Katujen huligaanista Venäjän presidentiksi

Arvo Tuomisen eilen julkaistu kirja kertoo Vladimir Putinin tarinan Leningradin katujen huligaanista Harppi-Saksan James Bondiksi, vähäiseksi vakoilijaksi, ja lopulta Venäjän presidentiksi. Uraputki on millä tahansa mittarilla hurja.

Hurja on ollut myös se tyyli, jolla Putin on Tuomisen mukaan ”judokan ottein heittänyt aiemmin lähinnä säälinsekaisia tunteita herättäneen Venäjän kansainvälisen politiikan keskiöön pelkoa herättäväksi toimijaksi”.

Kirjan nimessä luvataan kertoa Venäjän presidentistä kaikki (Vladimir Putin – koko tarina, Readme 2019). Aika paljon luvattu.

Minä en kerro tässä blogissa koko tarinaa Tuomisen kirjasta, vaan poimin muutaman kiinnostavan yksityiskohdan. Ihmetellään aluksi sitä, miksi Putin on tärkeistäkin tapaamisista aina myöhässä.

Jo pikku-Vladimir oli armoton myöhästelijä. Putinin koulu numero 193 Leningradissa sijaitsi vain parinsadan metrin päässä kotoa, mutta silti hän myöhästyi jatkuvasti koulusta. Tapa on säilynyt läpi elämän.

Putin myöhästelee, mutta on samalla huolissaan alhaisesta työn tuottavuudesta. Tuominen saakin aiheen huomauttaa, että ”tuottavuus kohentuisi kummasti jo sillä, että kaikki tulisivat sovittuihin tapaamisiin ajoissa”.

Tahallinen myöhästyminen on vanha venäläinen tapa nöyryyttää vastapuolta. Temppua käytti jo Pietari Suuri Uudenkaupungin rauhan yhteydessä 1721. Kun ruotsalainen valtuuskunta saapui Uuteenkaupunkiin huhtikuussa, Pietari seurueineen ilmestyi paikalle vasta toukokuussa.

Kun Venäjän tsaari kalastaa, Eurooppa voi odottaa, kuuluu vanha venäläinen sanonta. Putin on tuonut sanonnan nykyaikaan.

Sanonta pätee myös Amerikkaan. Yhdysvaltain taannoinen ulkoministeri Condoleezza Rice joutui odottelemaan Moskovassa Putinia kolme tuntia. Tapaaminen ei ollut romanttinen, vaikka puitteet olivat otolliset:

”Kun he vihdoin kohtasivat takkatulen edessä seisten, Rice stilettikorkoineen oli Putinia lähes päätä pitempi. Putin aloitti esitelmöinnin Ricelle sormi pystyssä tarkoituksella madalletulla äänellä ja tiukalla katseella.”

On merkillistä, että Putin on aina myöhässä, vaikka hän on kellofriikki. Puvut istuvat, tukka on hyvin ja kello näkyy. Putinin ranteesta on bongattu useita arvokelloja. Hänellä on nähty esimerkiksi A. Lange & Söhne Tourbograph ”Pour le Mérite” -rannekello, joka maksaa 500 000 euroa.

Aika arvokas kello miehelle, joka viime vuonna ilmoitti tuloikseen 134 000 dollaria. Tähän ilmoitukseen uskoi tutkimusten mukaan vain kolme prosenttia venäläisistä.

Putinin varallisuus on ollut ehtymätön arvailujen aihe. The Guardian-lehden mukaan Putin on Venäjän ja Euroopan rikkain mies 40 miljardin euron omaisuudella, liikemies Bill Browder väittää arvoksi 200 miljardia dollaria, kun taas talouslehti Forbes ei kelpuuta häntä edes 200 rikkaimman venäläisen listalle.

Putinin kausien yksi olennainen piirre rahan ja mammonan lisäksi on ortodoksisen uskon renessanssi. Tuominen vertaa, että siinä missä Suomessa kirkon edustalla jumalanpalveluksen aikaan nähdään rivi rollaattoreita, Venäjällä kirkkojen parkkipaikat pullistelevat länsimaisista luksusautoista. Putin on rakentanut maallisen paratiisin raharikkaille.

Arvo Tuominen ei ole ensimmäistä kertaa Putinia kyydissä. Putin palkitsi hänet jo vuonna 2013 Ystävyyden kunniamerkillä, joka on Venäjän korkein ulkomaalaisille myönnettävä kunniamerkki. Samana vuonna arvomerkin sai myös professori Matti Klinge. Tuominen ymmärtääkin Venäjää ja venäläisiä keskivertosuomalaista paremmin.

Tuomisen kirja ei ole viimeinen sana Putinista, vaan pikemminkin asiantunteva väliarvio. Koko tarina kirjoitetaan myöhemmin. Loppuarviossa ratkaisee paljon myös se, kuten Tuominen korostaa, miten Putin näyttämöltä poistuu; ryhdikkäästi astellen vai kompuroiden.

Tuominen on kirjoittanut aiemmin ”koko tarinan” Karjalasta ja nyt ”koko tarinan” Putinista. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan Koko tarina -trilogian kolmatta osaa.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu