Rakennushan on todella visuaalinen, erikoinen katseenkääntäjä, joka näyttää tältä:
https://hannakoskinen.kuvat.fi/kuvat/Kirkot%2C+hautausmaat/Ruokolahdenkirkko/Ruokolahden+hautausmaalta+.JPG?img=img2048
Läntisessä Ukrainassa eräällä rakennusmuseoalueella ymmärsin, mistä Klemetti oli puhunut. Samanlaista hirsiseinää, samanlaista paanukattoa, ehkä jopa samanlaisia mittasuhteita – Karpaattien takamailla. Ei ihan pähkähullu teoria!
Ilmoita asiaton viesti
Oma kokemukseni pohjanmaalaisuudesta – tarkemmin Etelä-Pohjanmaalta – perustuu lapsuuden ja varhaisnuoruuden kesiin ja hiihtolomiin isovanhempien luona. Äitini on Etelä-Pohjanmaalta.
Muistan mummuni arvion Antti Tuurista: ilkeä ja pikkumainen. Mutta tämä lausunto tulee tietysti suhteuttaa arvomaailmaan, jossa oli paljon kaikuja körttiläisyydestä. Sanomalehti Ilkka oli vasemmistolainen, Vaasa ja Uusi Suomi olivat lukukelpoisia. Tv oli turhake.
Mutta jos valita pitää, omissa arvoissani kallistun isovanhempieni linjalle vs. Antti Tuuri. Tuuri on kohtalaisen hyvå kirjailija, mutta mm. Amerikan raitti on todella huono kirja.
Kun Tuurin Talvisota-kirjan filmatisoinnin ennakkonäytös pidettiin Seinäjoella, pikkuserkkuni Taneli Mäkelä – pääosan esittäjä – tarjoitui hakemaan vaarini katsomaan ennakkonäytöstä, Taneli sai vastauksen: ”Ei kiitos, näin riittävästi sitä oikeaa 5 vuoden aikana.” Vaarini oli sodissa tykistön tulenjohtaja, näiden upseerien keskimääräinen elinaika oli noin 4 kk.
Heikki Klemetti ansaitsee arvostukseni jo pelkästään kahdesta ansiostaan: kuoronjohtajuudesta sekä Oi kallis Suomenmaa sanoituksesta, jonka loppu saa aina nielaisemaan liikutuksesta.
Ei muuta kunniaa
Kuin kuulla kummultansa
Sun kuusiesi kuiskinaa
Kun sä kätkenyt olet hänet viime lepohon. (Heikki Klemetti).
Ilmoita asiaton viesti
Talvisota on edelleen mielestäni yksi parhaista kotimaisista elokuvista. Olen itse kotoisin pienestä Keskisuomalaiskunnasta. Paikalliset miehet antoivat suuren uhrin yhdessä pohjanmaalaisten soturien kanssa Taipaleen Terenttilässä ja Kirvesmäessä. Kotipitäjäni miehiä kaatui pelkästään talvisodassa 86.
Ilmoita asiaton viesti
Minä olen Pohjanmaalta kotoisin, äitini asuu yhä Seinäjoella. Pidin kovasti Tuurin romaanista Pohjanmaa ja joistakin novelleista. Talvisodasta en oikein tykännyt, en kirjana enkä elokuvana. Sodasta on ehkä kirjoitettu liikaakin, vaikka eihän aiheella sinänsä mitään väliä ole, käsittelytapa ratkaisee. Voi tietysti olla että sellaiset kirjat kuin Tuntematon sotilas, Manillaköysi, Talvisodan aika, Sissiluutnantti ja Rohkeus ovat vain nostaneet riman niin korkealle ettei mikään enää tunnu missään. No Katja Ketun Kätilö oli kyllä hyvä. Voi olla että noissa uudemmissa on jokin muukin osuma.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan se kiva, kun on lukenut Tuuria jo usempi vuosikymmen sitten. Elämä on silti ihanaa.
Ilmoita asiaton viesti
Pitää elää niin, ettei kaikki ole Tuurista kiinni. Kun Tuurilta on kysytty, juontuuko nimi Tuuri pohjanmiesten muinaisesta Thor-jumalasta, hän on aina vastannut myöntävästi.
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa kuunnella radio-ohjelma Kirja vs. Leffa https://areena.yle.fi/audio/1-50799492
Siinä Antti Tuuri ja ohjaaja AJ Annila kertovat elokuvan ”Ikitie” valmistuksesta. Jarmo Laitanevan ohjelmasta saa hyvän kuvan Tuurin tyylistä.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos vinkistä. Täytyypä käydä kuuntelemassa.
Ilmoita asiaton viesti