Kenraali Talvelan salainen syrjähyppy

Kun ruotsalainen kulttuuripersoona Gunilla Boethius sai viisi vuotta sitten 73-vuotiaana tietää, että hänen biologinen isänsä ei ollutkaan Carl Gustaf Boethius vaan suomalainen kenraali Paavo Talvela, hän meni pois tolaltaan.

Järkyttynyt Boethius päätti kirjoittaa kirjan, joka julkaistiin tänä keväänä suomeksi (Elämänmittainen salaisuus, Siltala 2023).

Teos on raivokas vihanpurkaus äitiä kohtaan, mutta päättyy lopulta sovinnollisiin tunnelmiin. Kirjailija hallitsee draaman lait.

Kirjan keskeinen hahmo on Gunillan Suomessa syntynyt Brita-äiti. Ristiriitaisten tunteiden vallassa Boethius kirjoittaa, ettei ymmärrä äitiään: ”En edes halua kutsua häntä äidiksi, aivan liian lempeä ja kaunis sana huijarille.”

Paavo Talvela työskenteli jatkosodan aikana pari vuotta Berliinissä Mannerheimin lähettiläänä. Kun sota alkoi olla ohi, Talvela palasi Ruotsin kautta Suomeen syyskuussa 1944. Tukholmassa hän vietti neljä päivää ja tapasi entisen sihteerinsä Brita Andersénin.

Kenraalin välilasku johti syrjähyppyyn. Yhdeksän kuukautta myöhemmin syntyi Gunilla.

Ennen talvisotaa Talvela toimi Selluloosayhdistyksen varatoimitusjohtajana. Hänen sihteerikseen valikoitui Karjalan kannaksella syntynyt Brita Andersén.

Andersén muutti jatkosodan aikana Ruotsiin. Hänen puolisonsa Nils Mickwitz oli kaatunut sodassa kuukausi häiden jälkeen. Liitosta syntyi poika.

Ruotsissa Brita valmisteli parhaillaan häitään Carl Gustaf Boethiuksen kanssa, kun hän tapasi Talvelan Tukholmassa. Kymmeniä vuosia myöhemmin paljastunut Gunillan isän todellinen henkilöllisyys oli elämänmittainen salaisuus, jonka Boethiuksen perheessä vain äiti tiesi.

Gunilla Boethius alkaa kirjan mukaan ensi järkytyksen jälkeen pikkuhiljaa suomalaistua. Hän tutkii Talvelan suvun taustat, tapaa uusia sukulaisiaan, ottaa selvää Suomen historiasta, tapaa Talvelan elämäkertaa kirjoittavan Antti Tuurin ja historioitsija Henrik Meinanderin.

Lisää järkytyksiä vanha vasemmistolainen kokee, kun saa kuulla Antti Tuurilta, että Talvela piti jatkosodan aikana Hitleriä maailman suurimpana nerona.

Talvela lensi Berliinistä Hitlerin kanssa samassa lentokoneessa Mannerheimin 75-vuotispäiville. Talvela kirjoitti päiväkirjaansa:

”Tunnelma oli juhlallinen, kun tiesi lentävänsä avaruudessa maailmanhistorian ehkä ihmeellisimmän henkilön kanssa ja joka tapauksessa nykyajan kuuluisimman ihmisen ja suurimman neron kanssa.”

Kun Gunilla vierailee Suomessa uusien sukulaistensa luona, he ottavat hänet lämpimästi vastaan. Hän huomaa itsessään yhä enemmän isänsä piirteitä.

Kun selviää, että Talvela oli ripeä, kärsimätön ja helposti ikävystyvä, Gunilla huudahtaa: ”Siinäkin hän oli samanlainen kuin minä.”

Ja kun Gunilla saa tietää, että Talvelan vanhemmat olivat yksinkertaista talonpoikaista väkeä, Boethiuksen kulttuurisuvussa kasvanut nainen huokaisee helpotuksesta:

”En ole koskaan välittänyt kovin paljon ulkokuoresta ja olen tuntenut usein itseni maalaiseksi. Tunsin olevani samanlainen kuin Paavo.”

Gunilla Boethius on kirjoittanut kirjansa sydänverellä suuren tunnekuohun vallassa. Ja vaikka kirja on aikamoista tirkistelyä, antaa se ainakin ruotsalaisille lukijoille myös paljon tietoa Suomen lähihistoriasta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu