Kremlin velho kuin uusi Rasputin

Tsaari eli Vladimir Putin kutsuu neuvonantajansa Vadim Baranovin eräänä iltana työhuoneeseensa. Putin on juuri palannut kansainvälisestä huippukokouksesta kiihtyneessä mielentilassa. Hän ei malta edes istua vaan seilaa hermostuneena ympäri huonetta:

”Sama juttu joka kerta. Minua kohdellaan kuin olisin Suomen presidentti. Tai oikeastaan vielä huonommin, koska heidän silmissään Suomi on sivistynyt maa siinä missä me olemme villi Venäjä, kuin mikäkin ovella hiiviskelevä juoppo pummi.”

Kohtaus on suomeksi juuri ilmestyneestä romaanista Kremlin velho (Minerva), jonka on kirjoittanut sveitsiläis-italialainen kirjailija ja politiikan tutkija Giuliano da Empoli. Kirjassa Putinia kutsutaan tsaariksi.

Tsaarin kiukuttelu kiteyttää hyvin Venäjän valtaeliitin tuntemuksia. Venäläiset ovat antaneet jatkuvasti ymmärtää, ettei Venäjää arvosteta eikä kunnioiteta tarpeeksi. Venäjä pitää itseään suurvaltana ja vaatii senmukaista kohtelua.

Kremlin velho sukeltaa syvälle Venäjän vallankäytön ytimeen. Romaani on rakennettu tsaarin pitkäaikaisen neuvonantajan Vadim Baranovin ympärille. Hän kertoo tarinansa romaanin kertojalle.

Baranovin esikuva on Vladislav Surkov, joka toimi Putinin neuvonantajana parikymmentä vuotta, vähän aikaa varapääministerinäkin, kunnes hän yllättäen poistui kuvioista kolmisen vuotta sitten.

Surkov oli yksi tärkeimmistä ideanikkareista, kun Putinin nykyinen yksinvaltiaan asema pohjustettiin. Surkovia on kutsuttu Putinin aivoiksi, Kremlin velhoksi ja uudeksi Rasputiniksi.

Surkov keksi esimerkiksi sellaiset Putinin asemaa pönkittäneet käsitteet kuin suvereeni demokratia ja vallan vertikaali. Hän oli myös Putinin Ukrainan politiikan tärkeimpiä muotoilijoita.

Kirjassa Baranov väittelee suvereenista demokratiasta shakkimestari Garri Kasparovin kanssa moskovalaisilla kutsuilla. Oppositiomies Kasparovin mielestä suvereeni demokratia vastaa demokratiaa yhtä vähän kuin sähkötuoli tuolia:

”Šakissa säännöt pysyvät samoina, vain voittaja vaihtuu…Teidän suvereenissa demokratiassanne säännöt muuttuvat, mutta voittaja pysyy aina samana.”

Kun ei lännelle muuten pärjätty, aseiksi keksittiin kaaos ja pelko. Baranov selittää, että köyhä voi säilyttää arvokkuutensa vain lietsomalla pelkoa.

Kaaos on Baranovin mukaan Venäjän ystävä ja ”jos totta puhutaan, ainoa mahdollisuutemme”. Venäjä lietsoo lännessä kaaosta aina kun mahdollista.

Putin otti käyttöön Leningradin kaduilla koulupoikana oppimansa keinot. ”Maailmanpolitiikassa pelin henki on pohjimmiltaan sama kuin koulun pihalla, missä kiusaajat määräävät tahdin ja ainoa tapa saada kunnioitusta on polvipotku.”

Käytännössä oppeja kokeiltiin, kun Saksan liittokansleri Angela Merkel vieraili Moskovassa. Putin tiesi, että lapsuudenkokemuksiensa takia Merkel pelkäsi koiria. Siispä Putin toi samaan huoneeseen ison labradorinnoutajan, Konin, pelottelemaan Merkeliä.

Baranov vitsailee, että muinaisessa Roomassa hevonen nimitettiin vain senaattoriksi, mutta Venäjällä koira ylennettiin suoraan ulkoministeriksi. ”Konin johdolla Venäjästä on tullut jälleen suurvalta. Euroopassa ja Lähi-idässä meitä on alettu jälleen kuunnella.”

Labradorinnoutaja on Baranovin mukaan ainoa neuvonantaja, johon Putin luottaa täysin. Muuten hän on yksin. Hänen maailmassaan jopa parhaista ystävistä tulee mielistelijöitä tai armottomia vihollisia – usein molempia.

Giuliano da Empoli halusi kirjoittaa romaanin ”paholaisen” näkökulmasta. Siinä hän on onnistunut erinomaisesti. Näin todenmakuista poliittista romaania saa harvoin luettavakseen.

Ranskassa romaani otettiin jopa niin tosissaan, että alettiin pohdiskella, voiko se vaikuttaa maan ulkopolitiikkaan. Putin esitettiin kriitikkojen mielestä turhan myönteisessä valossa.

Kremlin velho osoittaa, että poliittinen fiktio voi tavoittaa todellisuuden joskus sata kertaa paremmin kuin pelkät faktat.