Hatut, myssyt ja Venäjän ystävät Räyringistä

Suomen kohtalonkysymys kautta historian on ollut suhde Venäjään. Nykytilanteeseen tuo perspektiiviä uusi kirja, joka kertoo menneistä ajoista (Hannes Tiira: Hurtasta Porthaniin – Henkilökuvia 1700-luvun Suomesta, Warelia).

Hannes Tiira (1955-2019) oli sokea pappi ja tietokirjailija. Hurtasta Porthaniin julkaistiin postuumisti hänen kuolemansa jälkeen. Se on täynnä tarkkanäköisiä, kiehtovia henkilökuvia.

Hatut ja myssyt taistelivat vallasta 1700-luvun Ruotsissa. Hatut vetivät tiukkaa linjaa Venäjään päin ja haikailivat suurvalta-aseman paluuta. Hatut väittivät, ettei Venäjä Pietari Suuren jälkeen enää ollut pelättävä suurvalta.

Elettiin säätyvallan aikaa. Myssyt noudattivat varovaista ulkopolitiikkaa. Selvä enemmistö suomalaisista edustajista valtiopäivillä kannatti myssyjä, joiden tärkein keulakuva oli Halikossa lapsuutensa viettänyt Arvid Horn.

Kansliapresidentti Horn piti vallan kaikkia lankoja käsissään vapauden ajan kahdella ensimmäisellä vuosikymmenellä. Hänen uransa kuuluu ”komeimpiin karriääreihin, minkä Suomen mies koskaan on tehnyt”.

Itselleni tuntemattomin myssypoliitikko Tiiran kirjassa on venäläisten ystävä, Närpiön kirkkoherra Henrik Johan Carlborg (Röring), jonka esi-isät olivat kotoisin Vetelin Räyringistä.

Tästä tullaankin sopivasti nykyajan kiinnostavaan myssyyn eli Esko Ahoon, joka on myös Räyringin poikia ja venäläisten ystävä. Ahon jäsenyys venäläisen pankin hallituksessa on aiheuttanut tunnetusti kritiikkiä Suomessa.

Nyt ei kuitenkaan puhuta Ahosta vaan Carlborgista, jonka toimintaan liittyi Tiiran mielestä nuoleskelun piirteitä. Hän sössi poliittisen tulevaisuutensa heti ensimmäisillä valtiopäivillään olemalla liian läheisissä väleissä Venäjän lähettilään kanssa. Tätä syytettiin törkeästä Ruotsin asioihin sekaantumisesta.

Närpiön kirkkoherra pakeni kesken kaiken valtiopäiviltä Suomen kamaralle, kun maa alkoi polttaa hänen jalkojensa alla Tukholmassa. Vehkeilystä Venäjän kanssa oli langetettu jopa kuolemantuomioita. Kirkkoherra oli peloissaan.

Tunnetuimpia Venäjän ystäviä 1700-luvun lopulla olivat Yrjö Maunu Sprengtporten ja Kustaa Mauri Armfelt. He olivat Tiiran mukaan vuosisadan tunnetuimmat suomalaiset. Molemmat loikkasivat Ruotsin kuninkaan hovista Venäjän palvelukseen.

Sprengtportenista riittää määritelmiä: petollinen maansa kavaltaja, poliittinen peluri, vallanhimoinen pyrkyri, itsekeskeinen narsisti, rahanahne riistäjä, sotilaallinen nero, ennakkoluuloton uudistaja, Suomen itsenäisyyden pioneeri, ihailtu sankari ja suurmies.

Hannes Tiira: ”Valitsetpa minkä tahansa luetelluista ominaisuuksista, osut oikeaan.”

Paljon ei jää jälkeen Armfelt, joka oli suuri sydänten murskaaja ja kosmopoliitti. Tunnettu lentävä lause Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla – olkaamme siis suomalaisia, viedään yleensä Adolf Ivar Arvidssonin nimiin, mutta Tiira tietää, että se oli jo Armfeltin piirin motto.

Hurtasta Porthaniin on kuin hakuteos 1700-luvun suomalaisista Ruotsin valtakunnassa. Teokseen sisältyy reippaasti yli sata henkilökuvaa. Ne ovat lyhyitä ja helppolukuisia.

Ei voi kuin ihailla Tiiran tekstiä, sillä täydellinen sokeus toi tiedonhankintaan omat vaikeutensa. ”Turha on väittää, etten näköä kaipaa”, hän kirjoitti.

Kirjasta aistii sen, minkä teoksen jälkisanojen otsikko kertoo: Kirjoittaminen oli Hannes Tiiralle elämä.

+4

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu