Ja se Oolannin sota oli kauhia…

Krimin sodan lonkerot ulottuivat kesällä 1854 myös Itämerelle, Suomen suuriruhtinaskuntaan, jonka asukkaat olivat Venäjän alamaisia.

Brittiläis-ranskalainen laivasto-osasto hyökkäsi Ahvenanmaalle ja valtasi Bomarsundin linnoituksen. Britit pommittivat kahtena kesänä myös useita Suomen rannikkokaupunkeja.

Vaikka emme tietäisi Krimin sodasta mitään, yhden laulun me osaamme: Ja se Oolannin sota oli kauhia…

Tämän laulun taustoihin pureutuvat Pirjo-Liisa Niinimäki ja Jerker Örjans mainiossa kirjassaan (He tekivät laulun – Oolannin sodan soiva tarina, Vastapaino 2023).

Laulu kertoo Bomarsundin linnoituksen valtauksesta. Noin 500 suomalaista sotilasta puolusti linnoitusta Englannin ja Ranskan joukkojen hyökkäystä vastaan kesällä 1854.

Suomalaiset kärsivät nöyryyttävän tappion. Yli 300 miestä vietiin sotavangiksi Englantiin Lewes-nimiseen pikkukaupunkiin.

Tutkijoille laulu Oolannin sodasta herätti aluksi kysymyksen: miksi sanat olivat niin harhaanjohtavat?

Laulussa suomalaiset sotilaat ovat sankareita, jotka ampuvat niin että Oolannin rannat raikuvat. Todellisuudessa Bomarsundin linnan raunioilla ei syntynyt suomalaisia sotasankareita.

Sen sijaan sankareita syntyi vankeudessa Englannissa. Kun suomalaiset parin vuoden vankeuden jälkeen lähtivät kotimatkalle vapaina miehinä hurraata huutaen ja laulaen, heitä juhlittiin sankareina.

Oolannin sotureista oli tullut suosittuja vankeja. Suomalaisista tuli englantilaisen pikkukaupungin lemmikkejä. Heitä kohdeltiin hyvin.

Paikalliset lehdet seurasivat aktiivisesti vankeja, joiden luku- ja kirjoitustaito, hyvä käytös ja hilpeät leikit tekivät suuren vaikutuksen.

Yksi vangeista, Isak Örnberg, antoi 50 vuotta myöhemmin Uudelle Suomettarelle haastattelun, jossa kehui vankeudessa oloaan mainioksi ajaksi. Ruoka oli hyvää ja nisua syötiin aamuin illoin.

Aamiaiseksi saatiin kaakaota ja ”nisua minkä vaan syödä jaksoi, päivälliseksi lihaa, lihalientä, perunoita ja nisua, iltaseksi teetä ja nisua”.

Ehkä suomalaiset vankeudesta lähtiessään hoilasivat Oolannin sodasta juuri sitä laulua, jonka tänäänkin melkein kaikki tuntevat.

Sanat tunnetaan, mutta laulun tekijöitä ei tiedetä. Tutkijat pitävät mahdollisena, että laulu syntyi Englannissa jonkun sotavangin kynästä. Se unohtui puoleksi vuosisadaksi, kunnes 1900-luvun alussa löytyi uudelleen lyhennettynä ja uusin painotuksin.

Laulu Oolannin sodasta kuulostaa kuin se olisi tehty voittajien kunniaksi. Yksi laulun suosion salaisuuksista piilee siinä, että vähäiselläkin laulutaidolla pärjää, kun muistaa huutaa kovaa oikeissa paikoissa.

Eiköhän kajauteta kaikki yhdessä:

Ja se Oolannin sota oli kauhia
Hurraa, hurraa, hurraa,
Kun kolmellasadalla laivalla
Seilas engelsmanni Suomemme rannoilla.
Sunfa-raa, sunfa-raa, sunfa-ralla-lalla-laa
Hurraa, hurraa, hurraa

Ja se oli vihollisen meininki
Hurraa, hurraa, hurraa
Että ampua murskaks se fästinki
Ja ottaa sen sotaväki fangiksi
Sunfa-raa, sunfa-raa, sunfa-ralla-lalla-laa
Hurraa, hurraa, hurraa

Mutta Suomen poijat ne ampuivat
Hurraa, hurraa, hurraa
Että fästingin muurit ne kaikuivat  
Ja Oolannin rannat ne raikuivat
Sunfa-raa, sunfa-raa, sunfa-ralla-lalla-laa
Hurraa, hurraa, hurraa

Itämainen eli Krimin sota käytiin 1853-1856. Sodan taustalla oli Venäjän ja Ottomaanien (Turkin) taistelu Mustanmeren herruudesta. Sotaan Turkin puolelle Venäjää vastaan liittyivät muiden muassa Englanti ja Ranska.

Brittien ja Ranskan joukot nousivat maihin Krimin niemimaalle ja valtasivat Sevastopolin laivastotukikohdan, jonka Venäjä kuitenkin sai pitää, kun rauha tehtiin.

Pariisin rauhansopimus päätti Krimin sodan maaliskuussa 1856. Hävinnyt Venäjä joutui suostumaan voittajien vaatimuksiin, ettei Ahvenanmaalle rakenneta linnakkeita eikä laivastotukikohtia.

Kuten hyvin tiedetään, Ahvenanmaan demilitarisointi on ajankohtainen puheenaihe tänäkin päivänä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu