Jörn Donner ei ole unohtunut

Pari vuotta sitten kuollut Jörn Donner (1933-2020) ei ole unohtunut. Helmikuussa saa KOM-teatterissa ensi-iltansa näytelmä Rikkaruoho, joka perustuu Donnerin pojan Otto Gabrielssonin samannimiseen kirjaan (https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/jormamelleri/donnerin-poika-ei-isaansa-armahda/).

Rkp:n entinen puheenjohtaja, ministeri Pär Stenbäck, 81, puolestaan on juuri julkaissut kirjan, jossa hän muistelee suhdettaan Donneriin (Jörn Donner poliitikkona ja ystävänä, Donner Productions 2022).

Donnerin ja Stenbäckin ystävyys oli monimutkainen juttu. Donner tölvi joskus kirjoissaan Stenbäckiä ja kirjoitti 2014, ettei halua olla enää tekemisissä Stenbäckin pariskunnan kanssa.

Toisaalta Donner tunnusti Mammutissa olevansa kateellinen Pärrelle, joka Jörkan mielestä kehuskeli poikkeuksellisilla ominaisuuksillaan: ”Kateutta minun osaltani. Hänellähän on tusinoittain hienoja tehtäviä. Minulla ei ainuttakaan.”

Stenbäck on armollinen. Hän tunnustaa, että hänellä on kaikesta huolimatta ikävä Donneria. ”Hän jätti jälkeensä tyhjiön, jota kukaan ei pysty täyttämään.”

Kiinnostavimmillaan Stenbäck on pohtiessaan sitä, mikä oli Donnerin suhde valtaan tai sitä, oliko Donnerilla ideologiaa. Ei tainnut olla, ellei sellaiseksi lasketa keskittymistä omaan itseensä.

Stenbäck mainitsee esimerkkinä Donnerin ja emeritusarkkipiispa John Vikströmin kirjekokoelman. Donner ei halunnut keskustella elämänkatsomuksestaan ja vältteli suuria kysymyksiä siirtymällä aina kiireesti omaan itseensä ja matkakokemuksiinsa:

”Siksi Vikström näyttää keskustelussa älyllisesti ylivertaiselta osapuolelta analysoidessaan viisaasti ajan trendejä.”

Donner oli lukeneisuudestaan huolimatta enemmän kiinnostunut konkreettisista asioista kuin filosofioista, Stenbäck arvioi.

Donnerin suhde valtaan ja vallanpitäjiin oli kaksijakoinen. Toisaalta hän arvosteli auktoriteetteja, mutta patsasteli mielellään presidenttien seurassa ja suorastaan kärtti heidän huomiotaan.

Tällaisista väitteistä Donner kuulemma tulistui, mikä Stenbäckin mielestä osoitti, että asia oli arka.

Tunnettua oli myös Donnerin tarve saada tunnustusta ja päästä mukaan eliitin rientoihin. Pär Stenbäck: ”Hän janosi kutsuja, usein vain voidakseen kieltäytyä niistä…”

Ei ole mikään uutinen, että Donner oli ristiriitojen mies. Osuvan arvion Donnerista teki Donner itse Mammutissa, jota Stenbäck lainaa:

”J:n poliittisessa toiminnassa… pistää silmään yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden puute, minkä varmaan voi selittää sillä, että hän on ollut monien päähänpistojen mies ja subjektiivisesti epävarma siitä mitä hän oikeastaan on.”

Poliitikko Donner oli usein tyytymätön ja ajatteli, että hänet oli kyseenalaisin perustein sivuutettu. Ministeriä hänestä ei koskaan tullut, mikä pänni häntä.

Ehkä siksi Donnerin viimeiseksi sanottu arvio politiikasta oli tyly: ”Korkea älyllinen taso ja poliittinen valta ovat harvinainen yhdistelmä.”

Stenbäckin pientä kirjaa voidaan pitää kunnianosoituksena Donnerille. Se on yhden ystävän myötäsukainen näkökulma, mutta ei kiiltokuva. Ihan tyylikäs opus erikoisesta miehestä ja ainutlaatuisesta ilmiöstä.

Kirjan on kustantanut Donner Productions, jonka Jörnin pojat Rafael ja Daniel perivät isältään.