Haavikolta löytyi käsikirjoitus Mannerheimista

Jos kirjallisuudella olisi vielä jotain merkitystä, Paavo Haavikon (1931-2008) jälkeenjääneistä papereista löydetty ennen julkaisematon käsikirjoitus Mannerheimista olisi kirjallinen sensaatio (Paavo Haavikko: Suuri marsalkka – Kuvia C. G. E. Mannerheimin elämästä ja toiminnasta 1886-1947, Art House).

Tarkalleen ottaen käsikirjoitus, joka oli tarkoitettu kuusiosaiseksi tv-sarjaksi, ei löytynyt Haavikon papereista, vaan Ylen tuottajan Reima Kekäläisen henkilökohtaisesta arkistosta.

Tv-sarjaa Mannerheimista ei koskaan tehty, vaikka Yleisradiossa sekä tv-ykkönen että kakkonen sellaista suunnittelivat toisistaan tietämättä.

Martti Anhava kirjoittaa nyt julkaistun kirjan esipuheessa, että vuoden 1991 kesällä valmistunut Suuri marsalkka – televisiosarjan käsikirjoitus on Haavikon laajin Mannerheimin elämään ja henkilöön keskittyvä teksti.

Anhava tukeutuu runoilijan miniään Anna-Liisa Haavikkoon, kun hän kirjoittaa, että Mannerheim oli Paavo Haavikon myöhäisvuosien pysyvä innoituksen lähde. Runoilijan arvostus Mannerheimia kohtaan vain kasvoi vuosien mittaan.

Ukrainan sodan keskellä itseäni kiinnosti erityisesti se, mitä Haavikko on pannut Mannerheimin sanomaan Venäjästä (Neuvostoliitto) ja sen armeijasta.

Talvisodan tammikuussa 1940 Haavikon Mannerheim puhisi Airolle: ”Olen tyytymätön siihen sävyyn, jota meidän propagandamme käyttää. Se ivaa venäläisten varusteiden puutteita, muistamatta, että meitä vastassa on suurvalta, joka on vuosikymmenen keskittynyt sotalaitoksensa vahvistamiseen.”

Hieman myöhemmin Mannerheim toteaa saman kuin on moneen kertaan todettu Ukrainan sodassa. Venäjä tuhlaa surutta omia sotilaitaan:

”Neuvostoliiton armeija on perinyt eräitä vanhan Venäjän armeijan heikkouksia, kaavamaisen ja tuhlailevan elävän voiman käytön.”

Mannerheimin ja Paasikiven monimutkaisen suhteen kuvaus on Haavikon tekstin helmiä. Välillä suhde oli läheinen, toisinaan välit viilenivät.

Kun Paasikivi oli lähettiläänä Tukholmassa ennen talvisotaa, miehet lähentyivät toisiaan: ”Olemme vaihtaneet jopa reseptejä”, Mannerheim huudahtaa.

Myöhemmin Mannerheim valittaa, että Paasikiven kanssa on vaikea tulla toimeen, kun hänen sanaansa ei voi luottaa.

Kun Mannerheimista tuli presidentti, Paasikiveä tarjottiin pääministeriksi. Mannerheim ei innostunut. Hän keksi 74-vuotiaasta Paasikivestä paljon puutteita, joista suurimpia oli se, että hän puhuu liikaa.

Mannerheim: ”Paasikivi oli 1918 pääministerinä saattamassa meitä Saksan johdettaviksi, sen alusmaaksi. Hän ei pystynyt viemään syksyllä 1939 neuvotteluja Moskovassa päätökseen vaan oli liian pehmeä Helsingissä. Hän puhuu ja puhuu eikä saa mitään aikaan. Hän ei osannut hoitaa kevään 1944 neuvotteluja, jolloin oli viimeinen hetki tehdä rauha. Se jäi minun tehtäväkseni. Siksi en lähettänyt Paasikiveä Moskovaan syksyllä 1944. Sillä silloin minä halusin saada rauhan enkä kuulla puheita.”

Monologinsa Mannerheim päättää pelkoon, ettei pehmeä Paasikivi vanhana miehenä jaksa vastustaa Venäjää, kun se on jälleen vahva.

Paasikivestä tuli pääministeri ja hän ryhtyi malttamattomana odottamaan, että Mannerheim poistuisi kuvioista. Ja kun presidentti Mannerheim vihdoin erosi, hän jälleen vaihteeksi kehui Paasikiveä: ”Olen iloinen, että seuraajakseni tulee rohkea mies.”

Tv-sarjan käsikirjoitukseksi Haavikon teksti on raakile, kuin raakamateriaalia pätevälle dramaturgille, mutta historian harrastajalle se tarjoaa paljon kiinnostavia repliikkejä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu