Kovia ihmiskohtaloita vakoilusodan varjossa

Jukka Rislakki on yksi Suomen parhaista vakoilun historian asiantuntijoista. Hän on kirjoittanut aihepiiristä useita tietokirjoja, joista uusin julkaistiin tänään (Saatan kuolla jo rajalla – Suomen ja Neuvostoliiton vakoilusodan hahmoja, Docendo 2021).

Kirjan painavin anti käsittelee Neuvostoliiton salaista operaatiota, Operaatio Trustia, jonka lonkerot ulottuivat Suomen maaperälle. Kustantajan tiedotteen mukaan kirjassa käytetään ensimmäistä kertaa rinnakkain suomalaisia, venäläisiä, puolalaisia, virolaisia, latvialaisia ja läntisiä lähteitä.

Neuvostoliitosta Suomeen loikannut Eduard Opperput paljasti 1927 Helsingissä Trustin, Neuvosto-Venäjän vastavakoiluoperaation, jolla Moskova huijasi länttä ja venäläisiä emigrantteja vuosikausia.

Mies paljastuksen takana, latvialaissyntyinen Opperput, on Rislakin kirjan kiinnostavin hahmo. Hän loikkasi salaperäisen ystävänsä, venäläisen Marian kanssa Suomeen huhtikuussa 1927 ja kohautti läntistä maailmaa paljastuksillaan.

Opperput oli kaksois- tai ehkä peräti kolmoisagentti. Hän oli Tšekan vakooja, omien sanojensa mukaan vastoin tahtoaan, mutta avusti myöhemmin kommunistien vastustajia, kun he suunnittelivat iskuja Neuvostoliittoon.

Rislakin runosuoni sykkii, kun hän kuvailee monikasvoista miestä: ”Hänen metamorfoosinsa ovat päätä huimaavia. Hän on kuin perhonen, joka tulee kotelosta ja palaa koteloon.”

Paljon ei arvoituksellisuudessa jää Opperputista jälkeen hänen kumppaninsa Maria Zahartšenko, jonka sanotaan olleen Opperputin rakastajatar.

Maria, Trustin Orleansin neitsyt, oli yhden määritelmän mukaan fanaattisen uskollinen valkoiselle aatteelle ja ”ainutlaatuisen kyvykäs” maanalaisessa työssä.

Toisaalta taas on väitetty, että Maria olisi ollut Tšekan avustaja, jopa”kaikkien aikojen lahjakkain neuvostotiedustelun naispuolinen työntekijä”.

Kun totuutta on vaikea tietää, tyytykäämme Rislakin lailla lainaamaan vakoiluromaanien mestarin John le Carrén viisautta. ”Kylmän sodan sääntö numero yksi: ei mikään, ehdottomasti ei mikään, ole sitä, miltä näyttää.”

Joka tapauksessa se tiedetään, että Helsingissä Opperput ei Marian kanssa kauan viipynyt. He palasivat salaa Neuvostoliittoon ja yrittivät toteuttaa terroritekojen sarjan Moskovassa.

Tavoitteena oli luoda kaaosta ja epäjärjestystä, mutta huonosti suunnitellut iskut koituivat lopulta tekijöidensä kohtaloksi.

Virallisen version mukaan Opperput saatiin kiinni ja ammuttiin kesäkuussa 1927 Valko-Venäjällä. Viisi päivää myöhemmin leipomoon piiloutunut Maria piiritettiin ja hän ampui itsensä tulitaistelun päätteeksi.

Suomi kytkeytyi tiiviisti itävakoiluun. Helsinki vilisi 1920-luvulla vakoilijoita ja se oli ”Euroopan epäterveellisimpiä paikkoja”, joka kuhisi elämää ja ”salavehkeitä”. Vakoojien paras reitti Venäjälle ja takaisin kulki Suomen kautta. Rajanylitysten avustajina suomalaisilla oli tärkeä rooli.

Vakoilijat harjoittavat ammattiaan henkensä kaupalla tänäkin päivänä. Nyky-Venäjän tiedustelupalvelun toiminta on ”aavemaisen tuttua” sadan vuoden takaa.

Arkipäivää ovat yhä myrkyt ja murhat. Rislakki kiteyttääkin johtopäätöksensä vanhaan viisauteen: ei mitään uutta auringon alla.

Jukka Rislakin kirja on jälleen ammattimiehen työtä. Aluksi kokonaiskuva uhkaa hämärtyä ja lukija uppoutuu yksityiskohtien, organisaatioiden ja niiden lyhennysten viidakkoon, mutta alkuvaikeuksien jälkeen teksti imaisee hyvin mukaansa.