Kohti kaunista ja kaameaa tulevaisuutta

Tekoäly on päivän sana. Päivittäin saamme kuulla uutisia, miten tekoäly helpottaa elämää tai kauhukuvia siitä, mitä kauheuksia se tuo tullessaan. Kaunis ja kaamea kulkevat rinta rinnan.

Viime viikolla kerrottiin, että Edith Piafin (1915-1963) elämästä on tekeillä elokuva, jossa käytetään tekoälyä niin, että ranskalainen laulaja kertoo tarinansa omalla äänellään.

Levy-yhtiö Warner Musicin mukaan kyseessä on vallankumouksellinen teknologinen projekti. Tekoälyn avulla Piafin ääni ja kuva luodaan uudelleen.

Tekoälyn avulla julkaistiin äsken myös The Beatles-yhtyeeltä single Now and Then. Siinä käytettiin hyväksi vanhaa kasettinauhoitusta.

Virolainen kirjailija Ilmar Taska menee askeleen pidemmälle. Hän visioi juuri suomeksi julkaistussa romaanissaan, miten itse kukin voi käyttää tekoälyä unelmiensa toteuttamiseen tai jopa poliittisen vallan tavoitteluun (Tulevaisuuden kutsu, WSOY 2023).

On perustettu viihdesivusto Elysium, jonka kautta kuka tahansa voi tekoälyn avulla tavata kuolleita filmitähtiä ja urheilusuuruuksia tai Kennedyn kaltaisia valtiomiehiä. Virtuaalilasit vain päähän ja olet virtuaaliparatiisissa ja seurustelet Marlene Dietrichin tai Marilyn Monroen kanssa.

Viihdesivuston omistaja ei kuitenkaan tyydy menneisiin tähtiin. Hänellä on suuria suunnitelmia myös eläville. Heitä hän tarvitsee poliittisten tarkoitusperien ajamiseen.

Elysiumin pomo hamuaa poliittista valtaa. Hän ei ole tyytyväinen olemassaoleviin puolueisiin eikä poliitikkoihin. Hän ei aio tukea ketään ”itsekeskeistä presidenttiehdokasta, joka myöhemmin pettää kuitenkin”.

Virtuaalisivuston johtaja ryhtyy tuumasta toimeen luodakseen sopivan poliitikon omiin tarpeisiinsa. Oikea henkilö löytyy. Hän on suosittu näyttelijä Robert Rand, joka ei kuitenkaan ole kiinnostunut politiikasta. Hän on oikukas ja aiheuttaa ongelmia.

Robert Rand ei ole tyytyväinen virtuaaliseen kaksoisolentoonsa. Hän on raivoissaan, koska häntä käytetään hyväksi poliittisessa agitaatiossa. Randin mielestä hänen henkilökuvansa on raiskattu.

”Nuo Elysiumin siat… Niillä ei ole oikeutta vetää minua politiikkaan ilman minun lupaani… Minä haluan ulos tuosta virtuaalista”, Rand raivoaa.

Helpommin sanottu kuin tehty. Lähes näkymättömällä pikku droonilla toteutettu hyönteisen pistos muuttaa kaiken. Mielensä muuttanut Robert Rand suostuu Uusi elämä -puolueen keulakuvaksi, mikä aiemmin oli täysin mahdoton ajatus. Rand ei enää ajattele itsenäisesti, kuten ennen.

Muutoksen takana on tohtori Soma, joka on tyytyväinen kättensä työhön. ”Miten paljon ja miten nopeasti geeniteknologian avulla pystyikin muuttamaan tiettyjä piirteitä ihmisen persoonallisuudessa!”

Tohtori Soma onnistui muuttamaan solun toimintoja ja vaikuttamaan DNA:han pelkällä droonihyönteisen pistoksella. Robert Randin muistiin ja ajatuksiin vaikutettiin geenimanipulaation avulla eikä Rand itse edes tajunnut omaa muuttumistaan.

Ilmar Taska on kirjoittanut ajatuksia herättävän romaanin. Tulevaisuuden kutsu on taitavasti kirjoitettu ja mukaansatempaava kuvitelma siitä, mitä kaikkea uusi teknologia voi tuoda tullessaan.

Tästä romaanista jos mistä voi sanoa, että se on ajan hermolla, jopa aikaansa edellä. Tulevaisuuden kutsu on samalla kertaa kaunis ja kaamea – mielikuvituksen suurta juhlaa.

Oikeassa elämässäkin kehitys etenee vinhaa vauhtia niin, että viranomaisilla on vaikeuksia pysyä perässä. Yritys on kuitenkin hyvä, kuten Hesarin tällä viikolla julkaistusta jutusta käy ilmi: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009988573.html.

  

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu