KGB-mies Putin ja hänen agenttinsa
Wienin lentokentällä näyteltiin heinäkuussa 2010 erikoinen tosielämän näytelmä, jossa venäläisiä vakoojia vaihdettiin venäläisiin vakoojiin.
Juuri ilmestyneessä tietokirjassa brittiläinen Gordon Corera kertoo yksityiskohtaisesti, mistä Wienissä oli kyse (Vakoojajahti – Putinin salaiset agentit ja heidän jäljittäjänsä, Atena 2022).
Yhdysvalloista Wieniin tulleessa lentokoneessa oli kymmenen Venäjän hyväksi toiminutta vankia, joista suurin osa, niin sanotut illegaalit, oli elänyt lännessä valehenkilöllisyyden turvin jopa vuosikymmeniä.
Venäläiset puolestaan lennättivät Wieniin neljä kansalaistaan, jotka olivat istuneet vuosikausia vankilassa vakoilusta syytettyinä. Yksi miehistä oli Sergei Skripal, josta tuli myöhemmin kuuluisa, kun hänet myrkytettiin Englannissa.
Moskovassa jopa Venäjän media irvaili uskomattomasta ”saavutuksesta” vakoilun vastaisessa taistelussa: venäläisiä vaihdettiin venäläisiin. Neljä vakoojaa kymmenestä pellestä, pilkattiin vankien vaihtoa.
Venäjää ja Vladimir Putinia oli nöyryytetty pahemman kerran. Sitä Putin ei unohtaisi koskaan.
Venäläisten agenttien piti herättää pelkoa ulkomailla ja ylpeyttä kotimaassa, mutta nyt heille nauroivat kaikki. Corera on saanut tietää, että silloinen pääministeri Putin paiskoi papereita virkahuoneessaan, kun hänelle kerrottiin illegaalien pidättämisestä.
Putinilla on vakoojan identiteetti. Hän on kehunut olevansa mies, joka teki lopun Venäjän nöyryytyksestä 1990-luvun, ”kammottavan vuosikymmenen”, jälkeen. Siksi illegaalien pidättäminen iski suoraan Putinin itsestään luoman imagon ytimeen.
Yhdysvalloissa FBI oli seurannut tarkasti illegaaleja kymmenen vuotta ennen kuin heidät käräytettiin. Illegaalien tehtävä oli esiintyä amerikkalaisina, juurtua syvälle yhteiskuntaan ja yrittää värvätä ihmisiä, jotka voisivat vakoilla Venäjän hyväksi.
Vakoojajahti on jännittävä tietokirja, kuin hyvä poliittinen trilleri. Hienosti Corera pitää jännitystä yllä ja kertoo siinä ohessa kiinnostavia havaintoja Putinista ja siitä, millaista jälkeä syntyy, kun vainoharhaiset KGB-miehet johtavat suurvaltaa. Katsokaa Ukrainaa.
Putinilla on vehkeilijän maailmankuva ja siinä Venäjä on vihollisten ympäröimä. Mahtavaa valtiota oli nöyryytetty ja sitäkin piti hävetä, kun Boris Jeltsin oli humalassa tavatessaan Bill Clintonin.
Putinin mielestä vain entinen KGB-mies voisi palauttaa vahvan valtion, joka puolestaan suojelisi Äiti-Venäjää. Tosin Putinin on kuultu sanovan, että sellaista ei olekaan kuin entinen KGB-upseeri. Kerran agentti, aina agentti.
Moni on todennut, että Putin on nyt eri mies kuin ensimmäisillä presidenttikausillaan. Corera on samaa mieltä. Hän ajoittaa muutoksen vuoteen 2012, jolloin Putin aloitti Medvedevin jälkeen jälleen presidenttinä.
Vielä ensimmäisellä kaudellaan Putin yritti taiteilla länteen epäluuloisesti suhtautuneen kovan linjan ja Venäjää modernisoimaan pyrkineiden voimien välillä.
Uusi Putin valitsi kovan linjan. Corera arvioi, että kesti liian kauan, ennen kuin muutos tajuttiin lännessä. Ja sen näkee maallikkokin silmillään, että Venäjän yksinvaltias on tullut entistä röyhkeämmäksi.
Yhdessä asiassa Putin ei kirjan mukaan ole muuttunut. Hänen ajattelutapansa on edelleen sama kuin 1980-luvulla Dresdeniin, Itä-Saksaan komennetulla nuorella KGB-upseerilla.
Presidentti Putinin sielulliseen muutokseen, joka on ajotettavissa noin vuoteen 2012 on, näkemykseni mukaan vaikuttanut hänen yksinvaltiaskollegoidensa kohtalot: Saddam kuoli piileskeltyään kuopassa 2006 ja, trauman uusiutumana entistä syvemmälle munaskuihin mennyt eläytyvä samaistuminen Libyan valtiojohtajan Muammar Gaddafin kuollessa 25.10.2011, vapaastitoimineiden kansalaisaktivistien käsittelyssä. Itseasiassa hän on vannonut, että hänen kohdallaan ei koskaan moinen loppu tule kyseeseen, ja eräänä tämän kannanoton tuloksena on hänen henkivartiostokaartinsa, eräänlainen roomalaisen pretoriaanikaartin muunnelma, jonka noin divisioonan alkuperäisen miesvahvuuden väitetään paisuneen mielettömiin mittoihin, jopa 400.000 mieheen..
Ilmoita asiaton viesti