Huijari-Harry avautuu elämästään
Maisteri Harry Salmenniemi on viime vuosina ponkaissut kulttuurieliitin suosioon runoillaan ja novelleillaan. Valtakunnan päälehdessä jopa kehuttiin pari vuotta sitten, että Salmenniemi kirjoittaa Suomen parasta proosaa.
Nyt tämä ihmemies on julkaissut ensimmäisen romaaninsa (Varjotajunta, Siltala 2023). Se on junamatkan kuvaus Jyväskylästä Helsinkiin ja takaisin sekä tarkka selonteko kahdesta haastattelusta, joista toisen tekee Arla Kanerva Hesariin, toisen Pauliina Grym Yleisradioon. Oikeita toimittajia ja oikeat haastattelut.
Kustantaja on säästänyt lukijalta oivaltamisen vaivan ja kertoo kannen etuliepeessä, että kyseessä on autofiktiota ja sen parodiaa yhdistävä teos. Lisäksi kerrotaan, että romaani kasvaa tutkielmaksi siitä, millaista on olla elossa juuri nyt.
No, katsotaan sitten, millaista se romaanin Harry Salmenniemen elämä on. Kirjailija puhuu sekä minä-muodossa että tarkkailee itseään myös ulkopuolisen silmin.
”Salmenniemi” paljastaa olevansa huijari: ”Huijaan kaikkia, en ainoastaan muita vaan myös itseäni. Olen vääntäytynyt asentoon, jossa ei voi edetä, ja nyt raahaudun maailmassa kuin väärin voidellut sukset jalassa.”
”Salmenniemeä” hävettää. Hänellä on liikaa ajatuksia. Hänellä on aivan liikaa typeriä ajatuksia; järkeviä ajatuksia hänellä ei kuulemma juuri ole.
Kun kirjailija on päässyt avautumisen alkuun, loppua ei näy. Ihmiset inhoavat häntä, he inhoavat hänen kaltaisiaan melankolisia miehiä, jotka ovat älykkäitä ja pitkiä ja yrittävät liikaa…
”Salmenniemi” ei jaksa ihmisiä. Etenkään hän ei jaksa pohdiskelevia, keskustelevia ihmisiä.
”Olen elitisti. Olen realiteettien toisella puolella. Olen samppanjasosialisti. Olen yhden asian liike… Olen kuin kokoomuslainen urheilija, joka tahtoo lisätä kilpailua kaikkialla, koska luulee terveysasemaa jääkiekkokaukaloksi.”
”Salmenniemi” on surullinen elitisti ja epätoivoinen snobi. Ja kaiken yllä leijuu häpeän haamu:
”Voin hävetä itseäni.
Teen sen hyvästä syystä.
Minun todellakin on syytä hävetä itseäni.”
Kun olen lukenut kirjan loppuun, vilkaisen, mitä takakanteen on kirjoitettu. Siellä on vain yksi lause: ”Olen mahdoton ja olemassa.” Se kertoo romaanista kaiken tai ei mitään.
Jos ottaa tosissaan ”Salmenniemen” tekstin, sen voi lukea koskettavana kertomuksena yksinäisen miehen tuskaisesta elämästä, johon lohtua tuovat vain koti, lapsi ja vaimo.
Jos taas on vinksahtaneen huumorin ystävä ja näkee huvittavia vivahteita kaikkialla, ”Salmenniemi” tarjoaa paljon aineksia, jos ei aivan ääneen nauramiseen, niin hiljaiseen hymähtelyyn kuitenkin.
Ei sillä ole niin väliä, mikä on Harry Salmenniemen oikeaa elämää, mikä keksittyä tarinaa. Kaikki romaaneja rustaavat ovat huijareita, erityisesti ne, jotka kirjoittavat ”rehellisiä” tilityksiä omasta elämästään.
Jos ei piittaa tarinasta, voi nauttia Salmenniemen kielestä. Pilkutkin ovat useimmiten kohdallaan, mikä on harvinaista.
Shakespearen Macbethia selaillessani sain lopulta vihjeen, mistä Salmenniemen Varjotajunnassa on kyse: ”Alan ounastella, että piru teki tempun; valehteli, mutta puhui totta.”
Mieleeni tulee Roman Schatzin tuore kirja ”Kohtaus”. Siinäkin mies ajattelee ja ajattelee, eikä valmista varsinaisesti tule. Eroakin on: Salmenniemi istuu junassa, Schatzin kirjoittajaminä autossa.
Roman Schatzilta kuulemma kysellään, miten hän kykenee niin täysin asettumaan suomalaisen miehen asemaan. Kirjailija vastaa: ”Mä OLEN suomalainen mies.” Ihan kuin Harry Salmenniemikin.
Ilmoita asiaton viesti
Salmenniemen runoista olen tykännyt, erityisesti ”Manner” teki vaikutuksen, siinä kuulee Eeva-Liisa Mannerin kaikuja.
Ilmoita asiaton viesti
Kulttuuritoimitus noteerasi myös teoksen ”parasta juuri nyt” -sarjassaan, joka on muutenkin mainio.
”Varjotajunta (Siltala, 2023) on Harry Salmenniemen esikoisromaani. Runouden ja novellistiikan uudistajana Salmenniemi on jo kehuttu maasta taivaaseen, joten selvä se, ettei kurittomana kokeilijana profiloitunut kirjailija ole kirjoittanut mitään perinteistä lukuromaania. Varjotajunta on epätyypillinen kahdenpäivänromaani, jossa Harry Salmenniemi -niminen romaanihenkilö istuu junassa, kuluttaa aikaansa Pasilan Mall of Triplassa muun muassa meditoiden ja antaa pari haastattelua, joista toista vieläpä kuuntelee jälkikäteen piinallisen tarkalla korvalla.
Varjotajunta kokeilee kokeilemasta päästyään, ja välillä se kokeilee myös vastaanottajan hermoja. Varjotajunnan läpineuroottisessa ja metatasojen sokkeloittamassa maailmassa vellotaan niin kiinteästi jossakin ahdistuksen ja masennuksen rajapinnoilla ja käperrytään niin tukehduttavasti itseen, ettei lukijapolo aina osaa päättää itkeäkö vai nauraa. Mutta sittenkin huolellisesti rakennetut virkkeet kantavat, ote pitää, ja mukana teoksessa on myös huimaavan kauniita ja ratkiriemukkaan hauskoja jaksoja. Kirjallisten kommervenkkien alta häämöttää tukeva peruskallio: kova, kirkas ja nautittava proosa.”
https://kulttuuritoimitus.fi/artikkelit-kolumnit/kolumnit-parasta-juuri-nyt/parasta-juuri-nyt-22-2-2023-12-varjotajunta-matka-yli-vaihtelevien-aarten-jemma-sahkohammasharja/?fbclid=IwAR3hoXKugwQ4FbnKinxDIkoOT0ugDAN62QgoHFrGIsZAExtWM0K2IUkNdVs
Ilmoita asiaton viesti