Elämä on ihanaa Pohjanmaalla

Antti Tuurin, 76, esikoisteos julkaistiin 50 vuotta sitten. Vuonna 1971 ilmestyi peräti kaksi Tuurin kirjaa: Asioiden suhteet ja Lauantaina illalla. Nyt viisi vuosikymmentä myöhemmin hänen kirjojaan on myyty 1,2 miljoonaa kappaletta.

Juhlavuoden kunniaksi on ilmestynyt kokoelma Tuurin kirjoituksia ja kolumneja vuosikymmenten varrelta (Elämä on ihanaa Pohjanmaalla – Kirjoituksia kuudelta vuosikymmeneltä, Otava 2021).

Kokoelman nimen Tuuri on napannut pohjalaiselta mansikanviljelijältä, joka kesän ensimmäisiä mansikoita syödessään riemastui ja tokaisi: Elämä on ihanaa Pohjanmaalla.

Tuuri on samaa mieltä, vaikka ei asukaan vakituisesti Pohjanmaalla. Kun hän saa Molpen kylässä lautaselleen juuri merestä nostettua lohta ja jälkiruuaksi kypsiä mansikoita, ihanuus on taattu.

Tuuri tuntee pohjalaiset. Hän on asunut sekä Etelä-, Keski- että Pohjois-Pohjanmaalla. Nykyisin helsinkiläistynyt kirjailija viettää paljon aikaa talossaan Molpessa eli Moikipäässä Vaasan lähellä. Se on ruotsinkielistä Pohjanmaata.

Kun puhutaan Pohjanmaasta, tarkoitetaan usein Etelä-Pohjanmaata. Niin tekee Tuurikin. Hänelle Pohjanmaa on ollut ehtymätön aiheiden aarrearkku.

Onkin selvää, että kokoelman ensimmäinen kirjoitus käsittelee pohjalaisia. Se on kieli poskessa kirjoitettu analyysi pohjalaisten alkuperästä. Jutun pohjana ovat Kuortaneella syntyneen säveltäjä Heikki Klemetin (1876-1953) erikoiset tutkimukset.

Pohjalaiset kantasuvut olivat Klemetin mukaan pohjoismaisia puolijumalia. He siirtyivät Pohjanmaan lakeuksille, kun kyllästyivät germaaniperäisten kansojen paksukalloisuuteen.

Klemetin nimiluettelo Pohjanmaalle muuttaneista muinaisista puolijumalista on vaikuttava: Isossakyrössä Kirrit ja Nallit, Killit, Skultit ja Valtari, Laihian Klippi, Nurmon Hemmink, Lapuan Ulvi, Härmän Kunnari. Säveltäjämestari todisti, että kaikki he ovat Eddan puolijumalista lähtöisin.

Klemetin tutkimukset on helppo leimata liian vilkkaan mielikuvituksen tuotteeksi. Tuurin kaltaiselle kirjoittajalle Klemetin pähkähullut teoriat ovat hyvää materiaalia.

Tuuri on elementissään, kun hän voi samalla kertaa sekä ylistää että pehmeästi pilkata pohjalaisia. Hän päätyy kirjoituksen lopuksi Vihtori Kosolaan, joka julisti, että näillä lakeuksilla ei pilkata Jumalaa.

Jos Vihtori, toiminnan mies, olisi tuntenut Klemetin teoriat pohjalaisten puolijumalallisesta alkuperästä, hän olisi Tuurin mielestä karjaissut: ”Näillä lakeuksilla ei pilkata puolijumalia.” Ja se taas olisi saattanut muuttaa Suomen 1930-luvun historian.

Kirjoituskokoelmaan mahtuu muutama helmi, kuten kirjoitus Klemetin teorioista. Suuri osa on kuitenkin melko tavanomaisia kolumneja, joista ajan hammas on syönyt parhaan terän.

Kiinnostavimpiin kirjoituksiin kuuluu yllättäen kokoelman esipuhe, jossa Tuuri kertoo taustoja lehtijutuilleen. Leppoisan ulkokuoren takaa paljastuu tiukka ja arvonsa tunteva kirjailija, joka ei siedä, että hänen teksteihinsä puututaan.

Pari kertaa on käynyt niin, että kun päätoimittaja ei suostunut julkaisemaan kolumnia, Tuuri lopetti avustajasuhteen saman tien ja etsi jutuilleen toisen julkaisijan. Vain yksi kolumni on jäänyt kokonaan julkaisematta. Se sisältyy tähän kokoelmaan.

Antti Tuuri on harvinainen, elossa oleva klassikko. Senkin tähden on arvokasta, että hänen eri tahoilla julkaistut kirjoituksensa on koottu kirjaksi.

Yhteen kokoelmaan eivät Tuurin lehtijutut mahtuneet. Hän onkin pyytänyt kustantajaltaan, että saa julkaista toisen osan kirjoituksiaan sitten, kun täyttää 90 tai 100 vuotta.

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu