Isä ja poika kuin tuli ja vesi

Kalevi Kalemaa kiteyttää heti uuden kirjansa ensimmäisellä sivulla isän ja pojan vaikean suhteen ytimen. Se oli suhtautuminen Neuvostoliittoon (Historian erottamat – Kertomus Hannes & Mauri Ryömästä, Into 2020):

”Hannes Ryömä vihasi yli kaiken suurta ja mahtavaa Neuvostoliittoa… Hän rakasti yli kaiken ainokaista Mauri-poikaansa ja suri, että poika rakasti yli kaiken suurta ja mahtavaa Neuvostoliittoa ja halusi rakentaa pieneen ja köyhään kotimaahansa pienoiskopion suuresta ja mahtavasta.”

Kalemaa jyrisee raamatullisin äänenpainoin, kun hän kirjoittaa isä-Hanneksen uskoneen, että itse Saatana oli lähettänyt suuren ja mahtavan Teräsmiehen (Stalin) viemään hänen pienen kotimaansa diktatuurin helvettiin.

Mauri-poika, joka ei uskonut Jumalaan eikä tämän poikaan Jeesukseen, uskoi Kalemaan kuvauksen mukaan kuitenkin, että suuri ja mahtava Teräsmies oli jumalan lahja ihmiskunnalle.

Alkupalojen paatoksen jälkeen Kalemaa rauhoittuu ja alkaa kirjoittaa ihan tavanomaista asiatekstiä. Lopputuloksena on ansiokas kaksoiselämäkerta isästä ja pojasta, jotka olivat kuin tuli ja vesi.

Hannes Ryömä (1878-1939) oli vanhan polven maltillinen sosialidemokraatti, lääkäri, kansanedustaja ja kaksinkertainen ministeri sekä Lääkintöhallituksen pääjohtaja, Väinö Tannerin hengenheimolainen. 

Mauri Ryömä (1911-1958) oli myös lääkäri ja kansanedustaja, alunperin sosialidemokraatti, josta tuli yksi 1940- ja -50-lukujen merkittävimmistä kommunistipoliitikoista. Hän oli pahimmillaan äkkijyrkkä stalinisti, jonka nimeen henkilöityivät vallankumoukselliset pyrkimykset. Puhuttiin ryömäläisistä. Sotavuodet hän vietti vankilassa, kuten myös hänen vaimonsa, kirjailija Elvi Sinervo.

Isän ja pojan suhde oli jo varhain hankala pojan itsepäisyyden vuoksi. Pikkuhiljaa poliittiset erimielisyydet ajoivat kaksikkoa yhä kauemmaksi toisistaan. Maurin velkojen maksajaksi Hannes kyllä kelpasi. Poika heitteli isälle piikkejä, jotka kirvelivät.

Hannes vierasti poikansa ”vulgäärimarxilaisuutta” ja tosikkoja puheita sosialismista, josta olisi voinut puhua muutenkin kuin ”otsa kurtussa ja suupielet vihaisissa uurteissa”. Isä kehotti poikaa ottamaan oppia Väinö Hakkilasta ja Mikko von Erichistä, jotka saivat joukot nauramaan ja innostumaan.

Hannes Ryömä on jokseenkin unohdettu hahmo Suomen historiassa, vaikka hän olikin Kalemaan mielestä jopa nykyisen konsensuksen ja yhteiskuntarauhan keskeinen arkkitehti.

Henkilönä Mauri Ryömä on isäänsä kiinnostavampi, monimutkainen hahmo, joka Valtiollisen poliisin papereissa kuvattiin ”psykiatrillekin mielenkiintoiseksi tapaukseksi” ja Neuvostoliiton suojatiksi.

Mauri Ryömän dramaattinen kuolema auto-onnettomuudessa katkaisi hänen elämänsä ja poliittisen uransa vain 47-vuotiaana. Ryömän jälkimainekin on ristiriitainen.

Kansan Uutisten pitkäaikainen päätoimittaja Erkki Kauppila on ihmetellyt sitä, että Mauri Ryömästä on tehty jyrkkä äärivasemmistolainen, fanaattinen lahkolainen ja hänen kannattajiaan on sanottu ”ryömäläisiksi pinonpolttajiksi”. Kauppilan mielestä Ryömästä olisi voinut tulla ensimmäinen suomalainen eurokommunisti, jos olisi elänyt pitempään.

Professori Timo Vihavainen taas on määritellyt Ryömän Suomen ehkä puhdaspiirteisimmäksi stalinistiksi, joka hämmästytti sokealla tottelevaisuudellaan ja uskonvarmuudellaan. Neuvostoliiton pommitkin talvisodan aikana olivat Maurille ”rauhansanomia”.

Historian erottamat on kertomus isäkapinasta. Se on myös yksi näkökulma itsenäisen Suomen noususta hyvinvointivaltioiden joukkoon.

Ryömät olivat maailmanparantajia – kumpikin omalla tavallaan. Heidän tarinansa on merkittävä jakso koko Suomen 1900-luvun historiaa voimainsa tunnossa olleen Neuvostoliiton ja Stalinin diktatuurin varjossa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu