Kaksi neropattia Nietzschen oppipoikina

Professori Tarmo Kunnas on tutkinut Nietzscheä 1960-luvun lopulta lähtien – siis seitsemällä vuosikymmenellä. Jos se ei ole maailmanennätys, niin ainakin lähellä sitä.

Nyt Kunnas on julkaissut tutkimustensa synteesin, yhteenvedon, joka luo kokonaiskuvan filosofin ajattelusta (Nietzsche ajattelijana – Aamuruskosta epäjumalten hämärään, Basam Books).

Nietschestä (1844-1900) on tunnetusti joka lähtöön. Kunnas käy läpi kaikki puolet niin lukijaystävällisesti kuin mahdollista. Ei tarvitse olla mikään Nietzschen erityisasiantuntija pysyäkseen kärryillä. En minäkään tipahtanut kuin muutaman kerran.

Kunnas kirjoittaa, että Nietzsche kykenee ärsyttämään ja loukkaamaan lähes jokaista aatesuuntaa. ”Hän oli samanaikaisesti ironinen ja vakava, haltioitunut ja kuulas, viaton ja kyyninen, intohimoinen ja älyllisen kylmä. Tästä vastakohtien pyörteestä jokainen löytää jotain itselleen.”

Ei siis ihme, että sellaisetkin neropatit kuin Hitler ja Mussolini omivat Nietzschen. Mussolini tunnustautui filosofin uskollisimmaksi oppilaaksi ja natseistakin oppipoikia löytyi Hitleristä alkaen.

Monet ovat pitäneet Nietzschen Zarathustraa Saksan hirmuhallinnon eli kansallissosialismin profetiana. Tulkintoja Kunnas pitää liian yksioikoisina.

Nietzsche julisti, että valtion tuli olla myyttinen voima, joka synnyttää suuren yksilön, neron. Se vetosi Hitlerin ja Mussolinin kaltaisiin tyranneihin, jotka kuvittelvat itsensä neroiksi.

Diktaattorit poimivat rusinat pullasta. He eivät noteeranneet sitä, että itse asiassa Nietzsche suhtautui alentuvasti politiikkaan.

Iloisessa tieteessä hän kutsui politiikkaa hengen prostituutioksi. Lahjakkaimpien henkien ei pitäisi puuhastella politiikan tai talouden parissa ja jokainen poliitikko oli Nietzschen mielestä teeskentelevän vallanhalun marionetti.

Poliittista demagogiaa filosofi suorastaan halveksui ja piti sitä politiikan vähiten toivottavana piirteenä. Mitä hän olisikaan sanonut Hitlerin karjuvasta puhetyylistä? Ehkä hän olisi peittänyt korvansa ja poistunut takavasemmalle.

Huutamisen sijaan vieras ääni puhui Zarathustralle kuiskaamalla: ”Hiljaisimmat sanat nostavat myrskyn. Ajatukset, jotka tulevat kyyhkysen jaloilla, ohjaavat maailmaa.”

Moni Nietzscheä tulkinnut on valitellut sitä, että filosofi joutui fasistien väärinkäytön kohteeksi. Kunnas on samaa mieltä ja toteaa, että jokainen, joka onnistuu tekemään täysin selkeän määritelmän Nietzschen ajattelusta, on väärässä.

Toistetaan vielä: on monta Nietzscheä. Sen takia hänestä on vaikea saada yksiselitteistä kuvaa.

Nietzscheä voi kauhistella ja ihastella ja kaikkea siltä väliltä. Parhaimmillaan hänen tekstinsä ovat joka tapauksessa nautittavaa luettavaa. Hän oli myös taiteilija, jolla oli sana hallussaan.

Tarmo Kunnas kertoo esittäneensä kunnioittavaa kritiikkiä Nietzscheä kohtaan jo varhaisissa teoksissaan. Paino on sanalla kunnioittavaa.

Tämän uuden kirjan pohjalta rohkenee kai sanoa, että kunnioitus on lisääntynyt. Moralisointia Nietzschen ajatusten äärellä Kunnas haluaa harjoittaa vain kohtuudella – ”muutoin se voi himmentää valon, joka niistä loistaa”.