Kekkosta lännetettiin viskin voimalla

Taitava käsikirjoittaja ja hyvä ohjaaja saisivat Mikko Virran väitöskirjan pohjalta mainion komedian. Pääosissa olisivat Urho Kekkonen ja kaksi lännen iloista agenttia (Bosley ja Magill), sivuosissa ministereitä, vakoilijoita ja muita diplomaatteja, viskiä ja samppanjaa sekä Suomen kansa.

Pian tohtoriksi väittelevä Virta on muokannut väitöskirjansa pohjalta tietokirjan, joka paljastaa uutta tietoa Kekkosen suhteista lännen agentteihin (Operaatio Kekkonen – Lännen agentit Tamminiemen sisäpiirissä, Otava).

Virta löysi Lontoon arkistoista elämänsä skuupin, Kekkosesta laaditun salaisen raportin. Siitä paljastui, että Kekkonen päätyi 1960-luvun vaihteessa kohteeksi lännen huippusalaiseen propagandaoperaatioon, josta ei ole aiemmin tiedetty mitään.

Länsivallat, etunenässä Britannia ja Yhdysvallat, olivat huolissaan siitä, että Suomi Kekkosen johdolla alkoi luisua liian lähelle Neuvostoliiton ja sen johtajan Nikita Hruštšovin vaikutuspiiriä.

Kekkonen haluttiin sitoa entistä tiiviimmin länteen.

Operaatioon oli valittu kymmenen idän ja lännen blokkien välissä tasapainoilevaa poliittista johtajaa. Kekkonen oli ainoa eurooppalainen. Hän suostui siihen, että hänelle alettiin lähettää räätälöityä salaista tietoa.

Avainhenkilöt Kekkosen lännettämisessä olivat brittien Rex Bosley ja J.H. Magill, joihin Kekkonen oli tutustunut heti sodan jälkeen. Bosleyllä oli alunperin tiedusteluvirka brittien lähetystössä, Magill puolestaan edusti brittejä valvontakomissiossa. Molemmat puhuivat suomea, mikä helpotti kanssakäymistä.

Teatteriesitys Kekkosesta ja lännen agenteista voisi alkaa lokakuusta 1945, jolloin Evolla käytiin Mikko Virran mielestä Suomen historian merkittävin hirvijahti. Bosley ja Magill aloittivat tuolloin Kekkosen lännettämisen viskin voimalla.

Mestariampuja Tauno V. Mäki hääräili seremoniamestarina viikonlopun metsäpirskeissä. Isäntänä toimi maatalousministeri Emil Luukka ja mukana oli neljä muutakin ministeriä: Urho Kekkonen, Mauno Pekkala, Kaarlo Hillilä ja Yrjö Leino, oikeuskansleri Toivo Tarjanne, Metsähallituksen pää- ja ylijohtaja sekä brittiläisiä ja ranskalaisia diplomaatteja. Ryypiskelyn lomassa osa myös metsästi.

Tämän tarinan kannalta olennaista hirvijahdissa oli se, että tuolloin Kekkonen tutustui Magilliin ja Bosleyhin. Miehistä tuli ystäviä, ja ystävyys kesti Kekkosen virkakausien loppuun asti.

Magillin ensi huomio Kekkosesta: ”Energinen heppu, mutta opportunisti, eikä hänen moraalinsa ole sen parempi kuin tarvitseekaan olla.”

Bosley ja Magill aloittivat systemaattisen seurustelun suomalaisten kanssa. Bosley kertoi myöhemmin, että ”me tutustuimme jokaiseen suomalaiseen, jolla oli vaikutusvaltaa”.

Seurustelua varten britit ostivat ensi töikseen 5000 pulloa samppanjaa, tilasivat Englannista giniä ja viskiä suomalaisten tarpeisiin.

Ja hauskaa oli. Kekkonen, Bosley ja Magill käyttäytyivät välillä kuin poikaviikarit. Kun Kekkonen oli saanut Paasikiveltä hallitustunnustelijan tehtävän 1946, eräänä päivänä Bosley kuunteli Kekkosen kotona Kampinkadulla sohvan alla pääministeriehdokkaan keskusteluja Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon kanssa.

”Ulkomaisen tiedustelu-upseerin osallistuminen Suomen hallitustunnusteluihin ja salakuuntelu sohvan alla olisi ollut melkoinen paljastus YYA-Suomessa”, Virta huokaa.

Hotelli Vaakunan avajaiset maaliskuussa 1947 olkoon esimerkki sodanjälkeisen ajan villistä menosta. Juhlien lomassa kansanhuoltoministeri Taavi Vilhula innostui laulamaan Reino Palmrothin eli Pallen propagandakuplettia Silmien välliin.

Tieto Vilhulan performanssista kantautui valvontakomission neuvostoliittolaisten korviin. Asiaa jouduttiin käsittelemään hallituksen istunnossa.

Hallituksessa pääministeri Pekkala pyysi Vilhulaa esittämään laulun uudelleen, jotta kaikki tietäisivät, mistä oli kyse. Kesken Vilhulan soolon ministeri Reinhold Svento saapui sisään ja kauhistui: ”Olenko minä hullu vai onko Vilhula hullu vai onko koko hallitus tullut hulluksi.”

Mikko Virran kirja täydentää kuvaa Urho Kekkosesta. Tutkija itsekin ällistyi, miten paljon uutta tietoa hän löysi Kekkosen ja läntisten tiedustelu-upseerien vauhdikkaasta seuraelämästä.

Seurustelu ei ollut vain hauskanpitoa. Länsi lännetti Kekkosta ja tämä halusi yhteyksiensä avulla kohentaa huonohkoa mainettaan lännessä. Siinä hän myös onnistui.

Kekkosen suhde britteihin oli niin tiivis, että britit onnistuivat sijoittamaan jopa agenttinsa asumaan Tamminiemeen useaksi kuukaudeksi 1961. Mikä tiedustelun riemuvoitto!

Agentilla oli kaksoisrooli. Hän opetti Kekkoselle englantia parhaimmillaan kuusi tuntia päivässä ennen presidentin Lontoon vierailua. Opettajan tiedusteluroolista ei ole aiemmin tiedetty.

Viskistä se alkoi ja viskiin se myös päättyi, Virta kirjoittaa yhteenvedossaan. Viskiä juotiin silloinkin, kun Parkinsonin tautia sairastanut Bosley vieraili viimeisen kerran vanhan ystävänsä luona Tamminiemessä vuonna 1977.