Kaukainen haave kaksoisvaltiosta

Konstantin Päts (1874-1956) oli Viron moninkertainen pääministeri ja riigivanem, valtionpäämies, ja vuosina 1938-1940 maansa ensimmäinen tasavallan presidentti. Hän oli aikansa virolaisista poliitikoista myös kiinnostunein Suomesta, jonka tunsi hyvin.

Seppo Zetterbergin uusi Viro-kirja (Kaksoisvaltion haaveilija – Konstantin Päts ja Suomi, Docendo 2020) keskittyy Viron ensimmäisen tasavallan vahvan miehen Suomi-suhteisiin. Kuten kirjan nimikin kertoo, Päts haaveili Viron ja Suomen valtioliitosta.

Päts puhui valtioliitosta usein ja jo varhain; esimerkiksi Viron vapaussodan aikana 1918-1920. Samaan aikaan kun Viro oli Saksan miehittämä ja Suomi Saksan liittolainen, Päts laati salaisia suunnitelmia kaksoisvaltiosta.

Hän palasi teemaan vielä vuonna 1940 vähän ennen kyyditystään Neuvostoliittoon. Hän kirjoitti käsin ruutupaperille ohjelman Suomen ja Viron liittovaltiosta. Se oli epätoivoinen ja tuhoon tuomittu huuto hädän hetkellä, kaukainen ja epärealistinen haave.

Kun seuraa Viron ja Suomen asioita pintapuolisesti median välityksellä, kuvittelee helposti, että maiden suhteet ovat aina olleet erinomaiset. Ensi vaikutelma kuitenkin pettää. Lähemmässä tarkastelussa huomaa vivahteita, jopa jännitteitä.

Nykyisistä jännitteistä kertoi Viron Suomen-suurlähettiläs, kun hän erosi juuri tehtävästään vastalauseena hallituksensa politiikalle: https://yle.fi/uutiset/3-11475709

Zetterbergin kirjaa lukiessa käy selväksi, että virallinen Suomi on suhtautunut Viroon usein pidättyvästi. Mauno Koivisto ei ollut ensimmäinen presidentti, joka suhtautui kylmäkiskoisesti Viron pyrkimyksiin.

Suomen ja Viron diplomaattisuhteiden solmimisesta tuli tänä kesänä kuluneeksi sata vuotta. Pinnan alla kuohui alusta lähtien, vaikka julkisivu oli kunnossa.

Hyvä esimerkki on Pätsin valtiovierailu Suomeen vuonna 1922. Hän teki presidentti Ståhlbergille useita konkreettisia ehdotuksia Viron ja Suomen sekä Baltian maiden yhteistyön lisäämisestä.

Zetterberg kirjoittaa, että Pätsin kaikki ehdotukset kilpistyivät Ståhlbergiin kuin muuriin. Ståhlberg oli hyvä keksimään syitä Pätsin esitysten torjuntaan. Asia ei ollut ajankohtainen tai kysymystä voisi pohtia myöhemmin, ”tarvittaessa puhelimitse”.

Kun Päts puhui Venäjän uhasta Baltian maiden itsenäisyydelle, Ståhlberg vastasi, että hänen tietojensa mukaan Venäjä ei uhannut Suomea: ”Ja jos se niin tekisi, voitaisiin nopeasti ottaa yhteyttä.”

Varmaankin jälleen puhelimitse, kuului Latvian Helsingin-lähettilään hapan kommentti. Baltian liittoa ei koskaan syntynyt.

Valtiovierailulta Päts palasi tyytymättömänä Tallinnaan, vaikka julkisesti hehkutettiin vierailun onnistumista.

Zetterberg taustoittaa hyvin Viron ja Suomen suhteiden varhaiset vaiheet. Kirja ei ole Pätsin elämäkerta, joten siinä ei kerrota hänen myöhempiä vaiheitaan.

Päts herättää yhä ristiriitaisia tunteita. Hän joutui aikanaan poliittisista syistä niin tsaarin Venäjän, keisarillisen Saksan kuin Stalinin Neuvostoliiton vangiksi, myöhemmin häntä syytettiin hämäristä bisneksistä ja myös yhteistoiminnasta Neuvostoliiton kanssa.

Loppu oli karu. Konstantin Päts vietti loppuelämänsä mielisairaalassa Neuvostoliitossa ja kuoli Tverin alueella 1956. Hänen maalliset jäännöksensä tuotiin vasta 1990 Tallinnaan, missä järjestettiin juhlalliset hautajaiset.

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu