Kahden miehen taistelu Katri Valasta
Jo ennen kuin Katri Vala (1901-1944) oli julkaissut yhtään kirjaa, hänen ympärillään kuohui. Käytiin merkillistä taistelua siitä, kuka sai olla Mies runoilijan taustalla.
Kahden mustasukkaisen miehen taistelu sisältyy Minna Maijalan hienoon elämäkertaan, jossa hän kertoo Katri Valan traagisen elämäntarinan (Katri Vala – Kulkuri & näkijä, Otava 2021).
Kolmiodraaman osapuolet Katrin lisäksi olivat hänen veljensä Erkki Vala ja Olavi Paavolainen. Paavolainen rakensi Katrista omaa naispuolista vastinettaan, Erkki Vala puolestaan oli vakuuttunut, ettei kukaan muu osannut kuvata hänen sisartaan oikeassa valossa.
Triangelidraama kesti pitkään. Se säilytti Maijalan mukaan alkuperäiset jännitteensä Katri Valan kuolemaan asti.
Kun Paavolainen sai ensi kertaa luettavakseen Katri Valan runoja, hän oli haltioissaan. Hän ei ollut edes tavannut Katria, kun alkoi jo kirjeissään hehkuttaa tätä rakkaakseen.
Heti perään opportunisti Olavi tarkensi: ”Älä käsitä väärin näitä sanoja. Ymmärräthän, että en ’rakasta’ Sinua ’rakastamisen’ mielessä!”
Paavolaisen huomio hiveli Katria ja hän kertoi Erkille, ettei ollut koskaan saanut sellaista ylistystä osakseen. Hän tunsi olevansa kuin kuningatar.
Erkin reaktio oli Katrille pettymys. Hän huomasi heti mustasukkaisuuden ja kilpailutilanteen miesten välillä.
Kuumana käynyt Paavolainen halusi muokata Katri Valasta maailmannaisen. Hän puuttui nuoren naisen pukeutumiseen ja toitotti, että Katrin tuli ”sopeutua tyyliin ja olla keikarimainen”.
Erinomaisen vastaanoton saaneen esikoiskirjan jälkeen Paavolainen alkoi kuitenkin pelätä, että hänen luomuksensa karkaa omille teilleen. Kateus nosti päätään, kun Katrista tuli tähti ja hänet nimettiin nuorista runoilijoista ensimmäiseksi.
Maijala lainaa Erkki Valan julkaisemattomia tekstejä, joissa Erkki kirjoittaa, että hänen sisarestaan syntyneet mielikuvat olivat pitkälti Paavolaisen rakentaman henkilökuvan, brändin, seurauksia.
Paavolainen teki Katri Valasta modernismin mystillisen papittaren, vaikka hän ”tosiasiallisesti oli vaatimaton, luonnollinen ihminen, joka oli syvästi kiintynyt Pohjolan yksinkertaiseen kansaan ja Suomen karuun, suurpiirteiseen luontoon”.
Katri Vala ja Olavi Paavolainen alkoivat kasvaa eri suuntiin 1930-luvulla. Paavolainen myötäili vallitsevia trendejä ja halusi olla voittajan puolella. Vala taas vastusti äänekkäästi Hitleriä ja fasismia sekä puolusti ihmisoikeuksia.
Katri Valasta tuli väliinputoaja. Vasemmalla hänen runojaan pidettiin porvarillisina, oikealla hänet leimattiin kommunistiksi.
Katrin elämää 1920-luvulta lähtien varjosti keuhkotuberkuloosi, runoilijoiden tauti. Kun siihen lisätään 1930 solmittu avioliitto epävakaan Armas Heikelin kanssa, Katrin loppuelämä oli täynnä surua ja murhetta. Hän kuoli Ruotsissa parantolassa 1944.
Kun oli kulunut vuosi Katri Valan kuolemasta, oli jälleen Olavi Paavolaisen vuoro astua parrasvaloihin. Hän organisoi yhdessä kirjailijayhdistys Kiilan kanssa Valan näyttävän muistotilaisuuden Helsingissä. Juhlapuhujaksi Erkki Vala ei Paavolaista päästänyt, mutta muuten Loistava Olavi luotsasi muistotilaisuutta suvereenisti.
Valtion maksama mahtipontinen tilaisuus tarjosi sekä porvareille että vasemmistolaisille mahdollisuuden esiintyä jälleen Katri Valan puolestapuhujina.
Maijala esittää kyynisen tulkinnan muistotilaisuudesta ja Paavolaisen roolista: ”Paavolaisen käsikirjoittama spektaakkeli nosti hänet itsensä uuteen valoon ja sai unohtamaan hänen sodanaikaisen työnsä päämajan propagandistina.”
Ulkopuolinen tarkkailija saattoi ihmetellä Maijalan tavoin: ”Mitä ajatteli Katri Valan puoliso Armas Heikel kulkiessaan muistokulkueessa uurnaa kantavan Olavi Paavolaisen jäljessä?”
Olen lukenut lukemattomia elämäkertoja kirjailijoista. Tässä joukossa Minna Maijalan teos Katri Valasta kuuluu ehdottomaan eliittiin.
Vannomatta paras Vala.
Ilmoita asiaton viesti
Valahan oli oikeastaan Karin Wadenström eli Katri Vala on taiteilijanimi.
Ilmoita asiaton viesti
Oliko niin, että Katri ei koskaan virallistanut Vala-nimeä? Erkki virallisti Wikipediankin mukaan. Hänen poikansa Klaus Vala oli muuten matemaatikko, joka muistaakseni julkaisi muistelmansakin omakustanteena (koska ei löytänyt kustantajaa, jos oikein muistan).
Ilmoita asiaton viesti
Näin oli, ei muuttanut koskaan nimeään virallisesti Valaksi. Viimeksi oli nimeltään Karin Heikel.
Ilmoita asiaton viesti
Eipä Anni Ylävaarakaan ole vielä virallisesti Rosa Liksom.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta Erik Wadenströmistä tuli virallisesti Erkki Vala jo vuonna 1928.
Ilmoita asiaton viesti
Wikipedian mukaan myöskään Eino ja Kasimir Leino eivät virallisesti muuttaneet nimeään Lönnbohmista.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä. Marko Leino on oikeasti Leino, Eino Leino ei. Toki Eino Leino rimmaa paremmin kuin Armas Einar Leopold Lönnbohm.
Ilmoita asiaton viesti
Eino Leino rimmaa, mutta Kasimir rupesi käyttämään tuota Leino-nimeä ensimmäisenä ja tuskinpa siinä vielä oli pikkuveljen tuleva runoilijanimi taka-ajatuksena.
Ilmoita asiaton viesti
Mikäs Suomessa on kirjoitellessa kun valehteleminen on kielletty vain eduskunnassa.
Ilmoita asiaton viesti
Siellä ei valehdella. Eduskunnassa. Arkadianmäellä. Siellä puhutaan niin totta kuin osataan, ja jos on tiukka paikka, niin totuutta saatetaan muunnella, mutta vain kohtuullisesti. Siten, että varsinaiseen asiaan löytyy jälkikäteen oiva selitys. Kaikkia selityksiä ei voi kuitenkaan käyttää. Esimerkiksi ”Sori siitä” on yksi tällainen. Se on liian kuuluisa.
Kolmas vaihtoehto on, että edustajat puhuvat muunneltua soopaa. Pelkkä soopa riittäisi, mutta ainakin vielä käytetään pitkää ilmaisua.
Tässä viimeksi mainitussa menetelmässä käytetään mm. apusanoja: ”iso kuva”, ”kokonaisvaltainen” ja ”tiekartta”. Kun puheessa esiintyy näitä sanoja, valveutuneet kansalaiset voivat olla varmoja, että nyt tulee muunneltua soopaa tuutin täydeltä. Tärkeää on kuitenkin, että puhe ei haittaa eikä loukkaa ketään. Yleensä näin onkin ja soopan puhuminen on kaukana valehtelemisesta. Siinä pyritään vastaamaan johonkin, josta kuulijalla ei ole pienintäkään tietoa. Ei edes puhutun soopan jälkeen.
Hyvä esimerkki muunnellusta soopasta se, kun sotealueista käytetään nimitystä ”hyvinvointialue”.
Välttääkseen valehtelua, jotkut edustajat ovat alkaneet käyttää hyväksikoettua lausetta: ”Minulla ei ole asiasta mielikuvaa”. Tätä Matti Vanhasen usein käyttämää sanontaa ei muiden pitäisi käyttää lainkaan. Se käyttö on ikään kuin loukkaus Vanhasen tekijänoikeutta kohtaan.
Jos käyttää, niin sanaa ”mielikuvaa” ei saa vaihtaa sanaan ”muistikuvaa”, Jos ei ole muistikuvaa, sanojalla voi olla vaikka alkava muistisairaus. On siis syytä käyttää sanaa ”mielikuva”.
Ilmoita asiaton viesti
Suomalainen lemmenmaisema on taulu Taistelevat metsot. Naaraslintu vaatimattomana on lehvien peitossa ja koiraat taistelevat etualalla näkyvästi.
Ilmoita asiaton viesti
Heh, veli tuskin kuitenkaan taisteli Katrista ”silleen”.
Ilmoita asiaton viesti
Koskapa kirjalla on tunnettu suomalainen kustantaja, voisi ajatella kahden miehen taistelulla naisesta kuvattavan ”ikuista hyvän ja pahan taistelua suomalaisen sielusta”, eikä esim. Economist-lehden johtopäätöstä, jos sellaisia ylipäätään voidaan vetää Euroopan sotien jälkeisestä kehityksestä, niin myytti kaikkivaltiaasta on kuollut, mutta tarina Jeesus Nasaretilaisesta elää ja voi hyvin. Vaikka erilaiset historialliset kokemukset kansallisilla tasoilla vaikuttavat käsityksiin hyvästä yhteiskunnasta, niin yhteisenä lähtökohtana pitäisi olla mahdollisuuksien tasa-arvo: ihmisten keskinäiset yksilölliset erot ovat merkittävämpiä kuin mitkään ryhmäominaisuudet. Jokainen yksittäinen ihminen on ainutlaatuinen.
Ilmoita asiaton viesti