Epäonnistunut runoilija maailman pelastajana

Tanskalaisen Kaspar Colling Nielsenin tyylilaji on liioittelu. Hänen romaaninsa Esikaupunkien vapahtaja (Aula& Co 2024) liioittelee mennen tullen ja on samalla ajankohtainen satiiri yhteiskunnasta, joka ei enää pysty ratkaisemaan ongelmiaan.

Kun maailma on polvillaan talouskriisin, koronapandemian, ilmastonmuutoksen seurausten ja monien muiden vitsausten edessä, riippumattomat analyysit osoittavat, että vain yksi ihminen voi pelastaa maailman.

Hän on 48-vuotias tanskalainen, epäonnistunut runoilija Allan Thornbum, jota romaanissa kutsutaan maailman merkittävimmäksi ihmiseksi. Hän asuu vuokralla Kööpenhaminan esikaupungissa erään leskirouvan asunnossa 15-vuotiaan kissansa Felixin kanssa.

Koska runoilu ei lyö leiville, Allan tekee töitä pari kertaa viikossa liikenteenlaskijana. Vakituista työpaikkaa hänellä ei ole. Hän on kirjoittanut seitsemän runokokoelmaa, joista hän saa jonkin verran kirjastokorvauksia.

Parhaat asiantuntijat ovat laskeneet, että Allan voisi ratkaista maailman ongelmat kirjoittamalla yhden ainoan runon. Mutta ei kukkokaan käskien laula. Allan ei halua runoilla painostuksen edessä. Runosuoni on ehtynyt ja sillä selvä.

Allan on äimän käkenä, kun eräänä päivänä hänen kotiovelleen ilmestyy tutunnäköinen nainen avustajineen:

”Pääministeri ojensi kätensä. Se oli valtava. Bianca Didriksen oli itsekin jättiläismäinen, yli kaksi metriä pitkä, ei laiha vaan roteva ja lihaksikas kuin mies…. Pääministeri laskeutui polvilleen, mutta silloinkin hän oli melkein yhtä pitkä kuin Allan. Hän kumartui eteenpäin ja suuteli Allanin vihreitä Crocseja.”

Allan taipui sittenkin. Hän kirjoitti runon ja siitä repesi valtava riemu. Runo oli kaikkialla lehtien etusivuilla. Kaduilla juhlittiin.

Ranskassa presidentti Macron purskahti ilosta itkuun ja murtui joka kerta, kun yritti sanoa jotakin. Lopulta Macronin hillitty vaimo joutui rauhoittelemaan presidenttiä ja vastaamaan hänen puolestaan.

Pääministeri Didriksen soitti Allanille ja kiitteli siitä, että tämä oli pelastanut maan, Euroopan, Afrikan ja miksei koko maailmankin.

Allan vastaili tyynesti kiitoksiin sanomalla, että enempää ei runoja heru. Hän sanoi olevansa iloinen, jos vain saisi olla rauhassa. Rauhaan ei Allania kuitenkaan jätetty.

Maailman merkittävin ihminen sai yllättäen veromätkyjä 3,7 miljardia kruunua, vaikka runostaan hän ei ollut saanut mitään. Verottaja ei Allania uskonut, vaan esitti laskelmia, että hän olisi ansainnut runon myynnistä 6,4 miljardia. Allan oli poissa tolaltaan.

Paljon muutakin kummallista ehtii tapahtua ennen kuin Allan poistuu tästä maailmasta. Kuoleman jälkeen hänen elämäänsä alkavat tutkia eri alojen tiedemiehet, papit ja kirjallisuustieteilijät alati uusista näkökulmista.

Eräs intialainen geologi pystyi osoittamaan, että Allanin sukkahousujen parsitut kohdat heijastivat millimetrien tarkkuudella mannerlaattojen liikkeitä viimeisten neljän miljardin vuoden aikana mittasuhteessa 1:16 000 000.

En tiedä, mitä kirjailijan päässä on liikkunut Esikaupunkien vapahtajaa kirjoittaessaan. On houkutus tulkita niin, että hän on halunnut korostaa kulttuurin merkitystä.

Kun lähes kaikki muu häviää, kulttuurin arvo nousee. Avainasemissa niin hyvässä kuin pahassa ovat miehet kulttuurin marginaalista.

Jos yksi epäonnistunut taiteilija (Hitler) onnistui melkein tuhoamaan maailman, miksei yksi epäonnistunut runoilija (Thornbum) voisi pelastaa, mitä pelastettavissa on.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu