Erään Erikin elämä – sairauksia ja salamurhia

Taidemaalari Albert Edelfeltin (1854-1905) nuorena Etelä-Ranskassa kuolleen pojan, Erikin, hautajaiset pidettiin Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä kesäkuussa 1910. Hautajaisiin osallistui eräitä Erikin ystäviä, lyseolaisia, joilla oli suuria salaisuuksia. He eivät sen vuoksi voineet laskea yhteistä seppelettä.

Hautajaisista ja salaisuuksista kirjoittaa Anna Kortelainen uudessa romaanissaan (Tulirinta – romaani Erik Edelfeltistä, Tammi 2020). Jos nuoret olisivat seppeleen laskeneet, silkkinauhassa olisi saattanut lukea ”Muistoa kunnioittaen ja salaisuuden säilyttäen – veljesi Verikoirissa”.

Erik Edelfelt (1888-1910) kuului 16-17-vuotiaiden koulupoikien Verikoirat-ryhmän ydinjoukkoon. Nykyisten kriteerien mukaan ryhmän jäsenet olivat kai terroristeja, joku voisi puhua vapaustaistelijoista.

Arvi Nikolaisen johtamat Verikoirat vastustivat fanaattisesti Suomen venäläistämistoimia. Koulupojat tekivät vuonna 1905 puoli tusinaa salamurhaa, joiden uhreina oli poliiseja ja santarmeja.

Ensimmäinen salamurha tehtiin luopioksi epäiltyä työläistä vastaan Pasilan ratapihalla. Erik lienee ollut joukossa mukana. Ketään ei koskaan pidätetty eikä tuomittu.

Kortelainen jättää romaanissa Verikoirat salamyhkäisesti hieman taustalle ja viittaa heidän toimiinsa ikään kuin Erikin varhaisina painajaisina.

Erik radikalisoitui varhain. Hän häpesi isänsä nöyristelyä venäläisten edessä ja päätti, että hän asettuisi sortotaistelussa ensimmäisenä vastarintaan.

Kortelainen on parhaimmillaan, kun hän Erikin suulla kuvaa Albert Edelfeltin yrityksiä päästä keisarin suosioon. ”Isä oli vuosikausia hännystellyt Pietarin sosieteetin ruplaruhtinaita ja heidän jalokivillä koristeltuja naisiaan.”

Albert Edelfelt pääsi ikuistamaan Nikolai II:n kruunajaisia sen jälkeen, kun hän oli ensin ryöminyt, kumarrellut, kontannut, pyydellyt anteeksi, kiittänyt polvillaan, nöyristellyt, pokkuroinut… Erik häpesi isäänsä kirjan mukaan niin että tunsi kuvotusta koko kehossaan.

Anna Kortelaisen romaanin lähtökohta ei ollut hääppöinen. Tiedettiin oikeastaan vain se, että 21-vuotias kokeellisen sielutieteen opiskelija Erik Edelfelt kuoli keuhkotuberkuloosiin Etelä-Ranskassa, Montpellierissä. Hän oli Albert Edelfeltin ainoa avioliitossa syntynyt poika, sukunsa viimeinen.

Niukat faktat ovat tietokirjailijan painajainen, mutta ne saattavat olla romaanikirjailijan unelma: ”Minulla oli yhtäkkiä vapaat kädet”, Kortelainen oivalsi.

Anna Kortelainen ei ole ensimmäistä kertaa Edelfeltiä kyydissä. Hän teki väitöskirjansa Albert Edelfeltistä ja kirjoitti sitten romaanin hänen pariisilaisesta rakastajattarestaan (Virginie!). Ei Virginiestäkään paljon faktaa ollut, mutta hyvä romaani syntyi.

Tulirinnan päänäyttämö on Montpellier. Erik ystävystyy viinitilan tulevan isännän kanssa ja saa oppitunteja siitä, miten viinikirva teki alueella aiemmin tuhojaan. Viinitiloista tuli kuoleman laaksoja.

Symboliikan ymmärtää tyhmempikin: kun Erik riutuu keuhkotaudin kourissa, luontokin on alati vaarassa, uhanalainen.

Erikin voimat hiipuvat ja hän kuolee Montpellierissä. Nuoren kapinallisen unelmat jäävät toteutumatta.

Kortelainen on kirjoittanut hienon romaanin ja eläytynyt ansiokkaasti lahjakkaan nuorukaisen elämään. Parhaimmillaan hän on aivan liekeissä, Tulirinta, toisinaan taas hän hillitsee kynäänsä vähän liikaakin, kuin salaisuuksia varjellen. Kun vauhti hiipui, teki mieli huikata: Anna palaa vain, Anna!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu