Kirnu ja Kartelli kuin Pekka ja Pätkä bisnesmiehinä

Kun vilkaisin ensi kerran Sakari Siltalan uuden kirjan kantta (Kirnu & Kartelli, Siltala), luulin, että kyseessä on tarina Pekasta ja Pätkästä bisnesmiehinä. Tuon nimistä elokuvaa ei kuitenkaan ole olemassa. Sen sijaan Pekka ja Pätkä miljonääreinä löytyy.

Lähemmässä tarkastelussa selvisi, että kirjan kannessa eivät poseeraa Pekka ja Pätkä, vaan kaksi Suomen talouselämän mahtimiestä viime vuosisadalta.

Kirnu eli F. M. Pitkäniemi (1878-1948) on nimestään huolimatta herroista lyhyempi, Valion suuruuden luoja. Hän toimi peräti 36 vuotta Valion pääjohtajana.

Pitkä taas on Kartelli eli Axel Solitander (1878-1944), joka teki vaikuttavan uran metsäteollisuuden ykköslobbarina, Svinhufvudin hallituksen kauppa- ja teollisuusministerinä sekä New Yorkin pääkonsulina.

Otaksuin ensin, että kyseessä on samanlainen kaksikko kuin naisten puolella olivat Wivi Lönn ja Hanna Parviainen, joista julkaistiin kaksoiselämäkerta viime vuonna (Wivi ja Hanna, Atena). Arkkitehti Wivi ja vaneritehtaan johtaja, kauppaneuvos Hanna asuivat yhdessä ja olivat aikansa uranuurtajia monessakin mielessä.

Pitkäniemen ja Solitanderin suhde ei ollut lopulta kovinkaan läheinen, intiimistä puhumattakaan. Kummatkin elivät perinteisessä avioliitossa – he olivat perheellisiä miehiä.

Lönn ja Parviainen olivat Pitkäniemen ja Solitanderin aikalaisia, jotka syntyivät 1870-luvulla. Tuohon aikaan naisten ja miesten maailmat olivat vielä kaukana toisistaan.

Siltalan teos kuvaa aikaa, jolloin Suomen talouden ja politiikan huipulla kaikki tunsivat toisensa. Eikä huipulla naisia näkynyt kuin palvelutehtävissä.

Sakari Siltala esittelee Kirnun ja Kartellin lennokkaaseen tyyliin:

”Toinen oli pitkä, toinen pätkä. Solitanderin suku oli täynnä hujoppeja, Pitkäniemi taas taapersi lyhyenläntänä. Solitander poltti piippua ja sikaria, Pitkäniemen ei tiedetä tuprutelleen. Pitkäniemi oli pitkään tarkkasilmäinen, Solitanderin nenällä nökötti ensin lornjetti tai monokkeli, sittemmin silmälasit. Kummallakin oli komeat viikset, nuorena veikeästi vahatut.”

Herrat olivat piinkovia bisnesmiehiä. Heidän edustamansa alat vastasivat parhaimmillaan noin 90 prosenttia Suomen viennin arvosta. Suomi eli metsästä ja maidosta.

Pitkäniemi oli osuustoimintamies henkeen ja vereen, Solitander taas puhui yksityiskapitalismin puolesta ”holhoavaa osuustoimintaa” ja ”armotonta valtiokapitalismia” vastaan. Elettiin aikaa, jolloin kartelleja pidettiin fiksuna tapana toimia.

Filosofian tohtoriksi väitellyt Pitkäniemi ei kaihtanut julkisia yhteenottoja. Hän kommentoi kärkkäästi asioita ja tyyli oli usein hyökkäävä.

Hyökkäävä tyyli oli helppo kohde vastahyökkääjille. Esimerkiksi Suomen Sosialidemokraatin pakinoitsija Sasu Punanen nimitteli Pitkäniemeä rasvanylkyriksi, kun käytiin kiivasta rasvasotaa margariinin ja voin välillä.

Solitander oli kaksikosta rauhallisempi. Hän puhui ja kirjoitti kahdella kielellä ”kaunopuheisesti mutta kaartelematta”. Jos joku ansaitsi iskuja, niitäkin sateli. Arkistoista Siltala on löytänyt tuhansia liuskoja Solitanderin tekstejä.

Aikalaiset tunsivat ja tiesivät voipaavin ja metsälobbarin, ”äänekkäät ja ylimykselliset herrat, metsän ja mullan aateliset”. Nykyään heitä ei enää juuri tunneta, vaikka Siltalan mielestä syytä olisi.

Kirnu & Kartelli etenee rempseästi kuin näytelmä näytöksestä toiseen. Se tarjoaa mainiota ajankuvaa ja herkullisia hetkiä politiikan ja talouselämän eliitin toiminnasta satakunta vuotta sitten.

 

+4

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu