Idänsuhteiden jälkipyykki vielä pesemättä
Suomen lähihistorian pesänselvitys ottaa varovaisia ensi askeleitaan Nato-ratkaisun jälkeen. Latua avasi Jukka Tarkka, joka uuden kirjansa (Jättiläisen jalanjäljet, Siltala) julkistamisen yhteydessä vaati, että nyt on aika päivittää historian tulkinnat nykypäivään.
Tarkan perässä hiihtää tietokirjailija ja toimittaja Pekka Virkki. Hän tekee tänään (2.3.2023) julkistetussa kirjassaan (Jälkisuomettumisen ruumiinavaus, Docendo) konkreettisen ehdotuksen suomalaiseksi menneisyydenhallinnan malliksi.
Suomeen olisi Virkin mielestä perustettava jo ensi vuoden alusta toimintansa aloittava Idänsuhteiden historian ja muistin instituutti. Sinne kerättäisiin kaikki mahdollinen tieto sodanjälkeisen suomettumisen ja Neuvostoliiton romahduksen jälkeisen jälkisuomettumisen ilmiöistä.
Instituutin tehtäviin kuuluisivat kaiken Suomen näkökulmasta kiinnostavan itätiedusteluun sekä Neuvostoliiton ja Venäjän harjoittamaan hybridivaikuttamiseen liittyvän arkistomateriaalin järjestäminen. Tiedot olisivat tutkijoiden ja kansalaisten käytettävissä.
Jokaisesta kansanedustajana, ministerinä ja korkeana virkamiehenä vuoden 1945 jälkeen toimineista avattaisiin verkossa saatavilla oleva julkinen profiili, jonne itäyhteyksiä koskevat aineistot järjestettäisiin.
Virkki antaisi aineiston keruulle aikaa vain puoli vuotta. Sen jälkeen jokaisella, jolle profiili on avattu, olisi kaksi kuukautta aikaa kirjoittaa vastine tai kommentti. Koko aineisto julkaistaisiin kommenttien kera syyskuun alussa 2024.
Instituutti julkaisisi myös verkossa lehteä ja kahdesti vuodessa ilmestyvää tieteellistä aikakauskirjaa nimellä Suomettuminen ja jälkisuomettuminen.
Instituutin rahoitus tulisi Virkin ehdotuksessa joko täysin yksityisiltä tahoilta tai julkisen ja yksityisen sektorin yhdistelmästä.
Toivotan onnea ehdotukselle, mutta olisi kyllä aikamoinen yllätys, jos suomettumisen instituutti perustettaisiin kaavaillussa aikataulussa.
Omassa kirjassaan Virkki antaa aineksia jälkipyykin pesijöille. Esittelytekstissä luvataan, että lukija pääsee tekemään moraalisia ja juridisia johtopäätöksiä kärkipoliitikoistamme.
Kovin paljon uutta tietoa en kuitenkaan poliitikkojen idänsuhteista löytänyt. Joka tapauksessa kaasuputkilobbarit, idänkaupan konsultit ja ”ajastaan jääneet rauhanaktivistit” saavat kuulla kunniansa. Ei pidä myöskään unohtaa elinkeinoelämän suurta roolia idänsuhteiden eri käänteissä – niin hyvässä kuin pahassa.
Kirjan kansikuvalla haluttaneen osoittaa jälkisuomettuneen ajan elossa olevat suurimmat syntiset: Esko Aho, Tarja Halonen, Paavo Lipponen, Harry Harkimo, Eero Heinäluoma ja Erkki Tuomioja lymyilevät Putinin korvan takana.
Päävastuun suomettumisen ja erityisesti KGB-kytkösten käsittelemättä jättämisestä kantavat Virkin mielestä presidentti Mauno Koivisto ja Supon ex-päällikkö Seppo Tiitinen. Puhtaita papereita eivät saa myöskään Ahtisaari, Halonen, Lipponen ja Tuomioja.
Teoksellaan Virkki on halunnut kuvata sitä tunkiota, joka joidenkin mielestä ei pöyhien parane. Kirjailija tietää, että lantakasa paranee, kun sitä välillä talikolla kääntelee.
Vaikean menneisyyden lakaiseminen maton alle ei Virkille käy. Unohtaminen ei käy, vaikka hän myöntää, että sodanjälkeinen Suomi on ollut monella mittarilla myös menestystarina.
Nyt on uusi aika ja uudet tulkinnat. Voittajat kirjoittavat historian ja hävinneet pannaan häpeäpaaluun. Se on pelin henki, jos vähän kärjistää Pekka Virkin kirjan idean.
”Nyt on uusi aika ja uudet tulkinnat. Voittajat kirjoittavat historian ja hävinneet pannaan häpeäpaaluun. Se on pelin henki, jos vähän kärjistää Pekka Virkin kirjan idean.”
Tässä on mielestäni unohdettu asian toinen puoli, jossa tätä asiaa esiin nostaneet on suoranaisesti häpäisty näiden jälkisuomettuneiden Venäjän vaikuttaja-agenttien toimesta.
Ääriesimerkkejä mm. Alpo Rusin ajojahti.
Jyri Häkämiehen julkinen häpäisi Venäjä, Venäjä, Venäjä- kommentistaan.
Itse muotoilisin tuon lainauksen mieluummin Niinistön ”Naamiot on riisuttu”-tyyppisellä toteamuksella.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä näkökulma tuokin. Tässä saattaa olla myös ylilyöntien vaara. Ei kaikki idänsuhteisiin liittyvä ollut rikollista eikä moraalisesti arveluttavaa, vaan ihan asiallista toimintaa.
Ilmoita asiaton viesti
Jaahah, neuvostomyötäilijöitä alettaisiin asettamaan häpeäpaaluun vähintään samalla kiihkeydellä kuin neuvostovastaisia aikoinaan.
”Jälkiviisaus on imelin viisauden laji”, sanoi kuulu fiktiivinen ajattelija.
Ilmoita asiaton viesti
”… häpeäpaaluun vähintään samalla kiihkeydellä…”
– Eikö tämäkin todista Suomen olevan kulttuurina suuressa määrin itäinen? Historiaa käsitellään heiluriliikkeenä, yksilöitä vuoroin nostetaan jalustalle, vuoroin sotketaan suohon. Se joka eilen oli epähenkilö, kokee jo huomenna rehabilitaation.
Ilmoita asiaton viesti
DDR:n vakoilulaitoksen Stasin kanssa yhteistyötä tehneet suomalaiset poliitikot ovat salattuja edelleenkin.
Suomiko muka avoin yhteiskunta?
”Rosenholz-tiedosto paljastaa DDR:n vakoilijat”
https://www.ts.fi/uutiset/1073907724
Ilmoita asiaton viesti
” Nyt on uusi aika ja uudet tulkinnat. Voittajat kirjoittavat historian ja hävinneet pannaan häpeäpaaluun. Se on pelin henki, jos vähän kärjistää Pekka Virkin kirjan idean.”
Kovin on kesyjä 2000-luvun häpeäpaalut. Sanoisin että päinvastoin – suomettumisen hyötyjät ovat kukkoilleet häpeämättömästi johtopaikoilla.
Toista oli ns. sotasyyllisten tai vasemmistohegemonian taantumukselliseksi leimattujen kohtalot 1960-1980 -luvuilla.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö kannattaisi vanhoja kantoja nostella pöydille ja miettiä nykymaailman kannalta, mistä niissä on kyse. Ennen nykyistä tietoliikenneteknologiaa ja tietokoneistumista, televisiosta puhumattakaan (siis yhteensä itc-teknologiaa), oli aina täältä Suomen niemeltä matkustettava jonnekin, jotta saattoi päästä alkuperäisen tiedon äärelle, on kyseessä taide, tiede, politiikka, sosiaalioppi tai mikä tahansa maamme rajojen ulkopuolella oleva tieto. Sanottiinko sitä vakoiluksi?
Moni ihminen asuu kotipaikkakunnalla luontevasti, joka on Suomen ulkopuolella. Jos tuollainen henkilö, joka on siis meidän suomalaisten näkökulmasta ulkomaalainen, on kiinnostunut Suomen vastaavista edellä mainituista asioista (taide, tiede, politiikka, sosiaalioppi jne.), onko niin, että tuollaisen ulkomaalaisen olisi matkustettava Suomeen asian suomalaiselle tietolähteelle ja olisiko tuossa ulkomaalaisen toimessa kyse vakoilusta?
Nykyään tietoliikennemahdollisuudet tarjoavat sekä meille suomalaisille että ulkomailla asuville ulkomaalaisille paljon paljon enemmän tutkimustietolähteitä ja mahdollisuuksia tiedon saamiseen kuin aiemmin ns. vakoilun avulla on saavutettu.
Olisiko aika tuulettaa hieman, mitä tulee sanottua esimerkiksi suomettumisesta ja muista vanhahtavista poliittisista käsitteistä. Me maana, joka noudattaa kristillistä oppia evankelis-luterilaisen tradition mukaisesti, kuulumme muitten Euroopan maitten kulttuuripooliin ja meidän pitäisi voida suoda hyvää keskusteluilmapiiriä kaikkien maiden edustajien kanssa. Mielestäni kärjistetään liikaa menneisyyden sotien ja kylmän sodan aikaista mielipideilmastoa, joka on ollut todella huono eikä kärjistämistä nykyään pitäisi kaivata. Parempi olisi tulla toimeen hyvällä käytöstavalla eri asioissa silti pitäen oman maan näkökulmaa tärkeänä, kuitenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Muuan virolainen poliitikko närkästyi, kun Suomen eduskunnan ulkoasiainvaliokunta ei allekirjoittanut heidän tuomaansa EU-tason tuomiolauselmaa johonkin kiistaan, mihin Erkki Tuomioja selitti suomalaisen käytännön olevan, että eduskunta saa valmiina papereita hallinnon putkesta eikä vilkuile vieraita.
Ilmoita asiaton viesti