Juuso, Urkki ja lippalakki

Jos ei vuorineuvos Juuso Waldenia (1907-1972) enää muusta muisteta, niin ehkä ainakin lippalakista ja valkoisesta komentovaunusta, joka oli Land Rover -merkkinen maastoauto.

Lippalakki oli Juusolle niin tärkeä, että kerran Suomeen unohtunut lakki jouduttiin viemään eri kuljetuksella hänen perässään Italiaan. Kuriirina toimi Yhtyneiden paperitehtaiden lakimies, myöhempi ministeri Sakari T. Lehto.

Lippistä tarvittiin ehdottomasti Italiassa, koska vuorineuvoksesta oli tarkoitus maalata muotokuva Como-järven rannalla. Lakit eivät Juuson vaatekaapista loppuneet, sillä Tellervo-vaimon perhe omisti Tampereella lakki- ja pukutehtaan.

Juttu lippalakista sisältyy uuteen tietokirjaan, jossa kerrotaan siitä, millaisen urheilusysteemin Yhtyneiden paperitehtaiden pitkäaikainen pomo loi ympärilleen sotien jälkeen (Kalle Virtapohja: Juuso Walden – Urheilumies ja viimeinen patruuna, Readme 2021).

Walden on yhä Suomen historian merkittävin urheilumesenaatti. Yhtyneiden toimitusjohtajana hän perusti vertaansa vailla olleen urheiluimperiumin. Rakennettiin kymmeniä urheilukenttiä ja muita suorituspaikkoja eri paikkakunnille, perustettiin urheiluseuroja ja houkuteltiin aikansa huippuja Yhtyneiden leipiin.

Juuso muistetaankin paremmin urheilusta ja lippalakista kuin paperitehtaiden johtamisesta. Yhtyneiden urheiluohjelma aloitettiin jo vuonna 1935 Juuson isän, kenraali Rudolf Waldenin aikana, ja sitä jatkettiin niin kauan kuin poika oli yhtiön peräsimessä.

Tehdasurheilusta tuli Yhtyneiden tavaramerkki. Menestystäkin tuli. Juuso Waldenin toimitusjohtajakaudella (1940-1969) Yhtyneiden väki juhli seitsemää olympiakultaa, viittä maailmanmestaruutta ja 364 Suomen mestaruutta 14 urheilulajissa.

Kirkkaimpia tähtiä Juuson tallissa olivat hiihtäjät Veikko Hakulinen ja Väinö Huhtala, painija Kyösti Lehtonen, Valkeakosken Hakan jalkapalloilijat Juhani Peltosen johdolla sekä Olavi Salosen ja Jouko Kuhan kaltaiset juoksijat Kaipolan Vireen riveissä.

Juusoa kiehtoi urheilussa näytelmä – jännitys ja draama. ”Niitä Juuso haki, ja niitä hän loi. Mitä suurempi näytelmä, sen parempi.”

Omasta elämästäänkin Juuso teki Virtapohjan mukaan suuren näytelmän, jossa hän oli käsikirjoittaja, ohjaaja ja pääosan esittäjä. Yhtiön kerholla Juuson viinanhuuruinen teatteri jatkui usein aamuun asti. Kukaan ei saanut poistua ennen kuin vuorineuvos itse poistui.

Yhtyneillä alkoi 1960-luvulla mennä huonosti ja Walden sai potkut, joita ajoivat erityisesti Kansallispankki ja pääjohtaja Matti Virkkunen. Toimitusjohtajaksi nostettiin Niilo Hakkarainen.

Mutta vielä yhden tähtihetken Juuso Walden sai kokea Valkeakoskella ennen kuolemaansa. Sen järjesti presidentti Urho Kekkonen.

Valkeakosken paperitehtaiden 100-vuotisjuhlia vietettiin 1971. Kekkosen oli määrä paljastaa tilaisuudessa Paperiperhe-patsas, mutta hän ei reagoinut kutsuun mitenkään.

Kekkonen oli loukkaantunut ystävänsä Juuson kohtelusta. Presidentinkansliasta vihjattiin, että Kekkonen tulisi vain Waldenin vieraaksi. Ja näin tapahtui.

Matti Pitko kertoo Puolikarkeissa muistelmissaan Kekkosen ja Waldenin kahden miehen showsta. Kun herrojen piti lähteä lounaan jälkeen juhlapaikalle, Kekkonen tokaisi, että otetaanpa vielä konjakit.

Herrat saapuivat juhlaan myöhässä. Kekkonen paljasti patsaan, kuten sovittu oli, palasi Juuson luokse ja ehdotti, että voitaisiinkin jo lähteä pois.

Niilo Hakkaraisen puhe oli vielä kesken, kun Kekkonen ja Walden poistuivat juhlista näyttävästi presidentin adjutantti perässään. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, mistä oli kysymys.

+5

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu