Kun Mannerheim golfiin hurahti

On kesä 1922 kylpyläkaupunki Karlsbadissa (Karlovy Vary). Golfiin hurahtanut Mannerheim tapaa yllättäen saksalaisen kenraalin Rüdiger von der Goltzin, joka toimi aiemmin Suomessa olleiden saksalaisten joukkojen komentajana.

Tapaamisesta alkaa Jukka Paakin golfromaanin loppunousu, joka huipentuu kenraalien kaksintaisteluun Karslbadin yhdeksänreikäisellä golfkentällä (Mannerheim, Tuntematon golfari, Aviador 2021).

Ei liene yleisesti tunnettua, että Mannerheim oli Suomen ensimmäisiä golfareita, ehkä jopa ensimmäinen. Hänen tiedetään pelanneen itsenäisyyden alkuvuosina ainakin Ranskan Rivieralla ja Tšekkoslovakian Karlovy Varyssa.

Paakin piti ensin tehdä tietokirja Mannerheimistä ja golfista, mutta kun aineistoa löytyi niukasti, hän päätti kirjoittaa romaanin. Kirjailija panee Mannerheimin matkustamaan serkkunsa Axel Björkenheimin kanssa Karlsbadiin, missä golfia pelasi myös von der Goltz.

Mannerheim kertoo Axelille, mikä saksalainen on miehiään: ”Von der Goltz on saksalainen pellekenraali, joka yritti Suomen heikkojen poliitikkojen tuella riistää minulta kunnian vapaussodan voitosta.”

Romaanin tyylilaji on liioittelu. Von der Goltz pilkkaa Mannerheimiä paroni Münchauseniksi, joka pelailee leikkigolfia, saksalaista taas nimitellään kaikkien golfhuijareiden kruunaamattomaksi kuninkaaksi.

Kenraalit kiistelevät naisesta ja päätyvät ratkaisemaan riitansa golfviheriöllä. Pääpalkintona on puolalainen kreivitär, jota herrat liehittelevät. Kyseessä on miehinen maine ja kunnia.

Mannerheimille golf on sotaa. Kunniaottelu on samanlainen kliimaksi hänen golfurallaan kuin oli vapaussota hänen sotilasurallaan.

Miehet rähisevät toisilleen eikä golfetiketistä välitetä. Kun von der Goltz suuttuu Mannerheimille, hän pauhaa maila pystyssä: ”Te senkin surkimus, operettimaakari, pelle, keikari, humpuukimestari, elostelija, huoripukki, bluffaaja ja puliveivari!” 

Tuomari ehtii väliin ennen kuin tilanne ryöstäytyy käsistä: ”Hillitkää itsenne ja käyttäytykää todellisten golfarien ja herrasmiesten tavoin, paikalla on sentään naisia!”

Monien vaiheiden jälkeen von der Goltz julistetaan voittajaksi. Loppunäytös näytellään kuitenkin paljon myöhemmin. Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa.

Mannerheim poistuu synkkänä Karlsbadista. Hän puntaroi elämäänsä ja joutuu tunnustamaan, että pieleen on mennyt. On siis vuosi 1922:

Hänestä ei tullut nuorena haaveilemaansa tutkimusmatkailijaa, Venäjän armeijan sodissa tuli pelkkiä tappioita, bolševikkejä hän ei onnistunut kukistamaan, saksalaiset veivät häneltä kunnian vapaussodassa, presidenttiä hänestä ei tullut, töitä ei ole, jalat ovat täynnä luunmurtumia, vaimo oli väärä ja avioliitto onneton, ainoa poikalapsi kuoli, ja tyttärilleen hän on ollut huono isä. Kreivitärtä hän ei saanut omakseen eikä päässyt edes tanssimaan yhtä ainutta tanssia hänen kanssaan. Ja kaiken kukkuraksi tuli vielä selkäsauna golfissa.

Itsesäälissä piehtaroiva Mannerheim päättää lopettaa golfin pelaamisen ja alkaa suunnitella uraa kahvilanpitäjänä Hangossa.

Paakin kirja sisältää runsaasti tietoa golfista, mutta romaanina se on hieman kömpelö. Ehkä kömpelyydellä tavoitellaan sadan vuoden takaista tyyliä.

Teksti vilisee golfia tuntemattomalle outoja termejä: on draivi sinne ja putti tänne, stansseja, hasardeja, griinejä, bunkkereita, bogeja, duffeja, niblickejä ja stanmoreja, match play ja dimple.

Kun tietojenkäsittelytieteen professorina toiminut Paakki, innokas golfin harrastaja, alkaa lisäillä faktaan fiktiota, hän lyö läskiksi ja vetää niin överiksi, että joskus jopa naurattaa.

En pidä mahdottomana, että Paakin kirjasta tulee ajan myötä suorastaan kulttikirja golfareille ja myös meille, jotka olemme Mannerheimin ja ”huonon” huumorin ystäviä.