Haikailiko Haavikko tasavallan presidentiksi?

Tietokirjailija Matti Salminen esittää uudessa kirjassaan (Paavo Haavikon linja, Into 2022) villin arvauksen Paavo Haavikosta (1931-2008). Salminen arvelee, että Haavikolla oli tähtäimessä presidenttiehdokkuus Koiviston jälkeen vuonna 1994.

Kirjassa keskitytään Haavikon yhteiskunnallisiin kirjoituksiin, joita hän kirjoitti 1980-90 -luvun vaihteessa kuin raivo härkä. Näillä kiihkeillä kirjoituksilla Salminen perustelee Haavikon presidenttihaaveita. Joissakin mielipidemittauksissa Haavikon presidenttiehdokkuus oli myös esillä.

Haavikko oli lähtenyt Otavasta 1983, parhaat päivät runoilijana olivat takana ja oma kustannusyhtiö Art House menestyi kehnonlaisesti. Haavikko suuntasi tarmonsa yhteiskunnallisiin kirjoituksiin, jotka kärjekkyydellään herättivät laajaa huomiota.

Haavikko kirjoitti taloudesta, politiikasta, ulkopolitiikasta, kulttuurista. Hän esiintyi kaikkien alojen asiantuntijana, jollaiseksi ainakin rivikansalaiset Salmisen mukaan mielsivät tasavallan presidentin roolin.

Kun varmoja vastauksia Haavikon aikeista ei tiedetä, Salminen spekuloi: ”Oliko Paavo Haavikolla haave, josta hän ei kertonut kenellekään? Oliko Haavikolla lopulta tähtäimessä Václav Havelin malli Tšekeistä? Tekikö hän tällä 80-90-luvun vaihteen lähes maanisella mielipidehyökkäyksellä itsestään varteenotettavaa presidenttiehdokasta vuodelle 1994?”

Oman aikansa vallanpitäjiä Haavikko ruoski raivokkaasti. Se oli Haavikon linjan ydin. Hänen tulilinjallaan olivat 1990-luvun alussa erityisesti istuva presidentti Koivisto ja tuleva presidentti Ahtisaari. Heidän arvostelunsa ylitti välillä Salmisenkin mielestä hyvän maun rajat.

Koivisto oli Haavikon mielestä tehnyt Suomesta 80-luvun lopulle tultaessa pienen, itsensä kokoisen, vanhan, äreän ja riitaisen.

Ahtisaari taas oli Haavikon silmissä kansakoulunopettaja, joka ei kirjoita eikä ajattele puheitaan itse. ”Hyvin markkinoitava tuote, kuin kirja vailla tekstiä josta jokainen voi lukea mitä tahtoo.”

Kun Ahtisaari oli valittu, Haavikko hyökkäsi entistä kovemmin. Kansa valitsi Haavikon mielestä presidentiksi kasvottoman henkilön, joka ei tiedä maasta, sen oloista ja laeista mitään, yhtä vähän kuin kansa hänestä.

Salminen suhtautuu Haavikkoon myötäsukaisesti, jopa ihaillen, mutta joitakin mielipidekirjoituksia hän ihmettelee. Salmiselle tulee kolumneista vaivautunut olo: ”Oliko mopo karannut käsistä tai ainakin alkanut keulia?”

Salminen kirjoittaa, että henkilöihin kohdistuneiden hyökkäysten jälkeen voi kummastella, että Haavikko ylipäätään kulki vapaalla jalalla. Tänä päivänä Haavikko ruuhkauttaisi käräjäsalit kunnianloukkaussyytteiden takia.

Haavikon linja on hämmentävää luettavaa. Se koostuu Haavikon tekstien siteerauksista ja lukemattomista lehti- ja TV-haastatteluista.

Esimerkiksi Maarit Tastulan televisiohaastattelua Salminen lainaa lähes 20 sivua, Tuulaliina Variksen Haavikko-haastattelua lähes yhtä paljon. Salmisen omaa tekstiä on vähän.

Yleensä Haavikon poleemisia kiistakirjoituksia on pidetty surullisena lukuna loistavan runoilijan uralla. Överiksi meni. Hän oli ulkopuolinen, jolla oli vaikeuksia tulla toimeen myös itsensä kanssa.

Jos haluaa kokonaiskuvan Haavikon elämästä, kannattaa lukea äskettäin julkaistu Martti Anhavan erinomainen elämäkerta: https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/jormamelleri/runoruhtinas-haavikko-outo-paradoksien-mies/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu