Hurjaa elämää ”hullun” isän perheessä

Jos olisin ääneen nauravaista sorttia, olisin hohottanut monta kertaa, kun luin Joonatan Tolan, 37, kirjaa isästään (Punainen planeetta, Otava 2021). Kirjan lopussa mieleen hiipi kuitenkin kysymys, olisiko tälle ylipäätään ollut soveliasta nauraa. Pidättyväinen lukija hymyilee kyynelten läpi.

Tolan esikoisromaanissa on pohjimmiltaan kyse suuresta tragediasta: isän itsemurhan jälkeen neljä pientä lasta sijoitetaan ensin lastenkotiin ja sen jälkeen perhekotiin. Joonatan oli isänsä kuollessa 5-vuotias ja äiti oli sairas.

Kirja pohjautuu tositapahtumiin mutta Tola on suodattanut tapahtumat ja henkilöhahmot mielikuvituksensä läpi, kuten hän kirjoittaa: ”Koko romaani on lopulta yritykseni rakentaa rikkonaista elämäntarinaani kaunokirjallisuuden keinoin.”

Joonatanin isä, Mikko J. Tola (1954-1989) oli traaginen ja koominen hahmo. Hän sairastui jo nuorena skitsofreniaan, kuuli päässään natsiupseerin ääniä, teki useita itsemurhayrityksiä ja suhde varakkaisiin vanhempiin oli lievästi sanottuna ristiriitainen.

Joonatan ihmettelee, miten hänen äitinsä saattoi mennä naimisiin isänsä kaltaisen sekopään kanssa. Syyksi kelpasi, että äiti kaipasi boheemia elämää ja jännitystä:

”Ja tässä isäni oli oikea kultasuoni. Koko planeetta ei ollut synnyttänyt isääni jännittävämpää miestä: hän oli tyylitietoinen ja hyvännäköinen, pirullisesti virnuileva puheripulikone, vangitseva tyyppi joka osasi ottaa yleisönsä. Sitä paitsi isän järki leikkasi kuin aivokirurgin veitsi ja selvinpäin isä vaikutti tavallistakin kirkasjärkisemmältä. Lyhyesti: isä oli – niin kuin sanotaan – valloittava persoonallisuus.”

Perhe kasvoi ja paikkakunnat vaihtuivat, mutta yritykset taidemaalarina ja kirjailijana eivät lyöneet leiville. Nälkä oli talossa tuttu vieras, mutta taiteilija Tolan show jatkui:

”Kunpa isä olisikin ollut vain maalariveikko ja rappioalkoholisti ja skitsofreenikko ja sotahullu ja juutalainen mutta hänpä halusi olla myös Jeesus”, Joonatan huokaa kirjan loppupuolella jo hieman väsyneesti.

Tolan romaani on myös osa pojan selviytymistarinaa. Siitä olisi voinut tulla ankeaa sosiaalipornoa, mutta Joonatan Tola valitsi toisin. Hänen aseensa on musta huumori ja siinä hän on isänsä poika.

Kirjassa isä opastaa lapsilleen, mikä on humoristin ja koomikon ero. Ja sehän menee niin, että koomikko kertoo vitsit naurua lypsäen, mutta humoristista ei pirukaan ota selvää, milloin hän pilailee ja milloin ei:

”Jopa maalaisen aivokapasiteetilla varustettu henkilö tajuaa että minä olen hitonmoinen humoristi”, isä valistaa.

Punaisen planeetan kaltaisiin autofiktioihin liittyy aina tietynlainen tirkistely. Julkisuudesta tuttuja Tolia, joita vilahtaa kirjan sivuilla, ovat muiden muassa Joonatanin sisar Pamela Tola sekä heidän isänsä veli, tuottaja Olli Tola.

Ollin ja Mikon isä taas oli aivokirurgi Jaakko S. Tola, joka tuli aikoinaan tunnetuksi myös Hesarin tv-kriitikkona ennen Jukka Kajavaa.

Punainen planeetta on alkuvuoden kirjallinen yllätys, joka lyö ällikällä. Suomen kielen maisteri, tohtoriopiskelija Tola on onnistunut erinomaisesti. Näin vakuuttavaa kirjallista debyyttiä harvoin näkee.

Kustantaja ei liioittele kovinkaan paljon, kun kirjan esittelyssä tyylittelee, että Tolan esikoisromaani on kaunokirjallinen sähköisku suoraan aivoihin.

+6

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu