Kirjatyttö Reenpään perheoopperan pyörteissä
Leena Majander-Reenpään, 65, muistelmat kuuluvat syksyn kiinnostavimpiin. Kirja huipentuu vuoteen 2010, jolloin Otavan kulisseissa näyteltiin suurta draamaa, perheoopperaa, jonka käänteitä ulkopuoliset seurasivat ällistyneinä (Kirjatyttö – Kustantajaelämää, Siltala 2021).
Kun kirjatytöksi itseään kutsuva muistelija kirjoittaa vuoden 2010 tapahtumista, hän kysyy ihmeissään: Shakespearen kuningasnäytelmääkö tässä elettiin?
Kirjatyttö oli tottunut menestymään nuoresta pitäen. Hän eteni nopeasti suomalaisten kirjankustantajien kärkikaartiin, kunnes tuli dramaattinen lähtö Otavasta maaliskuussa 2010.
Kun Majander-Reenpää kirjoittaa erostaan, teksti on taiteilua avoimuuden ja pidättyväisyyden välillä. Muistelija kertoo mitä haluaa, ei tietenkään kaikkea, mutta yllättävän paljon myös Reenpään perheen sisäisistä ristiriidoista.
Erimielisyyksien siemenet kylvettiin jo silloin kun Pekka Tarkan kanssa naimisissa ollut Otavan yleisen kirjallisuuden kustannusjohtaja rakastui Antti Reenpäähän, vuorineuvos Olli Reenpään poikaan. Naimisiin he menivät 1992.
Otavassa työskenteli Olli Reenpään neljästä lapsesta kolme. Antti oli Otavan toimitusjohtaja ja puolisonsa Leenan pomo. Perhe- ja työasiat olivat tiukasti toisiinsa sidoksissa: ”Vävyt ja miniä, siis minä, toivat lisää näkökulmia, intohimoja ja ambitioita.”
Reenpäistä Leena Majander-Reenpää kirjoittaa kieli keskellä suuta. Hän sanoo luottaneensa siihen, että sukulaiset toimivat ammattimaisesti eivätkä valahda isän tyttäreksi edes painostuksen edessä ja paasauksen uuvuttamina.
Näytelmän pahiksen rooli lankeaa vuorineuvos Olli Reenpäälle. Erään Kauppalehden jutun jälkeen Majander-Reenpää saa kuulla vuorineuvokselta, että on yllyttänyt henkilökuntaa kapinaan: ”Näyn liikaa julkisuudessa, olen huomionhakuinen ja anastanut Otavan kasvot itselleni, vaikeutan toisten työtä, vahingoitan yhtiötä tahallani ja tietoisesti.”
Vuorineuvos ilmoittaa helmikuussa 2010, ettei neuvottele Majander-Reenpään kanssa asioista, joista ei ole edes omien tyttäriensä kanssa vielä puhunut:
”Minä vain sanon sinulle Leena, että minä siirrän sinut yksinkertaiseen päiväjärjestykseen. Minä tarkistan jokaisen haastattelusi. Sinun asemasi yhtiössä on olla omistajan vaimo ja toimit siinä ominaisuudessa.”
Se oli viimeinen pisara. Majander-Reenpää huomaa, että on ”totisesti väärässä firmassa töissä”. Kirjatyttö lähti ja Antti-puolisokin jätti operatiiviset tehtävät perheyhtiössä.
Toimettomaksi Majander-Reenpää ei jäänyt, vaikka masennus painoi päälle ja hän tunsi olevansa kuin kaupungilla harhaileva avohoitopotilas.
Ei kestänyt kauan kun taas kohistiin. Syntyi kutkuttava tilanne, kun Majander-Reenpää siirtyi WSOY:n Sanoma Oy:ltä ostaneen Bonnier-konsernin strategiseksi neuvonantajaksi ja WSOY:n varatoimitusjohtajaksi sekä kustantajaksi.
Vuorineuvos Olli Reenpää ei hyppinyt riemusta kattoon, vaikka sekä Otavan että sen pahimman kilpailijan WSOY:n johdossa vaikutti nyt Reenpää. Vuorineuvos julisti, että miniä oli kostoretkellä Otavaa vastaan.
Majander-Reenpään Bonnier-kausi kesti nelisen vuotta. Sen jälkeen hän siirtyi 2015 lyhyeksi aikaa kirjallisuuden vientikeskuksen FILI:n johtoon, kunnes vetäytyi eläkkeelle sairauden vuoksi.
Kirjatyttö on täysipainoinen muistelmateos. Kirjoittajan yksityiselämä limittyy luontevasti suomalaisen kustannustoiminnan lähihistoriaan, jota ei voi kirjoittaa ilman Leena Majander-Reenpäätä. Hän on ollut viime vuosikymmenet yksi näkyvimmistä vaikuttajista.
En kehu enempää, vaan viittaan Petri Tammisen tekstiin, jonka Majander-Reenpää on valinnut kirjansa alkulehdille: ”Naisille ei riitä, että heitä kehuu, he haluavat että heitä kehutaan silloin, kun se heille sopii ja juuri niistä syistä, jotka heitä miellyttävät.”
Kun tuota lukee, kiittää mielessään, että meidän pienellä kielialueellammekin vaikuttaa useita kustannusyhtiöitä. Ellei näin olisi, kustannusalan mahtimiesten ja -naisten mittelöt saattaisivat pilata koko maan kirjallisuuskentän. Kustantajat ovat hyvin tärkeitä portinvartijoita päättäessään, mitä julkaistaan ja mitä ei.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä. Se vain joskus huolestuttaa että tällainen keskittyminen on menossa. Vielä kymmenen vuotta sitten Suomessa oli neljä suurta kustantamoa: WSOY, Otava, Tammi ja Gummerus. Nyt on oikeastaan enää vain kaksi.
Toisaalta on onneksi pieniä ja ketteriä kustantamoja, kuten Teos, Oppian, Parkko, Enostone, Kita, Kosmos, Kovasana, Helmivyö ja Sammakko, jotka toimivat rakkaudesta lajiin.
Ilmoita asiaton viesti