Elsan kintereillä ainainen pelko

Inkerinsuomalaisista tohtoriksi väitellyt Reijo Rautajoki muistaa, miten hänen isänsä varoitti pikkupoikaa 1950-luvulla: ”Älä avaa ovea kenellekään vieraalle. Siellä voi olla miehiä, jotka vievät äidin pois.”

Rautajoki kertoo inkeriläisen äitinsä tarinan juuri ilmestyneessä kirjassaan (Inkeriläinen äitini – Pelon täyttämä elämä, Into 2022). Kirja kasvaa äidin selviytymistarinasta sukulaisten karujen kohtaloiden kautta kuvaamaan koko inkeriläisyyttä.

Jos teos pitäisi määritellä lyhyesti, sitä kuvaisi parhaiten yksi sana: pelko. Suomeen jatkosodan loppuaikoina päätynyt Rautajoen äiti Elsa (o.s. Dubbelman) pelkäsi yli kaiken palautusta Neuvostoliittoon. Pakkopalautuksen pelko seurasi häntä hautaan saakka (2009).

Elsa syntyi Inkerinmaalla tsaarin Venäjällä 1915, opiskeli opettajaksi ja meni töihin neuvostokouluun. Kun Hitlerin joukot piirittivät Leningradia, Elsa ajautui saksan taitoisena Hatsinassa natsien paikallisen komentajan sihteeriksi.

Suomessa hän täydensi opintojaan Kajaanin seminaarissa, missä tapasi tulevan puolisonsa, ja päätyi lopulta opettajaksi Takahuhdin kansakouluun Tampereelle.

Kun valvontakomission venäläiset upseerit metsästivät inkeriläisiä sodan jälkeen, Elsa opiskeli Kajaanissa. Häntä varoitettiin edellisenä päivänä, että venäläiset ovat tulossa. Elsa pakeni tutun perheen luo Ristijärvelle.

Venäläinen upseeri kysyi ensi töikseen, kun seminaarilaiset olivat koolla ja tilaisuus alkoi: ”Missä on Elsa Dubbelman? Hän on sotarikollinen, ja hänet on saatava kiinni.”

Elsaa valvontakomission miehet eivät saaneet koskaan kynsiinsä. Mutta pelko jäi. Reijo Rautajoki on varma, että äidin loppuelämää hallinnut pelko sai alkunsa Kajaanin tapahtumista.

Elsan tapa selvitä oli vaikeneminen. Äidin tausta oli kielletty puheenaihe kodin ulkopuolella. Vain läheisten kanssa hän saattoi puhua inkeriläisten asioista.

Avioliiton solmimista vauhditti 1945 se, että Elsa sai Suomen kansalaisuuden. Eero-puolison aloitteesta sukunimi vaihtui myöhemmin Heleniuksesta Rautajoeksi.

Reijo Rautajoki kirjoittaa, että inkeriläisten palautus sodan jälkeen oli petos, johon Neuvostoliitto syyllistyi. Vapaaehtoisesti palanneet vietiin kauas kotiseudultaan, kuka minnekin, vaikka toisin oli luvattu.

Suomen valtiokaan ei saa kirjailijalta puhtaita papereita. Hallitus teki täyskäännöksen suhteessa inkeriläisiin uuden ulkopolitiikan myötä. Entisistä heimoveljistä tuli rasite idänsuhteille.

Äitinsä suvun kärsimykset kommunistivallan alla Rautajoki kuvaa järkyttäviksi. Ihmisiä yksinkertaisesti katosi eikä heistä sen jälkeen kuultu mitään:

”Mustiin takkeihin pukeutuneet synkän näköiset miehet tulivat yöllä ja veivät sukulaisen tai naapurin mennessään ilman selityksiä.”

Nykyisin Inkeri on maa, jota ei enää ole ja sen kansa on maaton kansa. Inkeriläisten kansanmurha oli suuri tragedia.

Reijo Rautajoen Inkeriläinen äitini on tärkeä kirja, joka lisää tietoa inkerinsuomalaisten karusta kohtalosta. Se on ajankohtainen myös Ukrainan sodan vuoksi.

Kustantajan tiedotteessa Rautajoki arvioi, että Putinin Venäjä toteuttaa samanlaisia menetelmiä kuin Stalinin Neuvostoliitto:

”Valtion kanavat syöttävät kansalaisille uskomattomia valheita. Ihmisiä vangitaan tekaistuilla syytteillä. Kaava on sama kuin Stalinilla: ihmishengellä ei ole arvoa, mikä näkyy Ukrainan silmittömässä tuhoamisessa.”

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu