Ihmeiden aika ei ole ohi
Professori Tarmo Kunnaksen uuden kirjan avainsanat ovat ihme ja pyhä (Mikä mieli uskonnoissa – Pohdintaa uskonnon, moraalin ja pyhyyden nykyisestä olemuksesta, Basam Books 2021).
Kirjassa ei lähestytä uskontoja teologisesta näkökulmasta, vaan Kunnas pyrkii osoittamaan, että pyhyys on perimmäiseltä luonteeltaan uskonnoista ja teologioista riippumaton yleisinhimillinen ”myyttivaranto”, josta kaikki uskonnot ammentavat pyhyyden muotojaan.
Kunnas aloittaa pohtimalla Pariisin Notre-Damen katedraalin tulipalon aiheuttamaa järkytystä. Se ei ollut hänen mielestään pelkästään uskonnollinen kokemus, vaikka moni koki epäilemättä pyhiä hetkiä.
Notre-Damen tuhkasta nousi jotain arvokasta ja selittämätöntä, pyhää, jonka moni maallistunutkin ihminen saattoi kokea omakseen. Kokemus oli ”kotoisin pikemminkin taivaasta kuin maan päältä eikä viisainkaan teologia kykene sitä selittämään”.
Ihmeet ja pyhyys ovat kaikkien uskontojen ytimessä, mutta Kunnas on kiinnostavimmillaan, kun hän kirjoittaa, mitä pyhät, ihmeet ja kummat ovat uskontojen ulkopuolella.
Esimerkiksi Hitler ja Stalin sekoittivat oppeihinsa uskonnollisia elementtejä. Pyhä solutettiin taitavasti niin natsien seremonioihin kuin stalinismiin.
Kunnas on katsonut tarkasti Leni Riefenstahlin dokumentin Tahdon riemuvoitto, joka kuvaa Nürnbergin puoluepäiviä vuodelta 1934. Uskonnollisen sävyn natseille antoi Kunnaksen mielestä Hitlerin persoona.
Riefenstahlin dokumentissa Hitler oli kuin Vapahtaja, joka on pelastanut Saksan kurjuudesta, ”pyhimys, jossa Saksa tulee lihaksi.”
Kunnas löysi Nürnbergin näytelmästä paljon pyhän aineksia: innostus, hartaus, rituaalisuus, seremoniallisuus, ihanteellisuus, kollektiivisuus, ihailu, palvonta, pyhyyteen liitetyt moraaliarvot, joskus jopa hiljaisuus. Ne palvelivat maallisia, poliittisia tarkoitusperiä.
On aitoa pyhyyttä, mutta myös valepyhyyttä. Kunnas kirjoittaa, että Hitler ja Stalin olivat valepyhiä: ”Valepyhyys pyrkii valtaan. Se on sala-aggressiivinen. Se on valmis vaatimaan jopa ihmisuhreja.” Sen sijaan pyhä vailla maallisia pyyteitä on aitoa pyhyyttä.
Hitler tarvitsi pyhyydellä flirttailevia näytelmiä vakuuttaakseen ne saksalaiset, jotka kammoksuivat kansallissosialistien jumalatonta menoa ja salaista rakkautta pakanallisuuteen. Hitlerin ”Herra” oli Kunnaksen mielestä yksiselitteisesti ”alakerran isäntä”, ei kristittyjen taivaan Herra.
Kunnas jaksaa läpi kirjan toistaa, että elämme ihmeiden maailmassa, jossa liiallinen ”tervejärkisyys” voi viedä ihmiseltä kyvyn ihmetellä ja löytää oma paikkansa maailman järjestyksessä. ”Älykkäänkin ihmisen on hyväksyttävä, että elämä kätkee arvoituksellisuutta, salaisuutta, epävarmuutta…”
Kun kaikki pyritään selittämään järjellä, unohtuu sekin, että elämän perusluonne on kaikista tieteen rationaalisista selityksistä huolimatta ihme.
Mikä mieli uskonnoissa on kuin oppikirja, mikä tekee siitä paikoin raskassoutuisen. Mutta maallikkokin innostuu, kun Kunnas pääsee vauhtiin. Pyhyyttä etsimässä on komea loppuluku, saarna pyhyyden puolesta, ja saa suorastaan raamatullisia ulottuvuuksia:
”Mikä on arkkitehti, muusikko, runoilija, valtiomies, opettaja, tutkija, pappi, taiteilija, tiedemies tai teknokraatti, jolla ei ole pyhyyden tajua?”
Oheisen linkin takaa voi lukea, mitä Tarmo Kunnas itse kertoo kirjansa taustoista: https://basambooks.fi/tuoteryhma/tarina_kirjan_takana_mika_mieli_uskonnoissa_/4792499
Kunnaksen omaa kertomaa kirjan taustoista: ”Uskonnollinen moraali on ollut usein vallan palveluksessa, mutta se voi olla myös ihmisen parhaimman minuuden vertauskuva.”
Vaikuttaa oksymoronilta, jota selitetään pyhien kirjojen omilla teksteillä.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmeitä tapahtuu – hyvä niin!
Ilmoita asiaton viesti
Tarmo Kunnasta olen aina arvostanut.
Hänen Eurooppa ja Ranska – asiantuntemuksensa ovat vertaansa vailla Suomen maaperällä. (Helena Petäistö tulee lähinnä mieleen vertailukohtana, ja ehkä myös Marja Sakari).
”On aitoa pyhyyttä, mutta myös valepyhyyttä. Kunnas kirjoittaa, että Hitler ja Stalin olivat valepyhiä… Hitlerin ’Herra’ oli Kunnaksen mielestä yksiselitteisesti ”alakerran isäntä”, ei kristittyjen taivaan Herra.”
Valepyhän tunnistaminen voi olla vaikeaa. Teot yleensä paljastavat, jos haluaa nähdä.
Jokainen meistä voi pohtia ja kilvoitella, missä määrin on itse valepyhä, tekopyhä ja palvelee enemmän alakerran isäntää, kuin hyvyyden voimia.
Ilmoita asiaton viesti
Valinnanvaraa uskonnoissa riittää liiankin kanssa.
Mikähän niistä uskonnoista on se ainoa oikea uskonto, vai pitäisiköhän ihan varmuuden vuoksi uskoa kaikkiin?
Viite:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Maailmanuskonnot
Ilmoita asiaton viesti
Sinuhe kertoo, kuinka Horemheb vallattuaan kaupunkeja uhrasi aina myös paikallsille jumalille, koska varmuus on paras.
Ilmoita asiaton viesti
Jerusalemissa on oltava tarkkana, mihin pyhäkköön astuu: kristillisessä kirkossa lakki päästä, synagoogassa lakki päähän, moskeijassa kengät jalasta. Tähän ei horemhebilaista ”varmuutta” voi riskittä soveltaa.
Ilmoita asiaton viesti
No, eikös se Koskelan Johanneskin käynyt siinä ensikylvöksen pientareella kontillaan, mutta tovin päästä teki pajupuskassa ne vanhat iänkansaiset litviikit vanhoille hengille, ikäänkuin varmuuden vuoksi. Mutta niin vain halla vei.
Ilmoita asiaton viesti