Klingen pää ja Caniculan arvoitus

Professori Matti Klingen päiväkirjasarjasta on julkaistu jo 21. nide (Canicula – Päiväkirjastani 2018-2019, Siltala). Ennen kuin syvennymme tekstiin on paikallaan esitellä päähenkilö. Klinge on ottanut kirjaan analyysin itsestään, vaikka ei muistakaan kuka sen on tehnyt:

”Matin kasvot ovat yhdistelmä pitkänomaista puuta ja neliömäistä rautaa, joten mies on johtaja-ainesta, rehellinen ja lahjomaton, tosin uppiniskainen. Lyhyehkö nenä viestii ajoittaista kärsimättömyyttä, mutta alhaalla sijaitsevat kulmakarvat heijastavat myös tarvittavaa malttia löytyvän. Pitkät korvat kertovat Klingen aistivan, mikäli hänen kustannuksellaan pyritään hyötymään.”

Niinkö se onkin, Matti Klinge huudahtaa ja panee lauseen perään sekä huuto- että kysymysmerkin.

Klingen kirjan lukeminen on aina yksi vuoden kohokohdista. Niin nytkin. Klinge vetää suuria historiallisia linjoja, mutta hänellä on silmää myös kiinnostaville yksityiskohdille.

Kirjaan otettu tutkielma Klingen pään muodosta ja psyykkisestä identiteetistä liittyy hänen pohdintaansa ulkonäön sosiaalisesta ja poliittisesta merkityksestä. Hän kirjoittaa, että valtionvelan kasvu on tärkeä huolenaihe, mutta ”tyylikysymykset ovat kuitenkin ratkaisevia, se, minkälaisissa henkilöissä politiikka ilmenee”.

Klinge itse on tyyliniekka, jota aika ajoin arvostellaan itsensä korostamisesta. Hän kuitenkin loukkaantuu, kun Erkki Tuomioja kirjoittaa omissa julkaistuissa päiväkirjoissaan lukeneensä ”Klingen hupaisen Eurooppa-päiväkirjan” ja seuranneensa ”kahden egomaanikon Klingen ja Donnerin keskinäistä herjaamista”.

Klinge huomauttaa, että hänen itsekorostuksensa on sentään vähäistä verrattuna Tuomiojaan, joka seitsemälläsadalla sivulla kertoo itsestään ja toimistaan, ja vain kahden vuoden ajalta.

Tuomiojan päiväkirjoista Klinge on löytänyt uuden piirteen, gastronomian. ”Tuomioja noteeraa melkein säännöllisesti lounaiden ja päivällisten tarjoilujen tason, krapujen koon, pehmeyden ja suolaisuuden asteen.”

Vedetään mukaan myös Jörn Donner, joka Klingen luonnehdinnan mukaan on kaksinainen, kuten Olof Palme ja Pentti Saarikoski. He näyttelivät julkisuudessa aina samaa rooliaan räikeästi, mutta pienessä piirissä he olivat Klingen mielestä rauhallisia, jopa sydämellisiä.

Klingen kestoaiheisiin kuuluvat kauhistelu angloamerikkalaisen kulttuurin ylivallasta, toimittajien arvostelu ja seremonioiden sekä paraatien merkityksen korostaminen. Kilpaurheilusta, kuten ”potkupallosta” hänellä ei koskaan ole hyvää sanottavaa.

Klinge on sitä mieltä, että valtiovierailujen koreografia ja kauniit vaatteet jätetään mediassa syrjään yleisön kiusaksi. ”Minkä hyväksi, sopii kysyä! Tilaa jollekin ’nokkelalle toimittajalle’ analyyseineen!!”

Eduskuntavaalien alla tv-tenteissä sankareiksi nousevat Klingen mielestä tyylittömät ja pahantahtoiset televisiokuulustelijat. Minkälaisilla meriiteillä, hän kysyy ja varustaa kysymyksen kahdella kysymysmerkillä.

Kirjan arvoitukselliseen nimeen (Canicula) vastaus löytyy tekstistä. Professori opettaa, että canicula on diminutiivimuoto sanasta canis, koira, ja canicula on siis pikku koira. Tällä viitataan Pienen koiran tähdistöön ja sen kirkkaimpaan tähteen, Siriukseen.

Kun Sirius nousee ja laskee yhtä aikaa auringon kanssa 24.7.-24.8. eletään vuoden kuuminta aikaa, mätäkuuta. Päähenkilöömme asia taas liittyy niin, että Matti Klinge on aina ollut helteen pelkääjä, vastustaja, siitä kärsivä…

Aina oppii uutta, kun Klingeä lukee.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu