Harvinainen kirjailija – haastateltiin TV-uutisiin
Anneli Kanto on harvinainen kirjailija. Häntä näet haastateltiin hiljattain Ylen TV-uutisiin, vaikka hän ei ole Finlandia-voittaja. Kanto pääsi uutisiin, koska hänen uusi kirjansa on juuri ilmestynyt (Rottien pyhimys, Gummerus 2021).
Kirja ja kirjailija saivat harvinaista näkyvyyttä, sillä romaanin aihe, Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon maalatut kuvat sopivat hyvin televisioon.
Nyt jäämme jännityksellä odottamaan TV-uutisten seuraavaa kirjailijahaastattelua. Se nähtäneen viimeistään tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla, kun toimittaja esittää pitkään hiomansa kysymyksen kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajalle: Mitä itsenäisyys teille (sinulle) merkitsee?
Anneli Kanto on julkisuutensa ansainnut. Rottien pyhimys kertoo Hattulan kirkon maalareista, joista ei tiedetä juuri mitään. Sen vuoksi kirjailija rakensi mielessään tarinan, miten kaikki olisi voinut tapahtua kesällä 1513, jolloin maalaukset maalattiin.
Syntyi taitavasti rakennettu kokonaisuus, jossa on paikkoja itkulle ja naurulle. Nauruhermoja kutkuttavat erityisesti mehevät keskiaikaiset sutkaukset ja solvaukset. Tarinaa vie eteenpäin Kannon loistelias suomen kieli.
Kirjailija ihastui kivikirkon maalauksiin jo alle 10-vuotiaana, kun hän näki ne ensi kerran. Hän pohjusti romaania perusteellisilla taustatutkimuksilla, mikä näkyy onnistuneessa lopputuloksessa.
Kaksi maalaria ja heidän apupoikansa tulivat tänne Itämaahan Ruotsin puolelta. Erinäisten vaiheiden jälkeen romaanin päähenkilöksi nousee kuitenkin nuori tyttö, omituisena pidetty Pelliina, josta kehittyy taitava kirkkomaalari.
Oli aivan tavatonta, että tyttö pääsi keskiajalla maalaamaan kuvia Herran huoneeseen. Mutta Pelliina olikin erilainen nuori, kuten Kannon kuvauksesta käy ilmi:
”Tämä tyttö ei puhunut mitään eikä varsinkaan hymyillyt. Hän oli ruumiiltaan kuin mies, kädetkin kuin sontalapiot, iho pilkullinen kuin rastaan rinta, hiukset punaiset ja kähärät. Kasvot olivat leveät ja poskiluut vankat, pörheiden kulmakarvojen alta katselivat pistävänvihreät silmät, suu oli suuri kuin sammakolla ja kolhon naaman keskelle oli tökätty konkkanokka. Nainen oli nuori mutta ruma.”
Pelliinasta kasvoi nopeasti ammattitaitoinen taiteilija vanhempien maalareiden opissa. Hän muisti vanhan mestarin opetuksen: oikein viisas ihminen pysyy sisältään lapsena ja kaikki keksiminen lähtee siitä, että kehtaa olla lapsellinen.
Rottien pyhimys on ennen kaikkea luovan työn ylistyslaulu, kertomus taiteilijaksi kasvamisesta, vaikka keskiajan kirkkomaalarit eivät tienneet olevansa taiteilijoita. He olivat käsityöläisiä.
Maalarit maalasivat kirkkoon maailman synnyn ja lopun ja kaiken siltä väliltä. Siinä oli ihmisillä ihmettelemistä. Hattulan väki ei ollut koskaan ennen nähnyt kuvia.
Pelliina maalasi myös itsensä yhteen kuvaan. Hän teki Pyhästä Kakukyllasta, rottien pyhimyksestä, oman kuvansa. Siitä kirjan nimi.
Kun Hattulan kirkon kuvat maalattiin 1513, täällä pohjan perillä lähestyttiin historiallista käännekohtaa. Kukaan ei tiennyt, että kymmenen vuoden kuluttua Kustaa Vaasa veisi katolisen kirkon rikkaudet ja toisi tilalle luterilaisen uskon.
Anneli Kanto on viime vuosina kirjoittanut historiallisia romaaneja julmista ja raadollisista aiheista, kuten sisällissodasta, lahtareista ja pyöveleistä.
Rottien pyhimyksessä läsnä on elämän koko kirjo: on kauneutta ja kauheutta, vihaa ja rakkautta, mutta päällimmäiseksi jäävät kirkon kiehtovat kuvat ja kaipuu kauneuteen.
Julistan täten Anneli Kannon historiallisten romaanien mestariksi. Oheisen linkin takaa pääsee kuulemaan ja katsomaan, miten kirjailija esittelee romaaninsa taustoja Hattulan kirkossa: https://www.annelikanto.fi/kirjoittaminen/hattulan-pappilan-apupapin-papupata/
Mielestäni blogistilla on inhimillinen näkemys kirjoituksessaan, että on muitakin kirjailijoita kuin Finlandia-voittajia. Voittajan pallille nousee vuosittain yksi kirjailija ja hänen vanavedessään muut huomiota kilpailussa saaneet kirjailijat.
Kiitos tästä kirjaesittelystä. Olisiko hienoista nousua kristillisen perinteen etsimisessä ja löytämisessä Suomessa ja siten heräävää kiinnostusta kirkkoa ja kristinuskoa kohtaan. Ensi näkemältä voisi suuren yleisön olla vaikea hyväksyä tänne Suomeen tai siis itäiseen Ruotsiin Saksasta tuotua evankelis-luterilaista uskontotraditiota, mutta on kyllä löydettävissä hyviä puolia, vaikka rikkauksien väitetään kadonneen. Ehkä meillä suomalaisilla on vielä paljonkin löytämistä – sekä henkistä että materiaalista.
Ilmoita asiaton viesti
Katsoin tuon Hattulan kirkon videoesittelyn. Se oli hyvin inspiroiva. En ihmettele, että nuo taideteokset ovat innoittaneet kirjailijaa. Hänen teostaan en ole vielä lukenut. Oli jännittävää kuulla, että kirkko on rakennettu ajankohtana, jolloin Suomi oli vielä katolinen maa. Sitten tuli kohta reformaatio, josta käytetään suomen kielessä erittäin ”rasistista” nimitystä uskonpuhdistus. Tässä on miettimisen aihetta.
Ilmoita asiaton viesti