Kukaan ei uskalla enää panna korvan taakse

Kielentutkija Erkki Lyytikäisen mainio uutuuskirja panee ajattelemaan suomen kielen hienouksia ja vivahteita monelta kantilta (Sehän on murretta!, Gaudeamus 2020). Otetaan esimerkiksi sana panna. Onko vallalla suoranainen Panokauhu, kuten Lyytikäinen on otsikoinut aihetta käsittelevän luvun?

Tutkija valistaa, että paneminen on suomen kielen ikivanhaa perussanastoa. Ikää sanalla on yli 6000 vuotta. Varhaisista ajoista periytyy myös sanan kaksi merkitystä. Panna tarkoittaa sekä asettamista (asettaa, siirtää, sijoittaa, pistää, työntää) että sukupuoliyhdynnän harjoittamista.

Jo Christfrid Gananderin sanakirjassa vuodelta 1787 on esimerkki: koirat koinain panewat, hywät mjehet hyssytellen. Sanakirjassa kerrotaan myös, mitä hyssytellen tarkoittaa: ”pehmiästi ja hiljaxehen”.

Lyytikäinen on havainnut, että murteissa paneminen ei ole ongelma. Eurajoelta tunnetaan hokema ”jos sul on paikka mihin mennä, kyl mul on paikka mihin panna, sanoi piika rengille kun naimiskauppaa teki.” Säämingistä taas on tokaisu: ”Hiki tulj lammasta pannessa, mut kyllä siinä kellokiik kalakatti.”

Puhekielessä ja kaunokirjallisuudessa panna-sanaa on käytetty sukupuolisesti Lyytikäisen mielestä niin tiheästi, että sitä on alettu vieroksua muussa ympäristössä. Hienostelu saa joskus naurettavia piirteitä.

Kirjassa on lukuisia esimerkkejä, joissa panna-sanaa hyljeksitään: laitetaan täytäntöön, pistetään tuulemaan. Ylioppilaskokelaiden kirjoituksista on löytynyt paljon sievistelyä: on pistetty merkille, laitettu likoon ja pohdittu jopa koska on oikea aika pistää lapsi alulle. Tyylitaju horjuu, kun ei haluta tulla naurunalaiseksi käyttämällä sopimattomaksi epäiltyä sanaa.

Lyytikäinen teki kiinnostavan verkkoharavoinnin, jossa hän kilpailutti panna-verbiä pistää- ja laittaa-sanoja vastaan. Panna pärjäsi parhaiten vakiintuneissa sanonnoissa: panna halvalla, panna toimeksi, panna parastaan, panna maata, panna olutta, panna omiaan, panna pataluhaksi…

Suurimman romahduksen on Lyytikäisen selvityksen mukaan kokenut ilmaus panna korvan taakse. Voiton vei laittaa korvan taakse, toiseksi tuli pistää korvan taakse. Panna-verbin osuus oli vain viiden prosentin luokkaa kaikista korvantaustapauksista.

Kirjassa on paljon muutakin mielenkiintoista kielestä ja murteista. Kielihän muuttuu koko ajan: mikä ennen oli murretta, voi tänä päivänä olla kirjakieltä.

Ennen 1500-luvulla elänyttä Mikael Agricolaa suomi oli pelkkää murretta ja kun Agricola alkoi kirjoittaa suomea, hän kirjoitti murretta, puhuttua suomea.

Yksi kirjan kiinnostavimmista luvuista käsittelee alun perin murteellista räytyä-sanaa (Sydän räytyy). Luvun pohjana on nimimerkki Kullervon suomeksi sanoittama tango Tulisuudelma, jonka Olavi Virta ja Metro-tytöt levyttivät vuonna 1953. Siitä tuli suuri hitti, ikivihreä.

Kullervon runoon sisältyy säe ”sun tules liekeissä kun sydämeni räytyy”. Tämä säe sinkosi räytyä-verbin korkealle suomen kielen sanataivaalle, Lyytikäinen tyylittelee.

Hatunnosto Kullervolle! Hän pelasti sanoituksellaan omaperäisen murresanan laajaan käyttöön. Kunnianosoituksena Kullervolle (Tapio Kullervo Lahtinen 1922-1996) päätän raporttini Tulisuudelman ensimmäiseen säkeistöön:

Sun tulisuudelmasi tähden aatos entää

nyt onneen, kipinät kun silmissäni lentää.

Tuo huultes kuuma valhe uskoa mun täytyy,

sun tules liekeissä kun sydämeni räytyy.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu