Italialaiset ja ranskalaiset

Kun italialaiset ja ranskalaiset mollaavat toisiaan, aseiksi kelpaavat Asterix-sarjakuvat, mafia, Mussolini, Mona-Lisa, pasta, pizza ja patongit. Eikä unohtaa sovi myöskään jalkapalloa.

Uudessa tietokirjassa kerrotaan esimerkkejä naapurien taistosta, joka on yltänyt korkeimmalle poliittiselle tasolle saakka (Anton Monti: Minne menet, Italia? S & S 2019). Suomalais-italialainen Monti katsoo asioita italialaisesta näkövinkkelistä.

Presidentti Emmanuel Macron avasi uuden pelin viime vuonna ihmettelemällä Italian outoja hallituskuvioita ja populistien menestystä. Entinen eurokomissaari Pierre Moscovici pani paremmaksi ja näki Italiassa monia pieniä mussolineja, mikä loukkasi italialaisia. Keskinäinen nokittelu sai uusia kierroksia.

Someväki riehaantui, kuten tapana on. Italialaiset solvasivat netin palstoilla ranskalaisia ylimielisiksi, pitivät ranskalaisia naisia miehisinä ja ranskalaisia miehiä naismaisina.

Aina kun Ranskan ja Italian suhteet saavat ryppyjä rakkauteen, muistetaan jalkapallon MM-kisojen loppuottelu Ranska-Italia vuodelta 2006. Ranskan joukkueen kapteeni Zidénine Zidane puski Italian Marco Materazzia rintaan, sai punaisen kortin ja lensi suihkuun. Törkeä temppu ranskalaiselta.

Muutenkin ranskalaiset ovat italialaisten mielestä outoa väkeä. He kuljettavat paljasta patonkia hikisessä kainalossa. He eivät käytä bideetä ja ovat keksineet hajuvedet, koska eivät peseydy.

Herjauksia toistettiin jopa Italian valtiollisen tv-kanavan uutisissa ja vaadittiin samalla, että Napoleonin hautapaikka pitää siirtää Italiaan, koska Napoleon oli italialainen. Napoleon syntyi Korsikan saarella.

Vastavetona ranskalaiset voivat oitis heittää takaisin, että Italian kansallissankari Giuseppe Garibaldi oli ranskalainen. Hän syntyi Nizzassa, joka nykyisin kuuluu Ranskalle.

Kun oli käsitelty taide, historia, urheilu, hygienia ja sukupuolet jotain vielä puuttui. Ruoka. Italialaisten mielestä ranskalainen ruoka on snobistista ja hienostelevaa. Jokaiseen ruokalajiin lisätään aina jotain aivan turhaa ja ylimääräistä, joka pilaa lopputuloksen.

Kaiken lisäksi Ranskassa syödään outoja ruokia, kuten sammakoita, etanoita ja raakoja simpukoita. Kukaan ei edes osaa nimetä yhtään ranskalaista ruokalajia, kun taas maailmalla kaikki tietävät pizzat ja pastat.

Italia on paradoksien maa: huimasti velkaantunut valtio ja erittäin varakas kansa. Alueiden erot ovat suuret ja ne ovat jopa lisääntyneet viime vuosina. Mafian lonkerot ulottuvat yhä kaikkialle. Näitä asioita Monti selvittää juurta jaksain.

Kirjan valossa Italian tulevaisuus ei valoisalta näytä. Pitkästä historiastaan huolimatta Italia on nuori kansallisvaltio. Italian kuningaskunta perustettiin 1861. Jo tuolloin Massimo D’Azeglio kiteytti dilemman: Italia on nyt luotu, jäljelle jää italialaisten luominen.

Projekti on yhä kesken. Italialaisten perimmäinen identiteetti liittyy näet aina ensin omaan kotikaupunkiin, sitten omaan maakuntaan ja vasta sen jälkeen Italiaan.

Esimerkiksi Italian jalkapallon maajoukkue ei ole italialaisten keskuudessa koskaan herättänyt samanlaista intohimoa kuin oman kaupungin seurajoukkueet.

Väitteen vahvistaa AS Roman entinen kapteeni Francesco Totti. Hän on voittanut sekä maailmanmestaruuden että Italian mestaruuden seurajoukkueensa riveissä: ”Maailmanmestaruutta juhlittiin ehkä viikon verran, mutta Italian mestaruutta koko kesä.”

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu