Kekkosen tytär nähty Vaasassa

En tiennytkään, että Urho Kekkosella oli tytär, kunnes näin Vaasan kaupunginteatterin juuri ensi-iltansa saaneen näytelmän, joka on nimeltään Kekkosen tytär. Kyse on tietenkin fiktiosta eli käsikirjoittaja Taina Latvalan päässä syntyneestä ideasta. Hän panee lapualaisen leskirouvan paljastamaan vanhoilla päivillään tyttärelleen suuren salaisuuden.

Näytelmä jättää avoimeksi kysymyksen, onko vähän höppänän leskirouvan väite Kekkosen tyttärestä totta vai suloinen valhe. Joka tapauksessa lapualainen perhe, etunenässä tytär Kata, ajautuu armottoman presidenttipelin pyörteisiin, jossa riittää yllättäviä käänteitä.

Kun käsikirjoittajalla on vimpeliläisiä juuria, on luontevaa, että Vimpelikin vilahtaa näyttämöllä. En paljasta enempää, mutta eräällä ränniyrittäjällä ja Vimpelin Vedon valkoisella tennissukalla on pieni, mutta tärkeä rooli näytelmän loppukäänteissä. Ne jotka asioista tietävät, ymmärtävät, mistä on kyse.

On muuten merkillistä, miten Kekkonen jaksaa yhä kiinnostaa, vaikka kohta on kulunut 40 vuotta siitä, kun hän luopui vallasta ja kuolemastakin reilusti yli 30 vuotta. Kirjoja ilmestyy, näytelmiä tehdään ja pilapuheita pidetään.

Luin juuri ennen näytelmän ensi-iltaa Juhani Suomen uunituoreen kirjan Kekkosen poliittisilta taisteluvuosilta 1944-1956. Kirjan nimi Kolmasti kuopattu viittaa siihen, miten Kekkosen poliittinen ura ehdittiin kuopata jo kolme kertaa, mutta niin vain hän nousi kuopastaan ja kipusi tasavallan presidentiksi.

Vaasan kaupunginteatterin näytelmä ei ehkä täytä tohtori Suomen toivetta palauttaa keskustelu Kekkosesta sellaiselle tasolle, missä arviot ja tulkinnat perustuvat historiallisiin faktoihin. Viime aikoina Kekkosta on Suomen mielestä mollattu yksisilmäisesti tai jopa molemmat silmät kiinni.

Kekkonen on kuitenkin oivallinen hahmo näyttämölle, vaikka ei itse esiinnykään. Hänestä riittää ammennettavaa mitä moninaisimpiin tarpeisiin. Kekkosen tyttäressäkin käsitellään presidenttipelin ohessa elämän suuria kysymyksiä, kuten rakkautta, luopumista, pettymystä ja uuden alun etsintää.

Kekkosen vetovoimaa kuvastaa hyvin se, miten näytelmä sai alkunsa. Ohjaaja Erik Kiviniemi heitti puhelimessa Taina Latvalalle kysymyksen: ”Saisikohan Kekkosesta jotain?” Siitä lähti liikkeelle prosessi, ja tulos on nyt nähtävissä näyttämöllä.

On syytä nostaa hattua Vaasan kaupunginteatterille, että se suosii paikallisia tekijöitä. Pohjalaiset aiheet uppoavat hyvin yleisöön ja nuorten naisten näkökulma päivittää ansiokkaasti vanhoja miesvoittoisia mielikuvia pohjalaisista. Murrekin sujuu näyttelijöiltä mainiosti.

Kekkosen tytär on saanut hyvän vastaanoton kriitikoilta ja yleisöltä. On helppo yhtyä niihin arvioihin, joiden mukaan näytelmä on omassa lajissaan täysosuma, pohjalainen helmi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu