Juha Hurmeen Suomi – Alussa oli paukku

Juha Hurmeen uuden kirjan alku (Suomi, Teos 2020) on kuin riettaan hengen riemuhuuto avaruudesta, pieruhuumorin ja tieteen outo sekoitus. Alussa oli paukku:

Pekka pieri penkin puhki,

järähytti järven halki,

halki haapasen venehen,

poikki koivusen korennon;

koirat ulvo kolme vuotta,

siat vingut viisi vuotta.

Alkupaukkua pitää hieman täsmentää. Hurmeen Jaalasta löytämällä asteikolla ”tämä maailma on pyöreä kuin pierun kuori”. Jaalan pitäjäruoka on tikkutollo, erittäin pierettävä, alkuvoimainen marjamämmi.

Hurme on tullut siihen tulokseen, että Suomi sijaitsee kosmoksen pierupallon keskipisteessä, mutta lisää heti perään, että mittaustulos on sama tehtynä mistä tahansa maailmankaikkeuden pisteestä.

Selväksi tuli, että Juha Hurme on pieruhuumorin ystävä. Ei kuitenkaan juututa pieruihin ja avaruuden sfääreihin vaan mennään eteenpäin.

Suomen päähenkilöt ovat Elias Lönnrot (1802-1884), Kalevala ja suomalaisen kulttuurin synty. Suomi jatkaa siitä, mihin Finlandia-palkittu Niemi jäi. Aikajana käsittää viimeiset parisataa vuotta, vaikka alkupaukun aikana eletään Hurmeen laskuopin mukaan noin vuotta 13 800 000 000.

Kalevala, suomalaisen kulttuurin kehutuin ja haukutuin teos, on yhä voimissaan. Suomi sisältää valtavan määrän tietoa ja yksityiskohtia Kalevalan vaikutuksesta suomalaiseen yhteiskuntaan. Siitä on kirjassa lukuisia esimerkkejä.

Hurme haluaa kuitenkin oikaista muutaman väärinkäsityksen. Kansalliseepos ei ole hänen mielestään sellainen Suomen kansan luomus, jonka aineiston Lönnrot vain haali kokoon ja julkaisi sellaisenaan.

Hurme kirjoittaa, että Lönnrot oli luova sanataiteilija, joka muutti, liitti, laati, polarisoi, dramatisoi, duunasi, leikkasi ja liimasi runot kivaan jonoon ja keksi nimeksi käsitteen ”kalevala”.

Syyt Lönnrotin roolin vähättelyyn, suoranaiseen valehteluun ja vaikenemiseen, olivat Hurmeen mukaan poliittisia: Kalevalan  säkeitä hoettiin todisteena suomen kieltä puhuvan jalon rahvaan kyvystä luoda omakielistä kulttuuria.

”Lönnrot kyyristyi itsekin mielellään toimittajan ja sovittajan nynnyyn rooliin. Olihan hän näin tehden isänmaan asialla.” Kalevalan avulla luotiin myytti Suomesta.

Muun hyppelehtivän aineiston ohessa Hurme piirtää osuvan henkilökuvan Lönnrotista. Oivalliset yksityiskohdat täydentävät kokonaiskuvaa.

Elias oppi lukemaan viisivuotiaana seuratessaan vanhempien veljiensä tavaamista. Lukuhomma meni hänellä överiksi, ja äiti-Ulrika huolestui: ”Siitä tulee hullu.”

Isä-Fredrik kaavaili Eliaksesta räätäliä, mutta hän tuskastui pojan ”taipumukseen unelmoida tollona seinän läpi tuijotellen, kun olisi pitänyt riuskasti ommella ja ratkoa”. Räätäliksi kelvoton poika pantiin Tammisaareen kouluun.

Hurmeen mukaan Lönnrotissa oli kaksi persoonaa. Hän oli sarkavaatteineen, korostetun vaatimattomine tapoineen ja erätaitoineen korpiuskottava rahvaan edustaja.

”Mutta samaan sälliin mahtuu monipuolisesti sivistynyt ja jatkuvasti uutta opiskeleva kansainvälisen tason tieteilijä ja kielinero. Näillä kaksinaisilla keinoilla varustettuna hänellä oli pokkaa ottaa haltuunsa Suomen kansan edusmiehen tehtävät.”

Lönnrot kirjoitti virsiä ja keksi uudissanoja, jotka ovat yhä käytössä: aloite, emi, hinnasto, istukka, juurakko, kaipuu, laskimo, moitteeton, neliö, olio, puutarhuri, rattoisa, siitepöly, tähtitiede, uteliaisuus, varsinainen, ylimääräinen, ääntiö. Ja erikseen on mainittava tietenkin suudelma.

Kansansivistäjän roolin ottanut Hurme veisaa vanhoja virsiä Niemen jalanjäljillä. Kaikkeen tottuu eikä teksti tunnu enää yhtä tuoreelta kuin ennen.

Kirjan alku kuvaa hyvin Hurmeen ominaislaatua, tyyliä ja tekniikkaa. Hän yhdistelee ylhäistä ja alhaista sekä hyppii näennäisen mielivaltaisesti asiasta toiseen.

Parhaimmillaan lukijaa naurattaa, pahimmillaan syntyy sekava vaikutelma. Tuskastuneelle lukijallekin Hurmeen Suomesta löytyy lohdutuksen sana: ”Ei se haittaa, jos menit jo sekaisin. Kaikki menevät joskus.”

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu