Jaakko Ilkan lemmenleikkejä nuijasodassa

Kiinnostuin Paula Havasteen uudesta nuijasota-romaanista, kun kuulin, että kirjailija on kapinapäällikkö Jaakko Ilkan sukulainen (Paula Havaste: Laahus, Gummerus 2022). Havaste on suoraan alenevassa polvessa yhdeksättä sukupolvea Ilkan jälkeläinen.

Halusin tietää, mikä on sukulaisen näkemys myyttisestä Jaakko Ilkasta. Saanko tietää lopullisen totuuden tästä ristiriitaisesta miehestä, jonka maine on vaihdellut laidasta laitaan?

Omina kouluaikoinani Ilkka esiteltiin vapaustaistelijana ja kansallissankarina, joka talonpoikaiskapinan johtajana nousi sortajiaan vastaan.

Kansallismielisen tulkinnan mukaan nuijasota oli vapaiden talonpoikien voimannäyttö, vaikka päättyi tappioon. Professori Heikki Ylikangas korosti 1970-luvulla sodan säätyluonnetta ja linnaleirin aiheuttamaa rasitusta.

Viime vuosina koululaiset ovat lukeneet historiankirjoista jotain aivan muuta. Jos hieman kärjistää, Jaakko Ilkka oli nykytutkijoiden mukaan ruotsalaisen vallantavoittelijan eli Kaarle-herttuan huijaama moukka, joka ajatteli omaa etuaan.

Havasteen kirjassa Jaakko Ilkka on romaanin sivuhenkilö. Päähenkilö on nuori nainen, piikatyttö Reeta. Hän kasvaa kaltoin kohdellusta pikkupiiasta päättäväiseksi nuoreksi naiseksi.

Havaste ei yritäkään Ilkasta minkäänlaista kokonaiskuvaa. Nuijasodan päällikkö on kirjan mukaan rehti mies, kapinajohtaja vailla vertaa. Hän on kuin modernin miehen esikuva, joka kohtelee naisiakin hyvin päin vastoin kuin muut.

Romaanissa Ilkkaa kutsutaan yleensä Jaska Ilkkaiseksi. Häntä ei kuvata sodan touhuissa vaan päällimmäiseksi mieleen jäävät lemmen leikit, joita hän päätyy harrastamaan Reetan kanssa.

Kun Jaska Ilkkainen painoi Reetaa kylkeään vasten, ote oli lempeä, ”se ei vaatinut eikä pakottanut, ja hetken Reeta ajatteli kaikkia niitä toiveita, joita hänellä oli sylistä, jossa oli turvallista olla, leppeää ja hellää”.

Kun lemmenleikki oli saanut täyttymyksensä, sen muisteleminen auttoi Reetaa pahoinakin päivinä. Viisikymppinen Jaakko palautti nuoren Reetan uskon siihen, että miehen ja naisen välillä saattoi olla paljon kaunista:

”Kaikki miehet eivät olleet sellaisia jotka löivät ja pieksivät. Ilkkainen osasi puhua kauniisti ja koskettaa lempeästi, ja sen Reeta oli saanut kokea.”

Havaste haluaa nähdä kaukaisen esi-isänsä hyvässä, jopa ihanteellisessa valossa – sallittakoon se sukulaisten kesken, vaikka helskyttely koetteleekin uskottavuuden rajoja.

Romaanin kuva Jaakko Ilkasta on täysin vastakkainen niille kokemuksille, joita Reeta ja monet muut joutuivat kokemaan nuijasodan aikana. Sota oli raakaa ja julmaa – ryöstöt ja raiskaukset yleisiä.

Kustantajan tiedotteessa Havaste myöntää, että kaukainen sukulaisuus sai hänet suhtautumaan Ilkkaan lempeästi: ”En halunnut kuvata häntä vain väkivaltaisena taistelijana, vaan kerron, kuinka hurmaavakin hän olisi voinut olla.”

Ja tätä herkkua on luvassa lisää. Havaste aikoo kirjoittaa peräti trilogian nuijasodasta. Ehkä saamme lukea Ilkastakin vielä uusia puolia. Romaaneissa kaikki on mahdollista.

Jaakko Ilkan sankarilegenda on ollut monille tärkeä etenkin Etelä-Pohjanmaalla, kapinapäällikön syntysijoilla. Se on valanut sukupolvesta toiseen uskoa siihen, että tavallinenkin ihminen voi nousta vääryyttä vastaan.

  

+2

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu