Hesari ja Yle esseistin hampaissa
Tohtori Tontti on huolestunut. Sananvapaus on vaarassa ja kaikenmaailman identiteettipoliitikot ja woke-aktivistit uhkaavat liberaalia demokratiaa. Ääripäät jyräävät, maltilliset ovat vaiti – mykkiä hämmennyksen keskellä.
Tällaisia teemoja Jarkko Tontti käsittelee uudessa esseekokoelmassaan, jossa kyytiä saavat niin Helsingin Sanomat kuin Yleisradio, pikku asioista loukkaantujat sekä kaljupäisten kiusaajat (Jarkko Tontti: Tarkoituksista ja keinoista, Docendo).
Minulle on kerrottu, että woke-aktivismilla tarkoitetaan muun muassa vihakampanjoita, jotka koskevat kulttuurista omimista, ihmisten sukupuolia, seksuaalisuuksia ja etnistä taustaa.
Tontti käy taistoon wokea vastaan. Hän haluaa nähdä ihmiset ennen kaikkea yksilöinä eikä jonkin ryhmän edustajina niin kuin identiteettipoliitikot tekevät.
Vihapuhehysteria ja loukkaantumiskulttuuri rapauttavat sananvapautta Tontin mielestä ennennäkemättömällä tavalla. Parhaillaankin poliisi tutkii, onko pilapiirtäjä Ville Ranta syyllistynyt piirroksellaan rikokseen. Outoa touhua.
Tontti muistuttaa Voltairen vanhasta viisaudesta, jonka pitäisi olla sananvapauden lähtökohtana: Olen eri mieltä kanssasi, mutta puolustan kuolemaani asti oikeuttasi sanoa mielipiteesi.
Woke-aktivismia pitävät Tontin mielestä yllä erityisesti Helsingin Sanomat ja Yle. Ja ilmiö on tietysti vihervassareiden juttu. Ovatko siis Hesari ja Yle vihervasemmiston asialla?
Esseistin hampaissa ovat varsinkin Hesarin kulttuurisivut. Tontti kirjoittaa seuranneensa jo muutaman vuoden epäuskoisena lehden kulttuurisivujen politisoitumista:
”Vähän väliä mieleeni nousee kysymys, onko tämä journalismia vai luenko vihreiden ja vasemmistoliiton puoluetoimistojen kustantamaa ilmoitusliitettä.”
Viime vuosina kirjallisuudesta ja taiteesta on kirjoitettu yhä vähemmän. Sen sijaan lehti on Tontin mielestä keskittynyt woke-ideologian mukaisesti kirjailijoiden ja taiteilijoiden sukupuoliin, seksuaaliseen suuntautumiseen ja etniseen taustaan.
Nyt neroja etsitään ja palvotaan jälleen, teoksista viis, Tontti huudahtaa ja viittaa aikaan, jolloin palvottiin Goethen ja lordi Byronin kaltaisia poikkeusyksilöitä.
Olin ajatellut kirjoittaa myös Tontista henkilönä, ehkä vähän kehaista, mutta päätin keskittyä asioihin. Mehän emme neroja palvo. Esseisti olisi voinut loukkaantua, jos olisin kehunut häntä neroksi.
Kritiikki Hesaria kohtaan ei ole mikään uusi ilmiö eikä Jarkko Tontin keksintö. Esimerkiksi professori Timo Vihavainen on harrastanut Hesari-kritiikkiä jo vuosikausia.
Viimeksi sattui silmiin Vihavaisen blogi muutama päivä sitten. Siinä hän muisteli, ettei erästä käännöskirjallisuuden helmeä Hesari ollut noteerannut lainkaan. Ja sitten piikki:
”Toki sen lehden kulttuurisivuilla tällaisen teoksen käsittely olisi kai mahdotonta. Siellähän täytyy toimittajattarien päästä päivästä toiseen kirjoittamaan omia poliittisesti korrekteja alakouluaineitaan sen sijaan, että joku siellä pitäisi silmällä maailmankulttuurin suuria kysymyksiä.”
Ken uskaltaa haastaa Hesarin ja Ylen, kerjää verta nenästään. Annan kymmenen pistettä Jarkko Tontille siitä, että hän haastaa isot mediatalot.
Kritiikin lähtökohdat voisi kuitenkin perustella kirjassa esitettyjä heittoja jykevämmin – muutenkin kuin mutu-menetelmällä ja leimakirvestä heiluttamalla.
Juuri äsken sisämaalainen kuuli Yle- suomiradiosta merisäätä ”Ulko-Kalla länsi 6 jne”
Joku ihminen siitäkin on päättänyt. Röyhkeä korruptoitunut Jumalan tahto. Entä jos löytäisi kansankielisen ilmaisun? Hyötykielinen Yle/HS:ssa ajattelee kaukaisia, vai itseään? Löytyy kännykästä jos tarvitsee.
Ilmoita asiaton viesti
On hämmästyttävää, että Jarkko Tontti ei esiinny Helsingin kirjamessuilla 27.–30.10. (ohjelma netissä, luettu 17.10.2022). Kirjaston luettelon mukaan Tontti on 2022 julkaissut kaksi teosta:
Tarkoituksista ja keinoista : esseitä / Docendo | [2022]
Vedeera ja polttavan auringon maa Aviador | [2022].
Jos ihminen, vaikka asuisi ulkomailla, kirjoittaa suomenkielisiä kirjoja, kyllä hänen pitäisi tulla Kirjamessuille näyttämään naamaansa lukijoille. Kun ihminen on julkaissut kaksi suomenkielistä kirjaa kuluvana vuonna, kyllä hänet pitäisi kutsua Kirjamessuille.
Tästä harmistuneena menin poikkeuksellisesti Suomalaiseen Kirjakauppaan ostamaan ensin mainitun teoksen – sivumäärään 166 s. nähden se on kallis, 27,95. Kustantajan luokituksen ja kirjakaupan koneen mukaan sen piti sijaita luokassa ja hyllyssä ”Muu tieto”, mikä ilmeisesti viittaa rajatietoon ja vastaavaan. Sitähän ei sieltä löytynyt, ja ystävällinen myyjä etsi joka puolelta. Minä sitten siihen sanoin, että kyllä se kuuluu hyllyyn ”Yhteiskunta”, mistä nide myös löytyi. Selvästi täällä jokin salaliitto yrittää salata Tontin näkemykset suurelta yleisöltä.
Itse woke-asiasta analyyttinen keskustelu on suunnilleen mahdotonta: Toinen puoli sanoo, että tuo on äärioikeiston keksimä ja persujen käyttämä harhainen kielikuva vähemmistöjen vaientamiseksi. Toinen puoli huutaa aivomätää ja kulttuurimarksismia.
Oma asiallinen, ja tässä tapauksessa oikea, käsitykseni on, että woke viittaa joidenkin aktivistien, Yhdysvalloissa Social Justice Advocates, pyrkimykseen siirtää ilmaisuvapauden rajoja liberaalin demokratian sisällä tästä nykyisestä paikasta jonkin matkaan tuhon toiseen paikkaan. Tällöin toisen käden puolella sanotaan että ”mitään ei saa sanoa” mutta toisen käden puolella valoon ja sananvapauteen pääsevät aiemmin marginalisoidut ryhmät. Hyvä, mikä vika?
Vika on siinä, että sillä toisen käden puolella ei tapahdu mitään laajenemista, vaan kaikille valtaväestöstä eroaville ihmisille tarjotaan mahdollisuutta esittää niitä samoja, ennalta ja ylhäältä määrättyjä syrjintäkokemuksia tai tuntemuksia, joita heillä ei itsellään välttämättä ole, ja syntyy kauhea riita siitä, kuka saa puhua kenenkin nimissä. Näin käy kaikissa maissa ja kaikilla aloilla. Tämä ei ole asianomaisten edun mukaista, kun kaikki moninkertaiseen yhteiskunnalliseen marginaaliin sijoittuvat ihmiset eivät suinkaan kanna mitään kylttiä tai rintamerkkiä ”Hi, I am x,z, z…” eivätkä halua puhua minkään ryhmän nimissä.
Ilmoita asiaton viesti
Uutta tietoa (ilman lähdeviitteitä):
”Ajan henkeä kuvaa hyvin se, että kirjailija Mika Waltari vastusti Suomalainen Suomi -aikakausilehdessä uuden angloamerikkalaisen, ranskalaisen ja ruotsalaisen kirjallisuuden kääntämistä suomeksi. Viesti meni perille. Toisin kuin suurimmassa osassa Eurooppaa, 1930-luvulla suomeksi ei ilmestynyt modernistisen maailmankirjallisuuden klassikkoja, kuten James Joycen, Virginia Woolfin ja Frans Kafkan teoksia.” (Tontti 2022, 92).
Myöhemmin (alkua kohden edetessä):
”Kyseenalaiseksi muistomerkiksi todettiin myös yhden 1900-luvun maineikkaimman kirjailijan Virginia Woolfin patsas. Innokkaat poliitikot olivat saaneet tietää, että vuonna 1910 Woolf oli Bloomsbury Groupin kirjailijaryhmittymän tempauksessa käyttänyt naamiaisasua, johon kuului blackface-naamio. Täysi rasisti siis. Tätä kirjoittaessani patsaan lopullinen kohtalon vielä epävarma.” (24, ”kohtalon vielä epävarma” Jarkko Tontti 2022.)
Tuo on kiinnostavaa. Sen sijaan tämä on täysin epärelevanttia:
”Vuonna 1983 Heidi Hautala kirjoitti vihreiden Suomi-kulttuurilehteen jutun ”Maharishi ja pappien perilliset”” (Tontti 2022, 108).
Tuosta on siis 40 vuotta. Pilvenpolttajien lehti oli erittäin marginaalinen vastavirta tuolloin hallitsevalle taistolaisuudelle, johon Tontti haluaa nykyvihreät väkisin liittää, vaikka nämä ovat lähinnä viestintäkonsultteja ja toteuttavat Helsingissä kokoomuksen kanssa kapitalistista kaavoituspolitiikkaa ja kaupunkisuunnittelua. Yksikään ydinvoima ei ole jäänyt Suomessa rakentamatta sen takia, että vihreät ovat sitä vastustaneet. Ydinvoimalapäätökset ovat estäneet vihreiden hallitusosallisuuden, ei päinvastoin.
Esseiden eteneminen ei aina aivan aukea. Psykoanalyysi, toinen luku ”Oireista ja lääkkeistä”, ei kuulu/sovellu tämän kirjoittajalle. Viimeinen essee ”Euroopan Unionista, saksalais-roomalaisesta keisarikunnasta ja masokismista” päätyy tarkastelemaan eräiden seksitapojen olemusta Markiisi de Saden sekä Leopold von Sacher-Masochin kirjoitusten valossa. Totta on, että Euroopan Unionin alueella toimii, tai toimi 1971–2019, klubeja, joilla ihmiset ovat voineet harjoittaa kokeilevaa fyysistä toimintaa, mutta ei kukaan asianomainen ole ajatellut seuraavansa jotakin de Saden kirjoituksia jotka ovat hyvin huonoja yhteiskunnallisesti ja muutenkin.
Kirjan alun ajankohtaisia virtauksia koskevat kriittiset arviot osuvat paremmin kohdalleen. Pitää paikkansa, että täällä on enenevä pyrkimys asettaa ihmisiä joidenkin identiteettiryhmien ”edustajiksi” mikä luonnollisesti edellyttää näkyvyyden tavoittelua. Tämä ei vastaa joidenkin asianomaisten, moniperustaisen syrjinnän käsitteen asianomaisten, omia malleja ja etuja. Oma lauseeni ”ihmiset eivät suinkaan kanna mitään kylttiä tai rintamerkkiä ”Hi, I am x ,z, z…”” on tosiasiassa lainaus, ja ilman lähdettä plagiaatti, eräältä amerikkalaiselta autismikirjon transihmiseltä (”Author, Professor, autistic, queer, aikido teacher”): Useimmat autismikirjon ihmiset eivät kanna kylttiä ”Hi, I am autistic”” (2021).
Ilmoita asiaton viesti
En ymmärrä, miksi Hesarin kulttuurisivujen sisältö hermostuttaa niin Tonttia kuin Vihavaistakin. Heidän mielestään lehden ”pitäisi” käsitellä tiettyjä asioita tietyllä tavalla, vai? Ja jos niitä käsitellään väärin tahi jopa vaieten ohitetaan, ottavat ukot itseensä.
Minusta oli hauskaa ja kiinnostavaa huomata, että aivan äskettäin lukemani Roman Schatzin erikoinen romaani Kohtaus arvioitiin Hesarissa 17.10.2022. Kritiikki oli mielestäni sinänsä asiallista tekstiä, mutta sen kirjoittanut Jukka Koskelainen on kuitenkin kiinnittänyt huomiota eri aisoihin kuin minä Schatzia lukiessani. Mutta perustelupa sisältyi kirja-arvioon: ”Kaikki on lopulta henkilökohtaista.”
Ilmoita asiaton viesti
Onpa tosiaan niin että ideat ovat pysyviä, mutta ilmentymät kulttuurisidonnaisia. Olen kokemusteni pohjalta kutsunut Suomea viime päivinä leipäpappien konsernitaloudeksi; tänään Maria Ohisalo on puhunut pyöreästä maapallosta donitsitaloutena, Timo Soini retropapeista ja Heikki Pursiainen on jättänyt Mustreadin päätoimittajuuden.
Ilmoita asiaton viesti