Hän vai tämä – Jokaisella on tämänsä

Jokaisella on tämänsä, Pentti Saarikoski runoili kerran: Tästä lähtien täällä on jokaisella / tämänsä josta hän pitää kiinni.

Saarikoski tuli mieleen, kun lueskelin Kirsi Pihan juuri ilmestynyttä kirjaa, jonka kirjoituksia kutsutaan esseiksi (Levoton lukija, WSOY). Myös Kirsi Pihalla on tämänsä.

Levotonta lukijaa ei tarvinnut kauan lukea, kun havaitsi, että Pihalla on pahanlaatuinen tämä-tauti. Tämä tunkeutuu rikkaruohon lailla hänen tilalle. Hän ja tämä menevät iloisesti sekaisin. Tämä alkoi häiritä pääasiaan keskittymistä.

Rupesin kyttäämään tekstistä tämää kuin salapoliisi rikollista, vaikka eihän tässä ole kysymys kovin vakavasta asiasta.

Isäkin on Pihalle tämä ja ihailemastaan akateemikko Hannu Mäkelästä Piha kirjoittaa, että ”tämä herää aikaisin” ja Matt Haigista: ”Tämän ajatukset elämän tarkoituksesta…” Esimerkkejä tekstistä voisi poimia kymmeniä.

En ole ainoa, jolle on käynyt niin, että kirjaa lukiessa alkaa kiinnittää huomiota yksityiskohtiin. Olen hyvässä seurassa.

Blogissaan Kirsi Piha kertoo, miten häntä alkoi ärsyttää oma tekstinsä, kun hän luki kirjansa taittovedoksia.

Levoton lukija ei kiinnittänyt huomiota tämään, vaan lainausmerkkeihin, joita huomasi käyttävänsä aivan liikaa. Niinpä hän poisti lähes sata lainausmerkkiä ennen kuin kirja meni painoon.

Samassa oikolukuvaiheen rytäkässä Piha olisi voinut heittää kymmeniä tämiä roskikseen. Useimmiten asia olisi korjaantunut yksinkertaisesti vaihtamalla tämän tilalle hän.

Tämän väärinkäyttö ei ole uusi asia. Lasse Koskela kiinnitti asiaan huomiota kymmenkunta vuotta sitten Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) nettisivujen kirjoituksessa, jonka hän oli otsikoinut kieli poskessa: Tämällänsä on tämä.

Koskela oli kuunnellut urheiluselostaja Niki Juuselan selostusta: ”Juuselan huikein verbaalisen virtuositeetin osoitus on ”tämällä”. Ei kelvannut persoonapronomini hän (> hänellä), piti käyttää pronominia tämä. Ja sitten tämä huikea taivutus: tämällä (tämä > tämällä).”

Koskela päätti irvailunsa loppuheittoon: Tämällä kertaa lopetan tämän tämään.

Selvyyden vuoksi todettakoon, että tämä voi joskus viitata myös ihmiseen. Tässä ohje: http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/haku/pronominit/ohje/550.

Tämä vei tällä kertaa päähuomion Pihan kirjasta, mutta annettakoon se anteeksi, sillä en ole kirjallisuuskriitikko vaan blogisti.

Piha kirjoittaa lukemistaan kirjoista, isästä ja äidistä, tyttärestä ja puolisosta, ikääntymisestä, kuolemasta ja rakkaudesta. Teksti soljuu sujuvasti.

Kirjafriikeille Levoton lukija on kiinnostavaa luettavaa. Sen sijaan kirjallisten kuplien ulkopuolella eläville se saattaa olla kirjallista hienostelua, josta he viis veisaavat.

Ja lopuksi – väärinkäsitysten välttämiseksi. Arvostan Kirsi Pihan kirjallisia harrastuksia ja toimintaa kirjallisuuden minimesenaattina, jollaiseksi hän on itsensä määritellyt.