Hän vai tämä – Jokaisella on tämänsä

Jokaisella on tämänsä, Pentti Saarikoski runoili kerran: Tästä lähtien täällä on jokaisella / tämänsä josta hän pitää kiinni.
Saarikoski tuli mieleen, kun lueskelin Kirsi Pihan juuri ilmestynyttä kirjaa, jonka kirjoituksia kutsutaan esseiksi (Levoton lukija, WSOY). Myös Kirsi Pihalla on tämänsä.
Levotonta lukijaa ei tarvinnut kauan lukea, kun havaitsi, että Pihalla on pahanlaatuinen tämä-tauti. Tämä tunkeutuu rikkaruohon lailla hänen tilalle. Hän ja tämä menevät iloisesti sekaisin. Tämä alkoi häiritä pääasiaan keskittymistä.
Rupesin kyttäämään tekstistä tämää kuin salapoliisi rikollista, vaikka eihän tässä ole kysymys kovin vakavasta asiasta.
Isäkin on Pihalle tämä ja ihailemastaan akateemikko Hannu Mäkelästä Piha kirjoittaa, että ”tämä herää aikaisin” ja Matt Haigista: ”Tämän ajatukset elämän tarkoituksesta…” Esimerkkejä tekstistä voisi poimia kymmeniä.
En ole ainoa, jolle on käynyt niin, että kirjaa lukiessa alkaa kiinnittää huomiota yksityiskohtiin. Olen hyvässä seurassa.
Blogissaan Kirsi Piha kertoo, miten häntä alkoi ärsyttää oma tekstinsä, kun hän luki kirjansa taittovedoksia.
Levoton lukija ei kiinnittänyt huomiota tämään, vaan lainausmerkkeihin, joita huomasi käyttävänsä aivan liikaa. Niinpä hän poisti lähes sata lainausmerkkiä ennen kuin kirja meni painoon.
Samassa oikolukuvaiheen rytäkässä Piha olisi voinut heittää kymmeniä tämiä roskikseen. Useimmiten asia olisi korjaantunut yksinkertaisesti vaihtamalla tämän tilalle hän.
Tämän väärinkäyttö ei ole uusi asia. Lasse Koskela kiinnitti asiaan huomiota kymmenkunta vuotta sitten Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) nettisivujen kirjoituksessa, jonka hän oli otsikoinut kieli poskessa: Tämällänsä on tämä.
Koskela oli kuunnellut urheiluselostaja Niki Juuselan selostusta: ”Juuselan huikein verbaalisen virtuositeetin osoitus on ”tämällä”. Ei kelvannut persoonapronomini hän (> hänellä), piti käyttää pronominia tämä. Ja sitten tämä huikea taivutus: tämällä (tämä > tämällä).”
Koskela päätti irvailunsa loppuheittoon: Tämällä kertaa lopetan tämän tämään.
Selvyyden vuoksi todettakoon, että tämä voi joskus viitata myös ihmiseen. Tässä ohje: http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/haku/pronominit/ohje/550.
Tämä vei tällä kertaa päähuomion Pihan kirjasta, mutta annettakoon se anteeksi, sillä en ole kirjallisuuskriitikko vaan blogisti.
Piha kirjoittaa lukemistaan kirjoista, isästä ja äidistä, tyttärestä ja puolisosta, ikääntymisestä, kuolemasta ja rakkaudesta. Teksti soljuu sujuvasti.
Kirjafriikeille Levoton lukija on kiinnostavaa luettavaa. Sen sijaan kirjallisten kuplien ulkopuolella eläville se saattaa olla kirjallista hienostelua, josta he viis veisaavat.
Ja lopuksi – väärinkäsitysten välttämiseksi. Arvostan Kirsi Pihan kirjallisia harrastuksia ja toimintaa kirjallisuuden minimesenaattina, jollaiseksi hän on itsensä määritellyt.
Tämähän on suomen virolaistumista. Viroksi hän on tema. Samoin nuorten käyttämä kaa-postpositio vastaa viron ga-komitatiivia. Possessiivisuffiksit jäävät pois, etuvokaalit takaistuvat…
(Joskus huomasin muuten, että Pentti Haanpää lopettaa tuon tuostakin kappaleet kolmeen pisteeseen; sen jälkeen en ole itsekään välttänyt tuota tyylikeinoa…)
Ilmoita asiaton viesti
Haanpäästä tein aikoinaan saman huomion kolmesta pisteestä…
Ilmoita asiaton viesti
Mikä tahansa ”tehokeino” (vaikka lainausmerkit) liikaa käytettynä muodostuu tekstille rasitteeksi.
Vaikka Haanpään kirjallisia tuotoksia arvostan, ei minulle ainakaan mikään esikuva jota tulisi seurata.
Pentti Saarikosken ”jokaisella on tämänsä” ei ymmärtääkseni lainkaan viittaa teksti tai puheen ”tämä-tautiin”.
Mutta ehkä blogisti ei sitä tarkoittanutkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Jos tulkinnat Saarikosken säkeistä kiinnostavat, tässä on pitkä juttu aiheesta: https://www.apu.fi/artikkelit/pentti-saarikosken-runon-sae-ei-jattanyt-toimittaja-suna-vuorta-rauhaan
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos linkistä, vaikka teksti melko epäkoherentti eikä antanut minulle mitään.
Olen lukenut lähes kaiken Saarikoski-materiaalin mitä on julkaistu, uskallan sanoa. Minulla on jopa mm. julkaistuista ”kirjallisista” äänilevyistä (Saarikoski lukee eräitä runojaan) kopiot, Muksujen S-koski tuotanto, kaikki Tarkan S-koski tuotanto, (jopa Anselm Hollon engl. käännökset), käännökset, Bernerin S-koski kirjat, Sirkka-sisaren ”Veljeni Pentti”, lukuisia Parnasson, Suomen Kuvalehden S-koski artikkeleita ja julkaisuja jne. jne. – ja tietysti koko tuotanto, runot, päiväkirjat, Leino-kirja, se yksi romaani (tosi onneton ”Muistojen lehdet”), Ohjaharjun kanssa tehty vitsikirja, Ihmisen ääni, Salaman ”legenda jo eläessään”, Salaman muu asiaa sivuava kuten Tapausten kulku, Finlandia-sarja (”Autereen seikkailut”) jne. jne. you name it.
Joten en aivan tyhjältä pohjalta arvioi tätä ”tämäänsä”.
Sananen Pihasta: en voi oikein arvostaa mitään sieltä tuutista tullutta pormestarisekoilun jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Ajattelin kommentoida myös viittauksella Viroon, mutta huomasin, että olit sen jo tehnyt.
Ilmoita asiaton viesti
Joskus sinänsä mitättömät maneerit vain alkavat ärsyttää (ainakin meitä pikkumaisia lukijoita). Esim. Olli Jalonen on monessa mielessä hieno kirjailija, mutta miksi hänen pitää aina kirjoittaa ”katki” ja ”poikkaista”, kun yleiskielessä on ”poikki” ja ”katkaista”? Miksi kukaan kustannustoimittaja ei tee asialle mitään?!
Ilmoita asiaton viesti
Eihän omia maneereitaan itse huomaa ennen kuin joku ulkopuolinen huomauttaa. Siksi tarvitaan pikkumaisia lukijoita.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi kustannustoimittaja ei siivonnut Kirsi Pihan tämiä? Meneekö kaikki teksti edes kustannustoimittajien kautta?
Muistan tv:stä nähneeni Jaakko Syrjän merkintöjä Kalle Päätalon kirjoittamassa aineistossa, ja Kallen pitkäpiimäistä kerrontaa oli välillä karsittu jopa sivutolkulla. Silti sitä lienee julkaistu muutama hyllymetri pelkästään Iijoki-sarjana.
Roman Schatzin kirjassa ”Kohtaus” alkoivat ärsyttää kysymykset ja erityisesti kysymysmerkit, jotka lopulta vilisivät silmissäni migreeninomaisesti. Kirja kylläkin kertoo erittäin hankalaan jamaan joutuneesta miehestä, jolla tilanteessaan varmasti oli enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
Ilmoita asiaton viesti
Kun luin Mikko Rimmisen Nenäpäivää, ajattelin, että lahjakasta kerrontaa mutta kaipaisi kustannustoimittajan perkuutyötä. Sitten huomasin, että Rimminen on ammatiltaan kustannustoimittaja.
Ilmoita asiaton viesti
Tuollaisen kokemuksen myötä usko kirjallisuuden ylevöittävään ja jalostavaan vaikutukseen on varmasti lujilla. Onko lukijan jopa ryhdyttävä itse ”kustannustoimittamaan” kirjoja mieleisikseen?
Paavo Lipponen käyttää toistuvasti muistelmissaan hölmöä sanaa ”rooteli”, jolla ymmärtääkseni on ”vastuualueen”, ”tehtäväalueen” tai ”toimenkuvan” merkitys. Vaihtoehtoja on, mutta kenen rooteliin kuuluu niistä muistuttaminen? Lipposelta on tulossa vielä yksi omaelämäkerrallinen teos!
Ilmoita asiaton viesti
”Mies ojensi vaimolleen kukkasia, joista hän ilahtui kovasti.”
Kumpi ilahtui?
Ilmoita asiaton viesti
Tähän sopii tämä, kuten blogin linkissä olevista kielitoimiston ohjeistakin selviää: Mies ojensi vaimolleen kukkasia, joista tämä ilahtui kovasti.
Ilmoita asiaton viesti
”Jälkimmäinen” ja ”viimeksi mainittu” ovat hyviä vaihtoehtoja kapulakielen ystäville…
Ilmoita asiaton viesti
”Mies ojensi vaimolleen kukkasia, joista jälkimmäinen ilahtui kovasti”.
Täsmällistä toki, mutta tyylillisesti paljon kömpelömpää. Esimerkiksi kaunokirjallisessa tekstissä.
Ilmoita asiaton viesti
Siksi juuri puhuin kapulakielestä, jos et sattunut huomaamaan.
Ilmoita asiaton viesti
He handed her some flowers, and she was delighted with them.
Han gav sin fru några blommor, och hon blev förtjust över dem.
Kielenkääntäjä mainio DeepL
https://www.deepl.com
Ilmoita asiaton viesti
Näin yksinkertaisesti pohdin Pihan tämä sanan käyttöä että voisiko se olla tietoinen tehokeino vai että kuin niinkutus mikä tulee ikään kuin selkäytimestä eikä sille mahda mitään.
Asiaa hieman sivuten totean että itselleni inhokki sana on tömpyrä. Sanan lienee keksinyt urheiluselostaja. Maastohiihdon ystävänä seuraan ohjelmia kilpahiihdoista enkä mahda sille mitään että kuuntelunautintoani ja keskittymistäni suuresti pilaa kun selostaja puhuu tömpyrästä tarkoittaessaan kumparetta tai töppyrää.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä hiljattain tehtiin tutkimus mikä puhekielen sana on suomalaisten mielestä ällöttävin. Kisan voitti ”munaruikkari”. (Siis paistetulla kananmunalla päällystetty ruisleivän siivu.)
Ilmoita asiaton viesti
Miten joku voi keksiä tuollaisen. Maailma on menossa hunningolle.
Ilmoita asiaton viesti