Kari Häkämies ja vallan hinta

Varsinais-Suomen maakuntajohtaja Kari Häkämies on energinen mies. Pelkkä päivätyö ei hänelle riitä. Hän kirjoittaa vapaa-ajallaan kirjoja.

Häkämies jatkaa maakuntajohtajana sitä elämäntapaa, johon tottui jo poliitikkovuosinaan. Silloin työpäivät venyivät pitkiksi, usein valomerkkiin asti.

Nyt hyväkuntoisen miehen julkaisutahti on kova: kirja per vuosi on ammattikirjailijallekin tiivis tahti. Nostan hattua ahkeralle miehelle.

Häkämiehen uusin, Vallan hinta (Teos 2020), on kolmas osa Valta-trilogiassa, jonka aiemmat teokset ovat Vallanjano (2018) ja Vallankahva (2019). Niissä kuvataan kuuden samaan aikaan kansanedustajaksi valitun juristin tietä politiikan huipulle.

Sarjan ensimmäisiä kirjoja mainostettiin dekkareiksi, jännitysromaaneiksi, joissa fakta ja fiktio sekoittuivat keskenään. Vallan hintaa ei enää hehkuteta kirjan takakannessakaan poliittiseksi trilleriksi. Teos onkin poliittista viihdettä enemmän kuin jännitystä.

Jos rakastaa lukea juonitteluista ja valtapeleistä, Vallan hinta, on kelpo viihdettä. Jos taas lukija odottaa vauhdikasta trilleriä, hän saattaa pettyä.

Ullanlinnan parvekesurma, jossa epäillään poliittisia kytkentöjä, ja Venäjän vaalivaikuttaminen ovat taustalla kuin pakkopullaa, kun Häkämies selittää ja luennoi poliittisista asetelmista. Ne hän hallitseekin erinomaisesti.

Politiikan suurkuluttajille Häkämiehen teksti on harvinaista herkkua. Sieltä voi bongailla myös todellisia tapahtumia, joita Häkämies yhdistelee kirjailijan vapaudella mielensä mukaan.

Häkämiehen näkemys politiikasta on kyyninen ja raadollinen. En suosittelekaan Valta-trilogiaa ihanteellisille nuorukaisille. Voi tulla paha mieli.

Pääministeriksi nousseen Jouni Pakaslahden tohtorivaimo menee jopa niin pitkälle, että rinnastaa rikolliset ja poliitikot. Heitä voi kuulemma profiloida jokseenkin yhdenmukaisin kriteerein. Rouva oli asiantuntija, opiskellut rikollisprofiilien laatimista.

Esimerkiksi kokoomuksen puheenjohtajan paikasta taistellut Pirkko Suurmononen oli kuin viimeistä keikkaansa suunnitteleva murtovaras: ”Enää tärkeintä ei ole saaliin suuruus, vaan se, että ei jää kiinni.”

Häkämiehen näkökulma politiikkaan on luonnollisistakin syistä miehen näkökulma. Kirjassa kyllä paheksutaan, että naispoliitikkojen ulkonäköä arvioidaan edelleen häpeämättömästi varsinkin sosiaalisessa mediassa.

Toisaalla Häkämies valistaa lukijoita, että pohkeet ovat ehdottomasti naisen mielenkiintoisin ruumiinosa. Hän tietää myös, että keskustan puheenjohtajaksi pyrkivän naisen on pakko olla hyvässä kunnossa, koska ”puolueen syvät rivit arvostivat naisellisia muotoja”.

Päähenkilöt menestyivät politiikassa hyvin: oli voittoja ja tappioita, heistä tuli pääministereitä, ministereitä, puolueiden puheenjohtajia. Yksityiselämässä oli joskus hankaluuksia, kuten kenellä tahansa: elettiin epäterveellistä elämää, käytiin vieraissa, syötiin pullaa ja juotiin viinaa, tosin nyt paljon maltillisemmin kuin edellisissä osissa.

Lukijan tehtäväksi jää päätellä, onko vallan hinta lopulta kallis vai halpa. Häkämies antaa ainekset johtopäätöksille, mutta itse hän ei yhteenvetoa tyrkytä.

Sen sijaan Häkämies on sisäistänyt hyvin Paavo Haavikon tutun viisauden, jonka mukaan tosi herkut ovat raakoja: osterit, lohi ja valta. Tässä hengessä Valta-trilogia on kirjoitettu.

On sääli, että Valta-sarja loppuu tähän. Olisihan hyviä kirjan nimiä vielä tarjolla: Vallan portaat, Vallan vahtikoira, Vallan sylikoira, Vallan turmelus, Vallan lumo, Vallan kumous, Kansan valta, Akkavalta…

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu