Kremlin renki pyytää anteeksi
Ilkka Lappalainen, 69, liittyy uudella kirjallaan (Rapistuvan Kremlin renkinä – Kommunismin usko, toivo ja tappio, Minerva) siihen entisten taistolaisten joukkoon, joka pyytää anteeksi vanhoja syntejään.
Kremlin renkipoikana Lappalainen toteutti isäntänsä toiveita mm. Tampereen taistolaisten äänenkannattajan, Hämeen Yhteistyön, sekä Moskovan Valittujen Palojen eli Maailma ja me -lehden päätoimittajana 1970- ja 1980-luvuilla.
Lappalainen luettelee pitkän rimpsun, mikä hän oli miehiään taistolaisena: stalinisti, stallari, änkyrä, sarvikuono, luokkakantainen, vähemmistökommunisti, punafasisti.
Luokkapetturin tittelin hän sai Tampereen taistolaisten piirisihteeriltä Esko Malmbergilta sen jälkeen, kun he ajautuivat eri leireihin kommunistien sisäisissä kahinoissa:
”Minä alistan sinut luokkavihollisen palvelukseen ja luokkapetturina tulen sinua aina kohtelemaan, Malmberg pauhasi.
Taistolaisuskossa Lappalainen sanoo eläneensä muutaman kiihkeän vuoden. Maailma ja me-lehden aikana hän oli jo eronnut SKP:stä, mutta jatkoi Kremlin äänitorvena Neuvostoliiton romahdukseen asti.
Taistolaisvuotensa Lappalainen kuittaa lyhyellä anteeksipyynnöllä ja syyttää itseään tyhmyydestä Nummisuutarin Eskon sanoin: Tyhmyydelle olen vihainen kuin rakkikoira.
Ilkka Lappalainen on tyypillinen porvariskodin poika, josta tuli taistolainen. Kun hän lopetti koulunkäynnin lukion ensimmäisellä luokalla ja meni rakennuksille töihin, isä suutahti: ”Tuollaisia rakennustyöläishiippareita täällä ei sitten katsella.”
Ei sitten, sanoi Ilkka ja lähti.
Nuorena radikaalina Ilkka pilkkasi isäänsä siitä, että tämä taisteli natsien rinnalla Neuvostoliittoa vastaan. Myöhemmin hän alkoi ymmärtää paremmin isäänsä, jonka pommikoneen venäläiset ampuivat alas elokuussa 1944.
Tähystäjänä toiminut vänrikki Alpo Olavi Lappalainen pelastui palavasta koneesta ja onnistui tulemaan takaisin omalle puolelle vihollisen linjojen läpi. Koneen ohjaaja jäi venäläisten vangiksi.
Rauhanteon jälkeen isän kotipitäjä Jääski jäi Neuvostoliitolle.
Kirjan pääosa käsittelee Lappalaisen aikaa Maailma ja me -lehden päätoimittajana. Lehtihän perustettiin Neuvostoliiton propagandavälineeksi Suomeen, ja sitä tehtiin tarkan valvonnan alla.
Venäläisillä oli pitkä lista nimiä, jotka eivät saaneet näkyä lehden palstoilla. Sellaisia olivat esimerkiksi Mannerheim, Tanner, Ryti, Ele Alenius, Kalevi Kivistö, Keijo Korhonen ja Max Jakobson.
Neuvosto-osapuolella oli myös suosikkilista nimistä, joiden oli suotavaa esiintyä lehdessä. Nimet olivat tuttuja ihmisiä eri puolueista.
Ehkä yllättävimmät nimet löytyivät kokoomuslaisista Neuvostoliiton suosikeista. Maailma ja me -lehden palstoille neuvosto-osapuoli kelpuutti Lappalaisen mukaan Harri Holkerin, Ilkka Suomisen, Jouni Mykkäsen ja kokoomusnuorten entisen puheenjohtajan Unto Hämäläisen, josta tuli tunnettu toimittaja.
Rapistuvan Kremlin renkinä kertoo miehestä diktatuurin palveluksessa. Se on myös selviytymistarina, jonka aikana mies viisastui. Kaiken viisauden alku on tunnetusti tosiasioiden tunnustaminen.
Nuoruuden kiihkeinä vuosina Neuvostoliitto oli Lappalaisen ihannevaltio, sosialismi hänen uskontonsa ja kommunismi tulevaisuudessa siintänyt paratiisi. Usko romahti tosiasioiden edessä yhtä jalkaa rapistuvan Neuvostoliiton kanssa.
On paradoksaalista, että kun ura Kremlin renkinä oli ohi, Lappalainen löysi työpaikan oululaisen Kalevan toimituksesta ja päätyi kirjoittamaan pääkirjoituksia porvarilehteen.
”… kun ura Kremlin renkinä oli ohi, Lappalainen löysi työpaikan oululaisen Kalevan toimituksesta…”
– Kestävämpää kuin kommunismi on… journalismi.
Ilmoita asiaton viesti
Oikea johtopäätös!
Ilmoita asiaton viesti
Ilkan isä oli liikunnanopettajani Nokian yhteiskoulussa ja hänen pikkuveljensä Markku hetken jopa luokkakaverini. Journalisti tuli hänestäkin. Muista veljeksistä Arto tunnetaan kuvanveistäjänä, Pirkka juristina.
Alustus on informatiivinen, kuten varmasti kirjakin, pitänee joskus lukea. Pari adjektiivia kuitenkin häiritsee:
Mitä ”yllättävää” siinä on, että kokoomuslaisista saivat näkyä juuri Holkeri, Suominen, Mykkänen ja Hämäläinen. Eihän venäläistiedustelu historian ennustajana epärealistinen ollut, mitä muuta olikin.
Ja mitä ”paradoksaalista” siinä on, että journalisti vaihtaa kuolleesta lehdestä elävään. Juuri Kalevaan siirtymiseen tosin sopisi termi ”yllättävä”.
Ilmoita asiaton viesti
Better late than never. As unfathomable it is that any human being would support the red fascism as it is – this unrealistic idea is still glorified and alive because it never was condemned like the Nazi fascism even though it killed more.
The unfortunate thing in life is that most humans are politically centrists and would work together in compromises but the ambitious leaders striving for power need to polarize us to gain power,
In all old civilizations there were castles and temples but in the first Vedic Harappan one – there was none as they had no permanent politicians.
Our party system everywhere is old and needs to be changed and time and age limits to ensure motivation for serving.
Ilmoita asiaton viesti
Tästä kirjoituksesta tuli mieleen muistoja omasta nuoruudesta.
Tapasin ns. taistolaisia jopa Oulun yliopistossa tekemässä tiedeyhteisössä kaikenlaista. Esimerkiksi opiskeiljoiden luentolakkoja ja ammattijärjestöjen paikallisosastojen valtaamisyrityksiä (vaihtelevin tuloksin). Mies ja ääni -oli yllättävän kauan suosittu huuto, johon jopa kokoomuksen ja keskustapuoleen opiskelijat menivät mukaan innokkaasti.
Oulun yliopiston rehtori oli hyvä mies (Markku Mannerkoski) ja osasi torjua taistolaisten hyökkäysyritykset. Tehtiin sopimus kiintiöiden periaattesta päättävissä elimissä yliopistossa: professorit, muu henkillökunta ja opiskelijat tasajaolla. En tiedä, onko sama jako vielä ylipistojen hallinnossa olemassa.
Maailma ja me -lehteä pidin itse arvossa ja olin sen lukija. Kummeksuin sen joitakin kirjoituksia. Kuitenkin lehden kuvat ja painoasu olivat hyviä. Kertomukset Neuvostoliitossa asuvien ihmisten oloista olivat ihmeellisiä. Se kuullosti liian hyvältä ollakseen totta.
Ilmoita asiaton viesti
Lapsuudenkotiini tuli kuukausittain Valitut Palat. Maailma ja me -lehteä pidettiin sen sosialistisena vastineena, ja isäni päätti tilata myös sen. Arvo Kokko oli toki perustason duunari, mutta porvarillisesti kasvatettuna kristittynä ja varsinkin SS-veteraanina hän ei todellakaan ollut tyypillinen M&M:n lukija. Ihminen voi ja saa muuttua koko elämänsä ajan, eivätkä laaja-alaistuminen tai edes radikalisoituminen ole poissa laskuista.
Tiedän, ettei isäni vaihtanut poliittista leiriään oikealta vasemmalle vaikkapa äänestäjänä, mutta tulipahan kurkistaneeksi naapurinkin ajattelua ja tiedottamista.
Omalta osaltani muistan, ettei Maailma ja me onnistunut tempaisemaan kouluikäistä poikaa mukaansa kuten Valitut Palat jännittävine kertomuksineen, hauskoine vitseineen, aforismeineen, elämänohjeineen ja Laajenna sanavarastoasi -tehtävineen. Ja entäpä se runsas tuotemarkkinointiposti, johon asiakas tunsi velvollisuutta vastata vähintään ei-kuoressa!
Ilmoita asiaton viesti
Valitut palat ”hauskoine vitseineen” – oliko tuo vitsi?
Ilmoita asiaton viesti
”Punnittua puhetta” oli aforismisivun otsikko, mutta vitsiosaston vastaavaa en juuri nyt muista. Rehellisesti: kuka malttaa jättää aikakauslehden huumoripätkät lukematta?
Ilmoita asiaton viesti
Valittujen palojen vitseistä muistan vain yhden hauskan. Se oli pilakuva, jossa kukko jonglööräsi munilla ja kanarouva sanoi ystävättärelleen: ”Hän niin pitää lasten kanssa leikkimisestä.”
Ilmoita asiaton viesti
Nauru pidentää ikää ja Sellaista sattuu
Ilmoita asiaton viesti
Vitsit herättivät myötähäpeää, mutta 60-luvun lopulla Valitut palat julkaisi oheistuotteena muutaman merkittävän levykokoelman.
Ilmoita asiaton viesti
Samaan aikaan kiintiöperiaate tuli Tampereen yliopistoonkin. Itse istuin ensimmäisessä sen ajan tiedekuntaneuvostossa opiskelijaedustajana. Sen on täytynyt olla lukuvuonna 1977–78, koska myöhästyin yhdestä kokouksesta, kun täytyi katsoa Lahden kisojen naisten viesti.
Ilmoita asiaton viesti
Mielenkiintoinen kirja kaikesta päättäen, tämä Ilkka Lappalaisen ”Rapistuvan Kremlin renkinä”. On syytä arvostaa ”takinkääntäjiä”. Takin kääntäminen ei ole moraalitonta. Moraalitonta on olla kääntämättä takkia, kun saa parempaa tietoa asioista.
On mielenkiintoista, että Kremlissä ei hyväksytty sellaisia ”vääränlaisia sosialisteja” kuin Ele Alenius ja Kalevi Kivistö. Mistäköhän se johtui? Siitä nimenomaan, että heidän edustamansa kansandemokraattien enemmistö tuomitsi Neuvostoliiton ja Varsovan liiton hyökkäyksen Tshekkoslovakiaan vuonna 1968 jopa ankarammin kuin muut Suomen puolueet.
Ilmoita asiaton viesti