Huijari-Harry avautuu elämästään

Maisteri Harry Salmenniemi on viime vuosina ponkaissut kulttuurieliitin suosioon runoillaan ja novelleillaan. Valtakunnan päälehdessä jopa kehuttiin pari vuotta sitten, että Salmenniemi kirjoittaa Suomen parasta proosaa.

Nyt tämä ihmemies on julkaissut ensimmäisen romaaninsa (Varjotajunta, Siltala 2023). Se on junamatkan kuvaus Jyväskylästä Helsinkiin ja takaisin sekä tarkka selonteko kahdesta haastattelusta, joista toisen tekee Arla Kanerva Hesariin, toisen Pauliina Grym Yleisradioon. Oikeita toimittajia ja oikeat haastattelut.

Kustantaja on säästänyt lukijalta oivaltamisen vaivan ja kertoo kannen etuliepeessä, että kyseessä on autofiktiota ja sen parodiaa yhdistävä teos. Lisäksi kerrotaan, että romaani kasvaa tutkielmaksi siitä, millaista on olla elossa juuri nyt.

No, katsotaan sitten, millaista se romaanin Harry Salmenniemen elämä on. Kirjailija puhuu sekä minä-muodossa että tarkkailee itseään myös ulkopuolisen silmin.

”Salmenniemi” paljastaa olevansa huijari: ”Huijaan kaikkia, en ainoastaan muita vaan myös itseäni. Olen vääntäytynyt asentoon, jossa ei voi edetä, ja nyt raahaudun maailmassa kuin väärin voidellut sukset jalassa.”

”Salmenniemeä” hävettää. Hänellä on liikaa ajatuksia. Hänellä on aivan liikaa typeriä ajatuksia; järkeviä ajatuksia hänellä ei kuulemma juuri ole.

Kun kirjailija on päässyt avautumisen alkuun, loppua ei näy. Ihmiset inhoavat häntä, he inhoavat hänen kaltaisiaan melankolisia miehiä, jotka ovat älykkäitä ja pitkiä ja yrittävät liikaa…

”Salmenniemi” ei jaksa ihmisiä. Etenkään hän ei jaksa pohdiskelevia, keskustelevia ihmisiä.

”Olen elitisti. Olen realiteettien toisella puolella. Olen samppanjasosialisti. Olen yhden asian liike… Olen kuin kokoomuslainen urheilija, joka tahtoo lisätä kilpailua kaikkialla, koska luulee terveysasemaa jääkiekkokaukaloksi.”

”Salmenniemi” on surullinen elitisti ja epätoivoinen snobi. Ja kaiken yllä leijuu häpeän haamu:

”Voin hävetä itseäni.
Teen sen hyvästä syystä.
Minun todellakin on syytä hävetä itseäni.”

Kun olen lukenut kirjan loppuun, vilkaisen, mitä takakanteen on kirjoitettu. Siellä on vain yksi lause: ”Olen mahdoton ja olemassa.” Se kertoo romaanista kaiken tai ei mitään.

Jos ottaa tosissaan ”Salmenniemen” tekstin, sen voi lukea koskettavana kertomuksena yksinäisen miehen tuskaisesta elämästä, johon lohtua tuovat vain koti, lapsi ja vaimo.

Jos taas on vinksahtaneen huumorin ystävä ja näkee huvittavia vivahteita kaikkialla, ”Salmenniemi” tarjoaa paljon aineksia, jos ei aivan ääneen nauramiseen, niin hiljaiseen hymähtelyyn kuitenkin.

Ei sillä ole niin väliä, mikä on Harry Salmenniemen oikeaa elämää, mikä keksittyä tarinaa. Kaikki romaaneja rustaavat ovat huijareita, erityisesti ne, jotka kirjoittavat ”rehellisiä” tilityksiä omasta elämästään.

Jos ei piittaa tarinasta, voi nauttia Salmenniemen kielestä. Pilkutkin ovat useimmiten kohdallaan, mikä on harvinaista.

Shakespearen Macbethia selaillessani sain lopulta vihjeen, mistä Salmenniemen Varjotajunnassa on kyse: ”Alan ounastella, että piru teki tempun; valehteli, mutta puhui totta.”

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu