Jalkapallon riikinkukot ja vääräsäärinen enkeli
Kun jalkapallon EM-turnauksen loppuhuipennus lähestyy, on aika ottaa selvää, mistä on kysymys. Eväitä jalkapallon syvimmän olemuksen ymmärtämiseen tarjoaa kirja, joka julkaistiin sopivasti EM-kisojen alla (Sami Kolamo: Jalkapallon kauneus, Aviador 2021).
Tohtori Kolamo taustoittaa esseissään hyvin sen, miten jalkapallosta tuli laji, jonka tähtipelaajat esiintyvät viheriöllä ja sen ulkopuolella kuin ”muotitietoiset riikinkukot”.
Tatuointi on melkein joka miehellä, hiuksia värjätään, kulmakarvoja nypitään ja rintakarvat ajetaan pois. Monen pelaajan hiukset on laitettu viimeisen päälle niin, että ne eivät liikahda edes taklaus- ja puskutilanteissa. Erottua voi myös näyttävien tuuletustyylien avulla.
Siinä ei napilla pelata, kun miljonäärit shortseissaan juoksevat pallon perässä. Ensimmäinen vertaistensa joukossa, Portugalin ja Juventuksen Cristiano Ronaldo, ansaitsee käsittämättömiä summia.
Yhdestä sponsoroidusta Instagram-julkaisusta Ronaldolle pitää pulittaa noin 1,35 miljoonaa euroa. Hän tienaakin jo enemmän sosiaalisen median kuin jalkapallon kautta.
Jos nykypelaajien tyyli ja miljoonat alkavat tympiä, voi palata Kolamon kirjan seurassa vanhoihin viattomuuden aikoihin. Itselleni mieluisinta luettavaa olivatkin juuri historialliset osuudet.
Suuren vaikutuksen teki kuvaus Brasilian Garrinchasta, joka Kolamon mukaan oli brassifutiksen kulta-aikojen rakastetuin pelaaja 1950- ja -60-luvuilla. Rakastetuin ei siis ollut Pelé vaan Garrincha, joka 1962 valittiin MM-turnauksen parhaaksi pelaajaksi.
Garrincha pystyi kääntämään syntymävikansa – vasen jalka taipunut ulospäin, oikea sisäänpäin – edukseen jalkapallokentällä. Hänen kulmikas kävelytyylinsä muistutti Chaplinin kulkurin kävelyä.
Eräs runoilija kutsui Garrinchaa vääräsääriseksi enkeliksi, toinen vertasi häntä enkelin koskettamaan runoilijaan, joka pelasi jalkapalloa kuin rytmin pauloissa oleva tanssija, vaistonvaraisesti ja taianomaisesti.
Tohtori Kolamo kiteyttää: ”Garrinchan kehossa maailma leikki. Hän sai katsojat nauramaan – etenkin kun hän näytti pelaavan huvin vuoksi ilman suorituspaineita.”
Isokokoiset eurooppalaiset puolustajat vaikuttivat Kolamon kuvauksen mukaan hölmöiltä aliravitun, käyräjalkaisen ja pelityyliltään anarkistisen Garrinchan musertavan taiteellisuuden edessä.
Monet pelaajalegendat ovat Garrinchan tavoin kuin vanhojen myyttien sankareita, joiden jumalainen taito on yhdistynyt traagiseen ihmiskohtaloon. Garrincha kuoli vain 49-vuotiaana alkoholin aiheuttamiin sairauksiin.
EM-turnauksen mitalipeleissä tuskin syntyy Maradonan ja Garrinchan kaltaisia legendoja, mutta on selvää, että jälkipolville riittää tarinoita näistäkin kisoista.
Garrincha on näköjään pelannut numerolla 7, aivan kuin Beckham ja Ronaldo vuosikymmeniä myöhemmin. Videosta ei todellakaan voi päätellä, että mies olisi ollut jalkavaivainen tai ”vääräsäärinen”. Mutta:
Tuolloinen jalkapallo on nykyiseen verrattuna ollut kuin näytöspelaamista. Aivan kuin puolustajat olisivat peräti vältelleet kontaktia! Garrinchan kaltainen peippailija käytäisiin nykyfutiksessa torppaamassa kenttään joko potkimalla ”sukille” (Tero Karhun ilmaus) tahi repimällä käsivarresta. Olisiko Garrincha osannut filmata?
Vääräsäärinen enkeli on hieno liikanimi. Se toi heti mieleeni tietyn neuvostoliittolaisen jalkapallomaalivahdin, Lev Jashinin. Häntä kutsuttiin Mustaksi hämähäkiksi! Rohkeneeko kukaan nykyään nimitellä pelaajia noin leimaavasti?
https://www.youtube.com/watch?v=_OlVT18hG6c
Ilmoita asiaton viesti
Onhan näitä lempinimiä: Keisari Beckenbauer, kuningas Pelé ja Litmanen, Maradona ei enempää eikä vähempää kuin Jumala.
Ilmoita asiaton viesti
Muistan Garrinchan vuoden -66 MM-kisoista, joissa hän ei enää ollut parhaimmillaan.
Hurjempi muistikuva niistä kisoista liittyy kuitenkin siihen, että kontakteja ei todellakaan vältelty. Brasilia jäi alkulohkoon siksi, että Pelé kolhittiin järjestelmällisesti sairaalakuntoon. Tuon ajan käsittämättömien sääntöjen mukaan MM-kisoissa ei saanut tehdä ottelun aikana yhtään vaihtoa.
Vuoden -70 Brasilian joukkue on yhä kaikkien aikojen paras.
Ilmoita asiaton viesti
”Vuoden -70 Brasilian joukkue…”
– Tuosta tulee aina mieleeni Pelen syöttö Carlos Albertolle, jonka askel osui laukausta varten kuin pituushyppääjällä lankulle. (Hidastus kohdasta 4:28.) Italia oli silloinkin arvoturnauksen finaalissa, mutta omissa kolisi neljästi.
https://www.youtube.com/watch?v=QMe3uoUbhkA
Ilmoita asiaton viesti
Jalkapallo on ilmeisesti jonkinlaista mystiikkaa tai jopa taidetta. Mutta urheilulajina sen säännöt ovat täysin hakotiellä.
Eilen illalla 7.7. katsoin televisiosta, kun Englanti ja Tanska taistelivat siitä, kumpi pääsee pelaamaan Italiaa vastaan Euroopan mestaruudesta. Kumpikin joukkue taisteli hienosti, mutta kun maali on niin pieni kuin on, kumpikin joukkue sai 90 minuutissa vain yhden maalin. Seurasi jatkoaika, jolloin tuomaridiktaattori päätti antaa voiton Englannille. Kysymys oli hyvin kyseenalaisesta rangaistuspotkusta, jonka joku toinen tuomari olisi voinut jättää tuomitsematta. Taas nähtiin, että jalkapalloa pelataan aivan liian pieneen maaliin. Vain rankkarimaali on jokseenkin varma. Ja tuomarilla on oikeus määrätä sellainen miten hän lystää.
Ilmoita asiaton viesti
Tällä kertaa en kiistä Timo Uotilan näkemystä ”rankkarimaalista”, vaikka muodollisesti Harry Kanen täysosuma ei tullutkaan rangaistuspotkusta. Tuomio annettiin pelkästä hipaisusta! Maku meni siinä määrin, etten välttämättä aio katsoa finaalia lainkaan.
PS. Olympialaiset lähestyvät. Katsomot pysyvät tyhjinä, mutta tv:n ääressä intoillaan!
Ilmoita asiaton viesti
Tuossa Englannin ja Tanskan ottelussa on paljon arveluttavaa. MTV-urheilussa on tällaista:
”Englannin rangaistuspotkussa kaikki skandaalin ainekset – toinen pallo kentällä, maalivahdin törkeää häirintää ja kyseenalainen tuomio: ”Se ei millään ollut rankkari”
Televisiokuvien perusteella vihreällä laserilla osoitettiin muun muassa Schmeichelia kasvoihin. Tanskalaisvahti torjui Kanen rankkariyrityksen, mutta hyökkääjä onnistui jatkopallosta.”
”Uefa sanoo tutkivansa myös englantilaisfanien ilotulitteiden käytön ja buuaamisen ottelun kansallislaulujen aikana.”
Ilmoita asiaton viesti
Jalkapallon säännöissä olisi todella paljon korjattavaa. Kirjoitin aiheesta hiljattain blogin:
https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/timouotila1/kuolema-on-sentaan-tarkeampi-kuin-jalkapallovoitto/
Ilmoita asiaton viesti
Ilta ja alkuyö on mennyt seuratessa jalkapallon EM-loppuottelua. Se pelattiin Lontoossa ja vastakkain olivat Englanti ja Italia. Stadionilla oli varmaan lähes 100 000 henkeä. Yhtään kasvomaskia en nähnyt. Ellei tästä tullut koronarypästä niin ei sitten mistään.
Ottelussa Englanti teki maalin parin minuutin pelin jälkeen. Ajattelin jo, että tämä ottelu kaataisi minun väitteeni siitä, että fudiksessa syntyy niin vähän maaleja, koska maali on aivan liian pieni. Mutta ottelun jatko osoitti minun teoriani oikeiksi. Seuraavaa maalia saatiin nimittäin odottaa pitkälle toiselle puoliajalle. Sen maalin teki Italia.
Puolentoista tunnin juoksentelun jälkeen peli oli tasan 1-1. Sitten pelattiin puolen tunnin jatkoaika ilman yhtään maalia. Kaksi maalia kahdessa tunnissa on todella vähän. Seurasi rangaistuspotkukilpailu, joka on aina todellinen draama. Jollekin pelaajalle jää aina niskoilleen koko tappion taakka. Se kohtalo koitui nuorelle tummaihoiselle englantilaiselle pelaajalle. Voi kuvitella, miltä hänestä tuntui, kun kruununprinssikin oli katsomossa. Sellainen peli jalkapallo on. Leikkiähän se vain on, uskokoon ken voi.
Ilmoita asiaton viesti
Katsoin minäkin, kovaa oli leikki ja draamaa riitti, vaikka maaleilla ei mässäiltykään.
Ilmoita asiaton viesti
”… koko tappion taakka. Se kohtalo koitui nuorelle tummaihoiselle englantilaiselle…”
– Minun silmissäni syyllinen Englannin tappioon on maalivahti, jonka olisi ehdottomasti pitänyt torjua enemmän italialaisten laukauksia. Koska edustan itse samaa vaaleanpunakkaa ihotyyppiä, voisin halutessani arvostella veskaria räikeän rasistisesti, ja se olisi aivan legitiimiä. Näin omituista on elämä etnisten tabujen yhteiskunnassa!
Vielä yksi juttu. Italiassa ihmisillä tiettävästi on hyvin vahva paikallinen tai alueellinen identiteetti, joka on pois varsinaisesta kansallistunteesta. On torinolaisuutta, roomalaisuutta, sisilialaisuutta ja niin edelleen. Millä henkisellä tasolla maassa nyt juhlitaan mestaruutta, jonka saavutti noiden paikallispiirien ”kattojärjestön” Italian jalkapallojoukkue?
Ilmoita asiaton viesti
Meillä ei ole juuri ehditty seurata Amerikan futismestaruuskisoja, joita on pelattu samaan aikaan kuin EM-kisoja. Loppuottelusta sentään kerrotaan. Siellä Argentiina voitti Brasilian 1-0. Siellä siis juostiin puolitoista tuntia, minkä tuloksena oli vain yksi maali. Taas tuli todistetuksi, että maali on aivan liian pieni. Sinne ei osu kuin rangaistuspotkulla liiankin helposti. Rankkari potkaistaan siis aivan liian läheltä.
Ilmoita asiaton viesti